Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti?

Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti

Miten Hyydyttää juustokakku nopeasti?

Kolmen suklaan juustokakku – Leivontablogi Makeaa Käytin tähän kakkuun taas kakkupohjan jämiä pakastimesta. sopi tähän oikein hyvin, mutta myös muut pähkinät toimisivat varmasti. Ne antavat myös kivaa rakennetta kakkuun.

  • Kolmen suklaan juustokakku:
  • 100 g valkosuklaata
  • 100 g maitosuklaata
  • 100 g tummaa suklaata

Sulata kaikki suklaat omissa kulhoissaan. Jätä suklaat jäähtymään moussepohjan valmistumisen ajaksi.

  1. Moussepohja:
  2. 4 liivatelehteä
  3. 300g maustamatonta tuorejuustoa
  4. 1,25 dl sokeria
  5. 3 rkl kuumaa vettä
  6. 4 dl kermaa
  7. koristeluun suklaata

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja sokeri yhteen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Liuota pehmenneet liivatteet kuumaan veteen ja kaada ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Kääntele joukkoon kermavaahto.

  • Jaa mousse kolmeen osaan.
  • Sekoita ensimmäiseen osaan valkosuklaa ja kaada seos suorakaiteen mallisen vuoan pohjalle.
  • Sekoita toiseen osaan maitosuklaa ja kaada varovasti valkosuklaamoussen päälle.
  • Sekoita viimeisenä tumma suklaa kolmanteen osaan moussepohjaa.
  • Nostele seos varovasti maitosuklaamoussen päälle ja tasoita pinta kevyesti.

Asettele sopivaksi leikattu kakkupohja moussejen päälle ja laita kakku hyytymään kylmään. Kiireessä voit hyydyttää kakun pakastimessa noin tunnissa, jääkaapissa hyytyminen kestää luonnollisesti pidempään. Leikkaa juustohöylällä pieniä tankoja suklaalevyistä ja nostele ne kakun päälle.

Ja wau. No ensi kerralla sitten koristellunpana. Kakkua ei muuten kannata tarjoilla ihan jääkaappikylmänä, sillä suklaan maut tulevat paremmin esille vähän lämmenneessä kakussa. En olisi tuota varmaan muuten edes huomannut, mutta kuvausten jälkeen hetken auringossa ollut kakku oli paljon maukkaampaa kuin suoraan jääkaapista napattu pala.

Pääsin muuten tänään herkuttelemaan muidenkin tekemillä herkuilla. Sain nimittäin kutsun jäätelöiltaan, jossa maisteltiin aikuisille sopivia jätskijälkkäreitä. Juu-u, tällaiseenhan voisi vaikka tottua; ihania jälkkäreitä ja hyvää seuraa. voi käydä kurkkaamassa tunnelmia.
Näytä koko vastaus

Mitä keksiä Juustokakkuun?

Juustokakkujen ABC Juustokakut ovat näyttäviä ja herkullisia tarjottavia, jotka sopivat moneen tilanteeseen. Täytteenä kakuissa on useimmiten tuorejuusto, johon on sekoitettu kermaa tai rahkaa. Täytteen joukkoon voi lisätä lähes mitä tahansa makua antamaan: suklaata, marjoja, hedelmäsosetta tai mausteita!
Näytä koko vastaus

Miten saada juustokakku irti vuoasta?

Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Kesällä on tullut tehtyä lähemmäs 10 hyydytettyä juustokakkua, koska niitä pyydetään usein juhliin ja tykkään itsekin kesällä raikkaammista kakuista raskaiden suklaakakkujen sijasta. Hyydykekakut on tosi helppo valmistaa, ja oikeastaan vaikein ja stressaavin vaihe kakkujen tekemisessä on aina irtopohjavuoasta irrottaminen ilman, että reunoista tulee suttuisen ja suorastaan tärvellyn näköiset.

  • Olen liikkeissäni melko suuripiirteinen ja kovakourainen, ja joskus olen onnistunut pilaamaan onnistuneen hyydykekakun juuri tässä vaiheessa.
  • Makuunhan ryppyiset reunat eivät vaikuta, mutta kakku on paljon viimeistellymmän näköinen siisteillä, sileillä reunoilla.
  • Olen tässä hieman harjaantunut siistien reunojen kanssa, ja voisin nyt jakaa muutaman hyväksi todetun vinkin.

Minun on kauan pitänyt kirjoitella aiheesta, ja juuri vähän aikaa sitten joku kyselikin suklaajuustokakkupostauksen kommenttiboksissa minulta vinkkejä! Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti

Paras niksi on reunakalvon käyttäminen! Reunakalvo asetetaan irtopohjavuoan sisäreunoja vasten ennen kuin täyte kaadetaan vuokaan, jolloin reunan irroittaminen käy tietysti todella helposti. Viimeisenä reunakalvo vedetään kakun ympäriltä varovaisesti pois, ja reunakalvoon ei pitäisi jäädä ollenkaan kakkua, varsinkin jos liivatetta on käytetty tarpeeksi. Tampereelta ei ainakaan saa mistään reunakalvoa, joten sitä pitää tilata netistä. Esimerkiksi Confetti myy erikokoisia reunakalvoja verkkokaupassaan. Toinen hyväksi todettu tapa: varmista että kakku on varmasti hyytynyt, mielellään yön yli. Kastele keittiöpyyhe kuumalla vedellä ja sivele kuumalla keittiöpyyhkeellä irtopohjavuoan reunoja. Tämä lämmittää hyydykekakun pintaa ja auttaa sitä irtoamaan helpommin reunoista. Seuraavaksi avaa hieman irtopohjavuoan hakasta niin, etteivät reunat ole aivan kireällä kiinni. Kasta palettiveitsi tai terävä veitsi kuumaan veteen ja liu’uta veistä kakun ja reunan välissä täysin pystysuorassa, kunnes olet mennyt täyden ympyrän veitsen avulla. Avaa irtopohjavuoan hakaset kokonaan auki ja nosta reuna varovaisesti ylös. Lopputuloksen pitäisi olla melko sileä! Jos joissakin kohdissa on hieman koloja tai ryppyjä, siloita ne kuumaan veteen kastellulla silikonilastalla.

Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti 3. Kolmas ihan ok:ksi todettu kikka on öljytä irtopohjavuoan reunat rypsiöljyllä ja sen jälkeen jauhottaa ne tomusokerilla. Tällöin kakku ei tartu yhtä tiukasti reunoihin vaan sen tulisi lähteä sitä kuin itsestään, kun reunan aukaisee. Minulla tämä ei ole aina toiminut kauhean hyvin, ja tomusokeri saattaa myös (varsinkin huolimattomasti levitettynä) paakkuuntua ikävästi kakun reunoille ja saada sen vähän märäksi. Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti
Näytä koko vastaus

Voiko juustokakun tehdä ilman liivatetta?

Juustokakut ovat ihania! Ne ovat pehmeitä, herkullisia ja loppujen lopuksi myös todella helppotekoisia. Varsinkin, kun ne tekee ilman liivatetta. Muistelin tässä yksi päivä kaikkia blogiin kertyneitä herkullisia juustokakkuja ja voi että kuinka paljon halusin päästä heti leipomaan ja maistelemaan monia niistä! Kiireet kuitenkin estivät leipomisen juuri silloin, mutta siitä sisuuntuneena päätin muistella ja samalla kerätä muutamat parhaimmat ohjeen yhteen.

Oska liivatteettomat juustokakut sopivat kaikkeista parhaiten kiireiseen tai vähän aikaa vaativaan leivontaan, kokosin juuri ne parhaimmat ilman liivatetta valmistuvat juustokakut helposti löydettävään muotoon eli tähän postaukseen. Tässä tuleekin TOP 8 liivatteettomat juustokakut á la Suklaapossu. Joukosta löytyy sekä suklaisia kakkuja, keksin muruilla hyydytettäviä kakkuja sekä marjaisia juustokakkuja.

Jokaisen juustokakun tekemiseen kuluu aikaa noin 15-20 minuuttia, tai kiireisimmän pystyy tekemään parhaimmillaan jopa kymmenessä minuutissa. Helppoja ja nopeita siis. Eikä mausta tarvitse tinkiä. Juustokakut eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, joten kannattaa plarata alas asti ja katsoa mitä vaihtoehtoja löytyy. Vietävän hyvä After Eight -juustokakku on ihanan raikas suklaakakku, joka maistuu mintun ja suklaan ystäville. Oreojuustokakku on pehmeä, miltei höttöinen juustokakku, jonka vaniljaisen täytteen joukossa on reilusti murennettuja Oreo-keksin palasia. Tämä on näistä kaikista juustokakuista ehkä se kaikkeista nopein tehdä. Tämän kakun koostumus saattaa joidenkin mielestä olla jopa liian pehmeä. Mitä sinä pidät tästä? 🙂 Älyttömän hyvä mustaherukkajuustokakku saa reilusti makua päällä olevasta mustaherukkaisesta paksusta hillosta. Kakun makua voi helposti muuttaa vaihtamalla päällä oleva hillo johonkin toiseen hilloon. Hilloksi sopii useat erimaut, sillä vaalea täyte itsessään on miedon vaniljainen. Blogin ykkösuosikkohje on ollut jo vuosia Järisyttävän hyvä sitruunajuustokakku, Eikä ihme. Se vain on niin hyvää ja maistuu monille ikähaarukasta riippumatta. Daim-juustokakku maistuu i-ha-nal-ta! Se on juuri sopivan makea tarjottava. Tämä tuhoutuminen onnistuu miltei yhtä nopeasti mitä valmistaminen. Ellei jopa nopeammin. Nam! Minttuinen domino-juustokakku on vähän kuin Oreokakku, mutta minttuinen versio siitä. Dominot käytetään juustokakkuun täytteineen, jolloin kakku saa miedon mintun vivahteen. Kakun makua pystyy helposti muokkaamaan erimakuisilla Dominoilla. Limejuustokakku on Järisyttävän hyvän sitruunajuustokakun pikkusisar, jossa maistuu sitruunan sijasta lime. Koostumus on samaan tapaan silkkisen sileä ja ihanan pehmeä. Jouluun on vielä aikaa, mutta laitan myös tämän helpon ja herkullisen Piparkakkujuustokakun vinkiksi tähän. Tästä tuli viime Jouluna monen leipojan suosikkikakku. Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä.
Näytä koko vastaus

You might be interested:  Kotiruokaa Koiralle Reseptejä?

Kauanko juustokakku sulaa?

Juustokakun sulatus – Nosta juustokakku sulamaan noin vuorokautta ennen juhlia tai aiemminkin, mikäli kakkuun on tulossa kiille, jonka on ennätettävä hyytyä. Sulata juustokakku hitaasti jääkaapissa, jolloin se sulaa tasaisesti. Mikroon juustokakkua ei missään tapauksessa saa laittaa. Etenkään liivatteella hyydytetyt kakut eivät sitä kestä. Kiille ja koristeet saattavat kärsiä pakastuksessa ja siksi ne tehdään vasta pakastamisen jälkeen täysin sulaneeseen kakkuun. Kuva: Mirva Kakko Valmista kiille vasta pakastamisen jälkeen täysin sulaneeseen kakkuun. Voit tarkistaa sulaneisuutta esimerkiksi cocktailtikulla.
Näytä koko vastaus

Mitä jos juustokakku ei hyydy?

Kokenut leipuri on jo varsin taitava liivatteen käyttäjä, mutta monelle vähemmän liivatekokemuksia omaavalle, voi hyytyminen jäädä haaveeksi. – Kaupoissa on saatavilla joko liivatelehtiä tai -jauhetta. Moni leivonta-asiantuntija kuitenkin suosittelee liivatelehtiä, sillä jauhe saattaa muodostaa jälkiruokaan ikäviä kokkareita.

  1. Täytä iso kulho kylmällä vedellä.
  2. Upota tarvitsemasi määrä liivatelehtiä kulhoon.
  3. Liota lehtiä vedessä n.5 minuuttia (voi olla pidempäänkin).
  4. Purista lehdistä ylimääräinen vesi pois.
  5. Laita liivatelehdet kiehuvaan nesteeseen. Mitä ainetta neste on ja sen määrän, määrittää käyttämäsi resepti (vettä, maitoa, marjasosetta tms.) Nesteen voi kuumentaa kattilassa liedellä tai kupissa mikroaaltouunissa (mikrossa kuumentaessa, varmista, että neste kiehuu).
  6. Jos nesteen määrä on vähäinen, saattaa olla, että liivate ei liukene välttämättä heti. Jos näin käy, älä lisää nestettä, vaan laita neste uudestaan kuumenemaan (kiehauta). Varmista, että liivateseos on tasainen.
  7. Lisää tasainen liivateseos (liivate + kuuma neste) täytteeseen ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Jos täytteessä on paljon kermavaahtoa, kannattaa seoksen sekoittamista suoraan siihen välttää, koska kermavaahto saattaa juoksettua. Jos reseptissä on on jotain muuta kiinteämpää, esim. tuorejuustoa tai rahkaa, sekoita liivateseos ensin siihen, jonka jälkeen voit sekoittaa ne yhdessä kermavaahdon kanssa.
  8. Hyytyäkseen, liivate vaatii kylmää. Laita leivonnainen jääkaappiin ja odota hyytymistä vähintään reseptissä annettu aika, yleensä noin 2-3 tuntia.

Jaa, jotta ystäväsikin saa kakun hyytymään!
Näytä koko vastaus

Kauanko juustokakku pitää hyytyä?

Liivate alkaa toimia vasta jäähtyessään. Nosta siis leivonnainen jääkaappiin ja odota hyytymistä ohjeessa mainittu aika, tyypillisesti 2 – 3 tuntia. Liivatteen käytöstä juustokakun kiilteessä voit lukaista vinkin täältä.
Näytä koko vastaus

Miksi paistettu juustokakku halkeaa?

3. Älä jumitu ulkonäköön – Juustokakun maku ei kärsi siitä, että pinta halkeilee. Halkeilu johtuu yleensä siitä, että kakku on kypsynyt liian kuumassa uunissa. Halkeilua voi yrittää välttää asettamalla vedellä täytetyn lavean paistinpannun tai matalan kattilan alemmalle ritilälle. Uunin ovea ei kannata paistamisen aikana avata, sillä se saattaa johtaa kakun lässähtämiseen.
Näytä koko vastaus

Mitä laittaa Juustokakkuun?

Varsinkin suklaajuustokakun tai Daim- juustokakun päällä överikoristelu toimii hyvin. Täytekeksit, keksitikut, pähkinät, macaron-leivokset, minidonitsit, suklaasuukot, ranskanpastillit, nomparellit, marengit ja irtokarkit ovat kaikki mainioita kakkukoristeita, yhdessä tai erikseen.
Näytä koko vastaus

Miten saada Juustokakusta tasainen?

Saat juustokakkuun täydellisen tasaisen pinnan helposti, kun leikkaat piirtoheitinkalvosta irtopohjavuoan avulla ympyrän muotoisen palan. Jos vuokasi on suuri, tee kaksi puoliympyrää ja teippaa toisiinsa. Valmista kakku normaalisti ja painele kalvo kevyesti kakun pinnalle ennen kuin viet sen hyytymään.
Näytä koko vastaus

Miksi juustokakku Juoksettuu?

Ota ainekset ajoissa huoneenlämpöön & muut vinkit, joiden avulla täyte ei juoksetu –

  • Ota juustokakun ainekset huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen täytteen tekoa, jotta täyte ei juoksetu. Kylmä tuorejuusto ja lämmin suklaa eivät sekoitu ja liivate saattaa jäädä klimppiseksi jääkylmässä täytteessä.
  • Anna suklaan jäähtyä ennen täytteeseen lisäämistä.
  • Anna liivatteen jäähtyä pieni hetki ennen lisäämistä täytteeseen.

Näytä koko vastaus

Montako päivää juustokakku säilyy?

Juustokakku säilyy jääkaapissa muovikelmulla peitettynä noin 3 päivää. Se voidaan myös pakastaa, jolloin se säilyy hyvin muoviin pakattuna jopa 3 kuukautta. Kakku otetaan jääkaappiin päivää ennen tarjoilua, jos sitä on säilytetty pakastimessa.
Näytä koko vastaus

Voiko juustokakun tehdä kaksi päivää ennen?

Juustokakut kuuluvat suomalaisten suosikkileivonnaisiin. Mainion tarjottavan niistä tekee monipuolisuus, sillä makumaailmaa voi muunnella lähes rajattomasti. Ikisuosikkeja ovat hedelmät, marjat ja suklaa. Viime aikoina niiden rinnalle ovat nousseet myös karkeilta, kekseiltä ja juomilta makunsa lainanneet kakut, kuten Daim- ja Irish cream -juustokakut.
Näytä koko vastaus

Millä korvata liivate Juustokakussa?

Voiko liivatteen korvata jollain? Kyllä voi! Hyytelöittävät Vegegel ja agar-agar ovat kasviperäisiä vaihtoehtoja monista juustokakuista tutulle liivatteelle.
Näytä koko vastaus

Miksi juustokakku lässähtää?

1. Älä nuukaile. Jauhoissa on parasta ennen -päivä, samoin leivinjauheessa. Jos leivinjauhe on vanhaa, voi olla että kakku ei nouse. Myös kananmunien tuoreus vaikuttaa. Suoraan kanalasta noudetut munat eivät vaahtoudu yhtä hyvin vanhemmat, tosin parasta ennen -päiväys kannattaa munienkin kohdalla tarkistaa.2.

  • Ole valmis.
  • Tutustu reseptiin huolella ja ota työvälineet valmiiksi esiin.
  • Ellei ohjeessa toisin neuvota, varmista, että kaikki raaka-aineet ovat huoneenlämpöisiä ja voi on pehmeää.
  • Laita uuni lämpiämään hyvissä ajoin ja voitele vuoka, ennen kuin aloitat taikinan tekemisen.3.
  • Pysy nöyränä.
  • Akku on jauhojen, sokerin, rasvan ja kananmunien välistä kemiaa.

Jauhot ja kananmuna ovat taikinan rakenteen selkäranka. Rasva puolestaan tuo taikinaan kosteutta ja sokeri pehmentää rakennetta. Muun muassa. Joten jos ohjeessa neuvotaan aloittamaan voin ja sokerin vaahdottamisella, siihen on syy.4. Älä oikaise. Siivilöi kuivat aineet.

Se vie vain hetken, ja vaikuttaa onnistumiseen ratkaisevasti.5. Vatkaa ja kääntele, Voin, sokerin ja kananmunien vaahdottamisessa on lupa käyttää aikaa, jotta saat ilmavan, pehmeän taikinapohjan. Valkuaisvaahtokin kannattaa tehdä sähkövatkaimella. Tämän jälkeen tyylilaji vaihtuu. Kuivat aineet tai valkuaisvaahto yleensä käännellään taikinaan, jotta vaahdon kuohkeus säilyy, taikinaan ei muodostu sitkoa ja rakenteesta tulee paras mahdollinen.

You might be interested:  Lipeäkala Ja Valkokastike Resepti?

Iso pallovatkain on tässä oiva väline.6. Kunnioita mittoja. Jos tuplaat leivinjauheen määrän, alku saattaa näyttää lupaavalta, mutta pian kakku lässähtää. Jos kakussa on liikaa jauhoja (tai kananmunaa), rakenteesta tulee kova. Jos siinä on liikaa rasvaa, sokeria tai nestettä, kakku saattaa jäädä löysäksi.

Mittaa siis tarkasti. Mikäli mahdollista, hanki hyvä keittiövaaka. Näin varmistat selustasi, sillä esimerkiksi kananmunien koossa on suuria eroja, ja ilmankosteus vaikuttaa jauhojen painoon. Useimmissa resepteissä sokerin ja jauhojen määrä on painoltaan suurin piirtein sama, kuten myös kananmunien ja rasvan.

Jos päätät käyttää mittalusikoita, älä kauhaise jauhoja ja muita aineksia suoraan pussista. Saatat saada epätarkan mitan. Kukkura ei kuulu leivontasanastoon, joten pyyhkäise mittalusikan pinta tasaiseksi veitsellä.7. Ystävysty uunisi kanssa. Jos kakku halkeaa tai se on kuiva ja kova, voi olla että olet käyttänyt liikaa jauhoja.

Toinen vaihtoehto on, että uunisi on liian kuuma. Uunien lämpötiloissa voi olla merkittäviäkin eroja. Ylimääräisen lämpömittarin hankkiminen on kohtalaisen halpa keino varmistaa, että lämpötila on varmasti kohdallaan. Laita kakku uuniin vasta kun uuni on lämmennyt haluttuun lämpötilaan. Muista, että kiertoilmauuni ja tasalämpöinen uuni ovat kaksi eri asiaa.

Yleensä ohjeet laaditaan tasalämpöiselle uunille, ellei ohjeessa toisin mainita. Jos käytät kiertoilmatoimintoa, alenna paistolämpötilaa noin 20 astetta ja lyhennä paistoaikaa hieman.8. Tunne vuokasi. Silikonivuoka, alumiininen, lasinen vai pinnoitettu non stick? Vuoat käyttäytyvät eri tavoin.

  1. Jos käytät tummaa pinnoitettua vuokaa, kakun pinta kypsyy tummemmaksi, joten uunin lämpötilaa voi vähentää hiukan, noin 25 astetta.
  2. Lasinen vuoka puolestaan vaatii hieman lämpimämmän uunin.
  3. Leivitä vuoka tai käytä irtopohjaisissa vuoissa leivinpaperia.
  4. Silikonivuokia ei tarvitse leivittää eikä rasvata.

Kakku irtoaa niistä kuin unelma.9. Pysy keskellä. Ellei ohjeessa toisin mainita, kypsennä kakku uunin keskiosassa ja aseta vuoka keskelle uunia, jotta se kypsyy tasaisesti. Äläkä hyvä ihminen availe uunin luukkua kesken kypsennyksen. Jos haluat tarkistaa kakun kypsyyden, tee se vasta aivan loppuvaiheessa.10.

  • Odota vähän,
  • Jäähdytä kakkua ensin ritilällä vartin verran, sen jälkeen käännä se ympäri ja irrota vuoasta.
  • Jos teet täytekakun, anna kakun jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista.
  • Sahalaitaisella, pitkällä leipäveitsellä saat siistit ja tasaiset kakkulevyt.
  • Jos kuorrutat kakun, käytä leikatessa terävää veistä.

Siistin leikkuupinnan saat, kun kastat veitsen välillä kuumaan veteen ja pyyhit sen pyyhkeellä kuivaksi. Katso täältä kuvan upean Lady Baltimore -kakun resepti. Täältä löydät Jouni Toivasen ilman leivinjauhetta leivottavan sokerikakkupohjan ohjeen.
Näytä koko vastaus

Mistä tietää että juustokakku on kypsä?

Tee näin: –

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Valmistele 22-24cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka vuoraamalla vuoan pohja leivinpaperilla. Vuoraa vuoka ulkopuolelta huolellisesti foliolla. Murskaa digestivekeksit pieneksi muruksi, lisää joukkoon voi ja sokeri, ja sekoittele märän hiekan näköiseksi massaksi. Painele vuoan pohjaan sekä alareunoihin. Paista 8-10 minuutin ajan. Kun pohja on paistunut, nosta uunin lämpötila 220 asteeseen. Paistettu pohja on rapeampi ja siitä ei irtoa niin helposti muruja täytteen joukkoon paistettaessa. Sillä aikaa kun pohja jäähtyy, valmista täyte. Mittaa kulhoon pehmeä, huoneenlämpöinen tuorejuusto, vatkaa sitä sähkövatkaimella tai yleiskoneessa muutama minuutti, jotta tuorejuuston ei jäisi möykkyjä. Lisää sokerit tuorejuuston joukkoon ja sekoita muutama minuutti. Kaavi reunat ja lisää maissitärkkelys/perunajauho. Lisää sitten joukkoon kananmunat yksitellen. Kaavi kulhon reunat jos tarvitsee. Lisää vielä kerma sekä kuoriraaste. Vatkaa ne nopeasti joukkoon ja kaada sitten valmis massa jäähtyneen pohjan päälle ja tasoita pinta. Jätä muutama sentti juustokakulle varaa “nousta” uunissa. Paista juustokakkua 220 asteessa kymmenen minuuttia ja laske sitten uunin lämpötila 110 asteeseen. Anna kakun paistua vielä 60 minuutin ajan. Älä availe luukkua paiston aikana, Kun tunti on kulunut, kokeile kakun kypsyys heiluttamalla sitä hellästi. Valmiin kakun kuuluu hyllyä keskeltä, mutta ei näyttää nestemäiseltä. Jos kakku näyttää vielä nestemäiseltä, paista lisää 5-10 minuuttia. Kun paisto on valmis, sammuta uuni ja jätä uuniluukku pienelle raolle ja kakku vielä uuniin toiseksi 60 minuutiksi. Näin pidät huolen, että kakkuun ei tule halkeamaa liian nopeasta lämpötilan vaihdoksesta. Kun tunti on kulunut, nosta kakku pöydälle ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja vuoraa kakku kelmulla. Nosta kakku jääkaappiin vähintään 12 tunnin ajaksi. Irrota kakku vetämällä vuoan reunat kuumalla veitsellä tai paletilla ja irrota sitten kakku hellästi vuoasta. Jos kakun reuna kärsii, voit hellästi tasoittaa sitä kuumalla paletilla. Koristele kakku ja tarjoile vaikkapa vadelmamelban kanssa. Helppo melba tulee kiehauttamalla ja sitten siivilöimällä pussi pakastevadelmia, 1 rkl sokeria ja n.½ dl vettä.

Näytä koko vastaus

Miten siirtää juustokakku?

Kakun siirtäminen irtopohjavuoasta Jos leivot kakkuja irtopohjavuokaan, leikkaa pohjalle leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä, mutta jätä yhteen seuraan pitempi suikale, joka jää reunan ja pohjan väliin. Suikaleen avulla saat kakun helposti siirrettyä tarjoilualustalle.

  1. Auniit reunat hyydykekakkuun saat, kun vuoraat reunat korkealla muovikalvolla, esim.
  2. Leikkele sopivat suikaleet piirtoheitinkalvosta.
  3. Jos teet suikaleista korkeammat kuin kakkuvuoka, voit myös näin helposti kasvattaa vuokaa korkeammaksi, jos haluat näyttävän korkean kakun.
  4. Alvot voi pestä ja uusiokäyttää seuraavaan kakkuun.

Arvostele niksi : Kakun siirtäminen irtopohjavuoasta
Näytä koko vastaus

Voiko juustokakun laittaa pakkaseen?

Juustokakun pakastaminen Jos kakkuun ei tule kiillettä, sen voi pakastaa ilman vuokaa. Irrota hyytyneestä kakusta irtopohjavuoan reunus ja pakasta kakku vuoan pohjan päällä. Kun kakku on pakastimessa kokonaan jäätynyt, siirrä se pohjan päältä muovipussiin.
Näytä koko vastaus

Kauanko pakastettu juustokakku sulaa?

Pakastekakku on sellaisenaan käyttövalmis: poista vain pakkaus ja sulata huoneenlämmössä muovikupu päällä noin 3 h tai jääkaapissa noin 5 h. Kakusta tulee noin 6-8 annosta.
Näytä koko vastaus

Miksi juustokakku on rakeinen?

Ihana kolmen suklaan liivatteeton juustokakku – Suklaapossu Teksti Irina Lisinen Kuvat Irina Lisinen Julkaisupäivämäärä 26.10.2017 Tein puolisen vuotta sitten keväällä ihanan, Se oli niin törkeen hyvää, että tiesin tekeväni samantapaisen kakun kolmella suklaalla vielä tämän vuoden puolella. Ja nyt se tapahtui! Kuohkeat ja pehmeät valkosuklaasta, maitosuklaasta ja tummasta suklaasta tehdyt mousset yhdessä valkosuklaisen keksipohjan ja päällä valuvan suklaaganachen kanssa ovat niin herkullisia, ettei tämän kakun tekeminen taatusti jäänyt tähän yhteen kertaan.

Ajattelin jakaa tämän ohjeen samantein teidän kanssanne, sillä tämä on mahtava tarjottava syksyn ja talven juhliin. Itse näen jo silmissäni, kuinka hyvin tämä helppotekoinen, pehmeä, suklainen unelma sopii Joulupöytään! Kakku on älyttömän helppo ja suht nopeakin tehdä. Keksipohja odottaa jääkaapissa sen aikaa, kun kermat vatkataan yhdessä (isossa!) kulhossa vaahdoksi ja kermavaahdon joukkoon hurautetaan tuorejuusto.

Kerma-tuorejuustomassa jaetaan kolmeen osaan, joista kuhunkin sekoitetaan omat sulatetut suklaat. Eipä muuta kuin suklaamousset pohjan päälle ja jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Seuraavana päivänä kakun voi vielä kuorruttaa rennosti suklaakuorrutuksella, mutta kakku ei kauheasti kärsi siitäkään, vaikka sen jättäisi pois.

You might be interested:  Espanjalaiset Tapakset+resepti?

Uorrutteesta toki tulee kakkuun lisäsuklaisuutta, joka on omasta mielestäni ainakin aina hyvästä. Kakun teon ainut vaara piilee oikeastaan siinä, että kermavaahto-tuorejuuston joukkoon sekoitetaan sulatetut suklaat kuumana. Tällöin moussesta tulee rakeista ja röpelöinen, eikä sileän kuohkeaa. Jos kuitenkin joku suklaaosio menee pilalla, se on helppo tehdä uudestaan.

Alempaa löytyvästä ohjeesta näet vielä tarkemmat ohjeet yhden suklaaosan tekemiseksi. Kakun valkosuklaa- ja maitosuklaamousset ovat melko makeita, mutta tummasuklaamousse tasapainottaa makeutta. Käytin tummimpaan suklaamousseen hyvää 70% suklaata. Myös 50% suklaa käy.

  • Sillä lopputulos on vain makeampi.
  • Itse tykkäsin tuosta 70% suklaan antamasta karvaudesta yhdessä makeampien moussejen kanssa (onpa “moussejen” vaikea sana taivutettavaksi.
  • Vai onko se kuitenkin “moussien”, hmmm.).
  • Akku on muuten myös kokonaan liivatteeton.
  • Sen vuoksi koostumus on ihanan pehmeä ja suussasulava.

Hyytyminen tapahtuu suklaan voimin. Keksipohjassa on käytetty voin sijasta sekä maitoa että valkosuklaata. Pohja on valkosuklaan takia aivan ihanan makuinen, mutta jäin miettimään sen koostumusta. Tämä kakku oli tarjolla tyttömme 5-vuotissynttäreillä ja kun kakkua leikattiin, meinasi pohjaosa jäädä ikävästi kokonaan tarjoilulautaselle, sillä se oli liian kova leikattavaksi.

Olen aiemminkin käyttänyt valkosuklaata keksipohjassa ja hyvällä menestyksellä. Se on ollut koostumukseltaankin tosi hyvä ja hyvin leikkaantuva. Siinä pohjassa keksit on jätetty isommiksi paloiksi, mutta tässä hurautin ne täysin hienoksi. Ehkäpä valkosuklaa imeytyy paremmin hienoksijauhettuun keksinmuruun ja pohja jämähtää tämän takia liikaa.

Käytin valkosuklaata 75g, mutta merkkaan ohjeeseen 50-75g, jotta pohjan kovuutta voi itse säätää. Kovempaa pohjaa varten varataan sitten vain terävempi kakkulapio 😉 Kakusta saa myös gluteenittoman vain vaihtamalla keksit gluteenittomiin kekseihin. Niin ja se on myös munaton, mikäli keksit ovat munattomia.
Näytä koko vastaus

Voiko juustokakun hyytymistä nopeuttaa?

Liivatelehtien käyttö – 1. Laske/punnitse tarvittava määrä liivatelehtiä. Toimiva ohjeistus on, että lusikoitavaa hyytelöä varten tarvitaan 2 g liivatetta/1 dl nestettä. Leikattavaa hyytelöä varten tarvitaan 3 g liivatetta/1 dl nestettä. Määriä laskiessa kannattaa muistaa, että tässä mitoituksessa puhutaan nyt ihan nesteestä.

  • Esimerkiksi kermavaahtoa ei lasketa täydeksi nesteeksi.
  • Aikki erilaiset marja- ja hedelmäsoseet sekä makuaineina käytettävät nesteet kannattaa laskea.
  • Myös täytekakun täytteenä mousse saa olla vaikka hieman löysempää kuin hyydykekakkuna.
  • Annattaa siis huomioida myös kuinka vahvan hyytymisen haluaa leivonnaiseen.2.

Laita isoon astiaan runsaasti kylmää vettä ja laita liivatteet yksitellen veteen. Jos laitat kaikki liivatelehdet kerralla päällekkäin, niin silloin liivatteiden väliin saattaa jäädä sellaisia kohtia, jotka eivät ole kosketuksissa veden kanssa. Tällöin liivatteet eivät pehmene tasaisesti. Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti 3. Kuumenna pieni nestetilkka kiehuvaksi. Usein noin 1/2 desilitraa nestettä riittää hyvin viiden liivatelehden sulattamiseen. Käytettävä neste voi olla oikeastaan mitä tahansa nestettä, joka on mahdollista kuumentaa kiehuvaksi.4. Lisää liivatteet kiehuvan kuumaan nesteeseen, mutta älä enää keitä nestettä, kun liivatteet ovat sulaneet. Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti 5. Sekoittele liivateseosta lusikalla. Katso tarkkaan, ettei nesteen joukkoon jää liivatteesta sulamattomia osia, koska tällöin liivatteen teho kärsii ja seokseen saattaa jäädä liivatepaakkuja. Jos huomaat, ettei kaikki liivatteet ole sulaneet, kuumenna vielä lisää nestettä (noin 1-2 rkl) erillisessä astiassa ja kaada se liivatenesteen joukkoon kuumana.

  • Sekoitte uudestaan ja tarkista taas, että kaikki liivatteen osat ovat sulaneet.6.
  • Un liivateneste on hieman jäähtynyt, kaada se halutun seoksen joukkoon, koko ajan sekoittaen.
  • Akuissa ja täytteissä sekoitan liivatenesteen makuaineen joukkoon eli marja- tai hedelmäsoseen joukkoon.
  • Tämän jälkeen sekoitan soseen tuorejuuston joukkoon.

Muista, että kermavaahto lisätään aina viimeisenä (kevyesti nostellen) hyydytettävän massan joukkoon. En sano, etteikö muutenkin voisi toimia, mutta parhaimpaan lopputulokseen pääset käyttämällä tätä järjestystä. Jos lisäät lämpimän liivatenesteen kermavaahdon joukkoon, kermavaahdon ilmavuus kärsii. Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Huomioi liivatelehtiä käyttäessäsi seuraavat asiat: – Neste johon liivatteet sulatetaan, pitää olla kiehuvan kuumaa. – Lisää liivateneste mielellään huoneenlämpöiseen massaan. Jos massa on kylmää tai kohmeista, liivate klimppiintyy ja hyytyy liian nopeasti.

  1. Tällöin myös liivatteet hyytymisteho heikkenee.
  2. Anna hyydytettävän nesteen tai massan hyytyä kylmässä vähintään muutaman tunnin ajan.
  3. Hyytymisen nopeuteen vaikuttaa massan lämpö, säilytystilan lämpötila sekä hyydytettävän massan määrä.
  4. Hyydykekakkuja tehdessä neljä tuntia on minimi hyytymisaika.
  5. Voit kuitenkin nopeuttaa hyytymistä käyttämällä kakun pakastimessa.

Liivatteen käyttö on helppoa ja mutkatonta, kun vaan on tarkkana nesteiden ja hyydytettävän massan lämpötiloista. Huom! Huomioi leivonnassa, että liivatelehdet eivät sovellu vegaaniseen ruokavalioon. Tässä alla on muutamia liivatteella hyydytettyjä kakkuja: (klikkaamalla kuvia saat esiin kakkujen reseptit ja valmistusohjeet) Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Lisää hyydykekakkujen reseptejä löydät täältä, Suolaisia leivonnaisia Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti Jätä alle kommenttiosioon kysymyksiä tai omia kokemuksia liivatteen käytöstä. Näin voimme yhdessä pohtia liivatetta koskevia asioita tämän päivityksen yhteydessä ja saan kasattua teille lukijoille tuhdin tietopaketin yhden klikkauksen päähän! Helppo Ja Nopea Juustokakku Resepti
Näytä koko vastaus

Miten saada juustokakku hyytymään?

Voit panna juustokakun pakastimeen 30 minuutin ajaksi nopeuttaaksesi sen hyytymistä. Vaihtoehtoisesti voit valmistaa kakun edellisenä päivänä, ja antaa sen vetäytyä jääkaapissa yön yli. Juustokakku säilyy jääkaapissa muovikelmulla peitettynä noin 3 päivää.
Näytä koko vastaus

Kauanko juustokakku pitää hyytyä?

Liivate alkaa toimia vasta jäähtyessään. Nosta siis leivonnainen jääkaappiin ja odota hyytymistä ohjeessa mainittu aika, tyypillisesti 2 – 3 tuntia. Liivatteen käytöstä juustokakun kiilteessä voit lukaista vinkin täältä.
Näytä koko vastaus

Miten saada Juustokakusta tasainen?

Saat juustokakkuun täydellisen tasaisen pinnan helposti, kun leikkaat piirtoheitinkalvosta irtopohjavuoan avulla ympyrän muotoisen palan. Jos vuokasi on suuri, tee kaksi puoliympyrää ja teippaa toisiinsa. Valmista kakku normaalisti ja painele kalvo kevyesti kakun pinnalle ennen kuin viet sen hyytymään.
Näytä koko vastaus

Miksi juustokakku Juoksettuu?

Ota ainekset ajoissa huoneenlämpöön & muut vinkit, joiden avulla täyte ei juoksetu –

  • Ota juustokakun ainekset huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen täytteen tekoa, jotta täyte ei juoksetu. Kylmä tuorejuusto ja lämmin suklaa eivät sekoitu ja liivate saattaa jäädä klimppiseksi jääkylmässä täytteessä.
  • Anna suklaan jäähtyä ennen täytteeseen lisäämistä.
  • Anna liivatteen jäähtyä pieni hetki ennen lisäämistä täytteeseen.

Näytä koko vastaus