Janssonin Kiusaus – Resepti?

Janssonin Kiusaus - Resepti

Mitä tarjotaan Janssonin kiusauksen kanssa?

Ohje –

Lado jäinen peruna-sipulisekoitus ja anjovikset kerroksittain voideltuun vuokaan. Kaada kerma -maitoseos päälle. Kypsennä 200 asteessa noin 1 t 15 min tai kunnes kypsä (tarkista kypsennysaika perunapussista). Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

Näytä koko vastaus

Mistä tulee nimi Janssonin kiusaus?

Klassikkoruoka: Janssoninkiusaus – Himahella Teksti Tiina Rantanen Julkaisupäivämäärä 21.12.2018 Janssoninkiusaus kuuluu ruotsalaiseen joulupöytään. © Tiina Rantanen Janssoninkiusaus (ruots. Janssons frestelse) on ruotsalainen perinneruokalaji, joka pitkään tunnettiin vain yöruokana.

  1. Nykyisin sillä on paikkansa myös ruotsalaisessa joulupöydässä.
  2. Janssoninkiusaus-sanan alkuperäksi on ehdotettu useaa vaihtoehtoa, mutta varmuutta asiasta ei ole.
  3. Ruoka on arveltu nimetyn ruotsalaisen oopperalaulajan Per “Pelle” Janzonin (1844-1889) mukaan.
  4. Legendan mukaan Janzonilla oli tapana kutsua ystäviään ja työtovereitaan kotiinsa näytäntöjen jälkeen yöpalalle, jossa tarjolla oli usein perunasta, sipulista, anjoviksesta ja kermasta tehtyä gratiinia.

Eri lähteiden mukaan kiusauksen kehitti joko Janzon itse 1800-luvulla, tai tukholmalainen Elvira Stigmark 1920-luvulla. Toinen teoria on, että nimi olisi annettu ruotsalaisen lahkolaissaarnaajan Erik Janssonin mukaan, joka vaikutti Yhdysvalloissa 1800-luvulla.

Jansson joutui kotimaassaan riitaan viranomaisten ja kirkon kanssa ja lähti seurakuntineen maanpakoon Amerikkaan, jossa hän perusti Bishop Hill -nimisen kommunistisen yhdyskunnan Illinoisiin. Hän oli muuten ankaran pidättyväinen, mutta yksi heikkous hänellä tarinan mukaan oli: perunasta, anjoviksesta, sipulista ja kermasta tehty herkkuruoka.

Kolmas olettamus on ruoan nimeäminen 1929 valmistuneen ruotsalaisen elokuvan mukaan; sen nimi oli Janssons frestelse, Niin tai näin, ruotsalaisesta klassikkoruoasta on siis kysymys. Ruotsalaiset lankeavat kiusaukseen myös jouluna, sillä janssoninkiusaus kuuluu perinteiseti ruotsalaisen joulupöydän tarjottaviin.

  1. © Tiina Rantanen Janssoninkiusaus tehdään raastamalla karkeasti perunaa, laittamalla sitä vuokaan kerroksittain anjoviksen kanssa ja kaatamalla päälle anjovisliemellä maustettua kuohukermaa.
  2. Alkuperäinen janssoninkiusaus on valmistettu niin sanotusta skandinaavisesta anjoviksesta, eli maustetusta kilohailista, eikä aidosta anjoviksesta eli sardellista.

Janssonin saa nopeasti uuniin, mikäli käyttää siihen pakastettua perunasipulisekoitusta kilon verran.
Näytä koko vastaus

Kauanko Kinkkukiusaus uunissa?

Kypsennä kiusausta uunin alatasolla 200 asteessa noin tunti. Anna vetäytyä hetki paistamisen jälkeen. Tarjoa esimerkiksi etikkapunajuurien ja raikkaan salaatin kanssa.
Näytä koko vastaus

Voiko Janssoninkiusausta pakastaa?

Perinteinen Janssoninkiusaus Suolainen janssoninkiusaus perinteisellä tavalla. Uunissa hitaasti kypsytettyä lämmintä, kermaisen pehmeätä perunaa sipulin ja anjoviksen kera suloisen suolaisena anjovisgratiinina. Janssoninkiusaus on taas yksi aliarvostettu perinneruoka, jota tulee harvoin syötyä ja jonka alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, on vain monen monta tarinaa.

  1. Aikaisin mainonta minun keittokirjoissani on Suuren keittokirjan vuoden 1934 painoksessa sivulla 30, nimeltään “Irman anjovis”.
  2. Useimmiten silloin, kun pahasti tekee mieli Janssonia, on siinä tilassa juhlien jälkeen, ettei ruoanlaitto ole varsin järkevää.
  3. Mutta jos onnekkaasti on osannut edellyttää juhlien pituuden ja kosteuden oikein, on ihanaa saada vähän lämmikettä keskellä yötä kotiin tullessaan Janssonilta.

Janssonin kiusausta voi onneksi tehdä puoli valmiiksi ja pakastaa sen päivän varalle jolloin sille on tarvetta joten taas kerran ruoka jota kannattaa tehdä enemmän kuin yhdeksi kerraksi. Sitten vain lämmittää uunissa suoraan pakkasesta. Ruotsissa Janssonin kiusaus mielletään joulupöydän osana jota ilman ei tule joulua, mutta myös iltamyöhäisenä jatkojuhlien suolaisena ruokana kuten myös meillä täällä Suomessa.

Anjovikset rivissä peerunoiden ja sipulin päällä

Janssonin kiusauksella on lukuisia reseptejä, joskus siinä käytetään kerma-maitoa, mutta mielestäni kerman rasvaisuus sopii paremmin yömyöhäisiin syöminkeihin ja tässä se tapa jolla itse sen sain Janssonin kiusauksen teon oppia, pitkän kaavan mukaan, joka eroaa “Irman anjoviksen” helpommasta kaavasta.

Janssoninkiusaus 8-10 isoa talviperunaa 2 isoa sipulia 3 dl kermaa 1 prk anjovisfileitä liemineen voita/öljyä paistamiseen

Kuori perunat ja leikkaan ne uhiksi suikaleiksi. Pane perunasuikaleet kylmään veteen likoamaan isossa kulhossa. Kaada perunat lävikköön ja vaihda niistä vesi. Huuhtele perunoita vaihtaen vettä kunnes vesi on läpinäkyvää ja niistä huuhtoutunut pois kaikki tärkkelys.

  1. Anna perunasuikaleista valua vedet pois ja paista niitä pienissä osissa kuumalla pannulla joko voissa tai öljyssä kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.
  2. Älä unohda sekoittaa perunasuikaleita välillä.
  3. Aada paistetut perunasuikaleet voilla voideltuun uunivuokaan.
  4. Mausta suolalla ja pippurilla.
  5. Uori sipuli ja silppua se hienoksi ja kun olet paistanut puolet perunoista ruskista sipuli.

Kaada ruskistettu sipuli perunoiden päälle vuokaan ja levitä sitä tasaisesti. Avaa anjovis purkki ja valuta siitä kaikki liemi talteen. Levitä anjovis-fileitä tasaisin välein sipuli-perunoiden päälle vuokaan. Itse olen oppinut että anjovikset pitää olla rivissä viivoina tasaisin välein, mutta mitään teknistä syytä tähän ei ole, on vain kivaa tehdä ruokaa tutulla tavalla.

  1. Mausta taas vuokaa suolalla ja pippurilla.
  2. Paista nyt loput perunoista osissa kuumalla pannulla kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.
  3. Un vuoka on täysi ja kaikki perunat ovat saaneet hieman väriä, kaada päälle kermaa ja anjoviksen liemi.
  4. Pane vuoka uuniin kypsymään 225 asteen lämpöön kunnes pinta on kullan keltainen.

Tarjoile heti uunista kuumana. : Perinteinen Janssoninkiusaus
Näytä koko vastaus

Tuleeko tuulella kalaa?

Tuuli ja aallot kasaavat ja pöllyttävät liikkeelle pieneliöitä, jotka houkuttelevat paikalle pikkukaloja, jotka taas vetävät puoleensa petokaloja. Aallokossa kalat eivät ole yhtä arkoja kuin peilityynessä vedessä. Kun tuuli on kova ja aallokko korkea, kannattaa kokeilla kalastusta osittain suojassa olevissa paikoissa.
Näytä koko vastaus

Mihin aikaan tulee parhaiten kalaa?

4. Kalaonni katsoo kelloa – Kalalle lähtijän kannattaa laittaa kello soittamaan aikaisin, ja ottaa aamukahvi ja eväät mukaansa. Parhaiten kala nimittäin syö aikaisin aamulla. Toinen hyvä aika on illansuussa, lähellä auringonlaskun aikaa. Huonoiten kala syö keskipäivällä.
Näytä koko vastaus

You might be interested:  The Good Morning Resepti?

Mihin aikaan saa parhaiten kalaa?

Kala syö parhaiten aamuvarhaisella, noin kello 5-9 välillä, ja iltapäivällä kello 15 eteenpäin. Keskipäivä ei ole paras aika kalastaa. Onkikalastukseen et tarvitse kalastuslupaa. Jos aiot käyttää kalan ruokakalana, laita se heti kylmään, esimerkiksi jäädytetyn vesipullon kanssa varjoiseen paikkaan.
Näytä koko vastaus

Mihin anjovista voi käyttää?

Anjovis on Välimeren maiden kalaherkku, ja se tunnetaan erityisesti kalasäilykkeenä. Anjovis valmistetaan yleensä kilohailifileistä. Anjovis kuuluu olennaisesti Janssonin kiusaukseen, Caesar-salaattiin, kastikkeisiin ja muihin Välimeren maiden ruokiin.

Lohireseptit Siikareseptit Tonnikalareseptit Kalareseptit

Näytä koko vastaus

Mitä voi tehdä peruna Sipulisekoituksesta?

Käytä peruna – sipulisekoitusta erilaisiin kiusauksiin, laatikkoruokiin sekä keittoihin tai paista pannulla kullanruskeaksi.
Näytä koko vastaus

Mikä on kiusaus?

Skip to content Piispa Teemu Laajasalon saarna 10.3.2019 Huopalahden kirkossa kirkkoherra Heikki Nenosen virkaanasettamismessussa. Matt.4: 1-11 Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä.

Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: “Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.” Mutta Jeesus vastasi: “On kirjoitettu: ‘Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'” Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle.

Hän sanoi Jeesukselle: “Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ‘Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'” Jeesus vastasi hänelle: “On myös kirjoitettu: ‘Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'” Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: “Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: “Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ‘Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'” Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.

  • Ei saa kiusata pikkusiskoa! Lopettakaa heti Pekan kiusaaminen! Kun sanon nämä kaksi käskylausetta, kuulijalle piirtyy nopeasti kuva jostain tilanteesta.
  • Ei saa kiusata pikkusiskoa! Lopettakaa heti Pekan kiusaaminen! Luultavimmin useimmille meistä tulee mieleen äiti tai isä, joka kieltää isompaa sisarusta kiusaamasta 5-vuotiasta pikkusiskoa.

Tai opettaja, joka kieltää 10-vuotiaiden poikaporukkaa kiusaamasta samanikäistä Pekkaa. Kiusaamisessa on sanana jotain lapsellista. Ja samalla me kaikki tiedämme, että edelliset käskylauseet voisi sanoa monelle aikuisellekin. Sana kiusaaminen jotenkin kalskahtaa lapselliselta, pikkumaiselta kenties vähäiseltäkin.

Juuri tästä syystä joidenkin asiantuntijoiden mukaan niin lasten kuin aikuistenkin harjoittamasta kiusaamisesta pitäisi käyttää jotain muuta sanaa kuin kiusaamista – ehkä henkistä väkivaltaa. Sanoilla kiusaus ja kiusaaminen on sisällöllinen yhteys: päältäpäin lapsellinen kiusoittelu voi olla todellisuudessa säälimätöntä henkistä väkivaltaa, joka tuhoaa arkipäivän elämän edellytykset, johtaa ilon häviämiseen ja tulevaisuuden toivon menettämiseen.

Vastaavasti pintatasolla pikkuiselta tuntuva kiusaus voi johtaa valintoihin, jotka tuhoavat ihmisen ja hänen perheensä. *** Kiusauksen yhteydessä puhutaan usein heikkotahtoisuudesta. Siitä, kuinka ihminen kyllä tietää, mikä on hyvää, totta, oikeaa ja kaunista, mutta silti ei siihen pysty.

  1. Ihminen elää jatkuvien kiusausten keskellä.
  2. Ihminen elää ajassa, jota ympäröi kiusaukset.
  3. Oko mainonta perustuu kiusauksien herättämiseen.
  4. Mainonnalla vietellään, houkutellaan ja koetellaan kovaa ja paljon.
  5. Ihmisen rahoille on kysyntää.
  6. Mainosmiehen aiheuttaman kiusauksen näkeminen varsinaisena kiusauksena on kuitenkin perimmäisen kiusauksen väärinymmärtämistä.

Perimmäinen kiusaus on sitä kun persoonallinen paha kiusaa. Sen aiheuttaman koettelemuksen vuoksi me Herran rukouksessakin sanomme “äläkä saata meitä kiusaukseen”. Ihminen ei koskaan voi poistaa kiusauksia. Kiusauksen tunteminen ja kiusaukseen lankeaminen ovat kaksi eri asiaa.

  1. Iusauksen tunteminen on hyvä asia.
  2. Iusaus on moraalin tunnusmerkki.
  3. Un kiusausta ei tunnu, on ihminen joko täydellinen kuin Jumala tai synnistä paatunut.
  4. Iusauksen tuntemisen hetkellä ihminen tuntee kerrankin selkeästi, mikä on oikein ja mikä väärin.
  5. Ysymys kuuluukin, onko hänellä sillä hetkellä voimaa toimia niin kuin hän tietää oikein olevan.

Vai lankeaako hän kiusaukseen. Meidän tekee mieli kysyä, miksi Jumala sallii kiusauksen. Miksi Henki vie Jeesuksen autiomaahan perkeleen kiusattavaksi? Jumala ei kiusaa ketään, mutta antaa ihmisen joskus joutua kiusaukseen, jotta tämä joutuisi koetuksessa miettimään, kenen varaan elämänsä antaa.

Kiusaukset palautuvat perimmältään ensimmäiseen kiusaukseen, siihen, että ihminen halusi tulla Jumalaksi ja maistoi väärän puun hedelmää. Syntiinlankeemuksessa kiusaus näytteli keskeistä asemaa, kiusaus sen ainoan asian saavuttamiseen, mitä ei ole. Kurkottaminen aidan toiselle puolelle, vihreämmän ruohon luokse.

*** Kun Raamattu puhuu Jeesuksen kiusauksesta aavikolla on perusteltua olettaa, että kiusaus tuntui Jeesuksestakin nimenomaisesti kiusaukselta sanan pahimmassa merkityksessä. Jeesuksellekin tuli pitkän paaston jälkeen Raamatun mukaan vihdoin nälkä. Paholainen tuli kiusaamaan heikolla hetkellä.

  • Jeesuksen ylväys täydellisenä ihmisenä karisi ja Jeesuksen teki mieli sitä kaikkea, millä kiusaaja kiusasi.
  • Ehkä hänen teki mieli leipää.
  • Ehkä hänen teki mieli näpäyttää Paholaista hyppäämällä temppelimuurin harjalta enkelien käsille.
  • Paholainen väittelee Jeesuksen kanssa käyttämällä Raamattua hyväkseen.

Kiusaaja kiusaa Jumalan poikaa Jumalan omalla sanalla. Kyllä se niin on, että Kiusaaja on ovelista ovelin. Kiusaaja keksii aina räätälöidysti kullekin sopivat keinot. Kiusaus tapahtuu silloin kun ihminen on heikoimmillaan. Jeesus oli paastonnut 40 päivää ja 40 yötä kun kiusaaja ilmestyi.

  • Evankeliumissa Paholaisen kaikkia kiusauksia yhdistää Jumalan sysääminen syrjään.
  • Hän vetoaa Jeesukseen leivän, voiman ja vallan kautta.
  • Tämä onkin yksi kiusauksen olennaisimmista puolista: harvoin synti on ilmiselvästi pahaa.
  • Pikemminkin kiusaus on kuin susi lammasten vaatteissa: se lupaa onnea, mutta tarjoaakin lopulta onnettomuutta.

Se näyttää hyvältä ja houkuttelevalta, mutta paljastuu mädäksi ja vahingolliseksi. Koska Jeesusta on koeteltu, hän ymmärtää myös ihmisen kiusaukset. Liian usein kirkko koetaan etäisenä, tekopyhänä tai elämälle vieraana. Mutta, hyvät ystävät, ajatelkaa päivän epistolan lohdutusta: “Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan.” Kolmiyhteinen Jumala, Kaikkivaltias ja Kaikkihyvä on nimenomaisesti kiusauksiin langenneiden ihmisten Jumala.

Kiusaaja on syyttäjä ja syyllistäjä. Ei siis pelkästään kiusaaja joka houkuttelee tekoihin ja tekemättä jättämisiin vaan myös nimenomaisesti kiusaaja, joka syyllistää teoista ja tekemättä jättämisistä. Kiusaaja siis yrittää kieltää kristityltä armon. Armon, joka itsessään nimenomaisesti on kohdistettu kiusatuille ja kiusauksiin langenneille ja yhä uudestaan lankeaville.

Tämän kaiken kiusaaja yrittää estää supsuttelemalla korvaan armon mahdottomuudesta kohdallasi ja syyllistämällä lankeemuksista. Kiusaaja yrittää kieltää Kristuksen armon. Tässä tekohurskaassa maailmassa ja ulkokultaisessa paastossa tämä syyllistävä kiusaus voi olla monelle kristitylle pahin kiusaus.

  • Paastonaikana meille esitetään paljon vaatimuksia, pitäisi elää ekologisemmin, pitäisi elää eettisemmin ehkä jonkun mielestä pitäisi elää esteettisemminkin.
  • Uinka osaisimme kunnioittaa luontoa ja kierrättää paremmin? Kuinka ottaisimme lähimmäisen paremmin huomioon? Kirkon tehtävä on varmasti muuttaa maailmaa, mutta ennen kaikkea kirkon tehtävä on muuttaa sydämiä saattamalla ihmisiä rakastavan ja pelastavan Jumalan yhteyteen.
You might be interested:  Tex Mex Reseptejä?

Rakastettuna on helpompi rakastaa, pelastettu haluaa pelastaa myös muita, suojaa saanut haluaa antaa sitä toisille, myötätuntoa osakseen saanut ei tahdo omankaan sydämensä muuttuvan kiveksi. Paastonajassa on jotain, mikä saa meidät hirveän mielellään katsomaan itseemme.

  • Ja juuri paastonaikana meidän pitäisi katsoa Jumalaan.
  • Meidän tehtävämme ei ole keskittyä omaan kärsimykseemme, vaan meidän tehtävämme on keskittyä Kristuksen kärsimykseen.
  • Paholainen yrittää saada meitä pelastamaan itse itsemme.
  • Suurin kiusaus on että me muutamme evankeliumin etiikaksi, että me muutamme armon ansioiksi, että me muutamme vapautuksen vaatimuksiksi.

Jeesus Kristus ristiinnaulittiin ja nousi haudasta taivaaseen huonojen, epäonnistuneiden, vaatimuksiin kykenemättömien ihmisten vuoksi Ja juuri tässä on kristinuskon ihme. Paaston jälkeen koittaa pääsiäinen. Vastaavasti jokaisen kiusaukseen langenneen edessä hohtaa armo.

  1. Ja kun täältä joskus siirrytään taivaan kotiin, jäävät kiusauksetkin taakse.
  2. Ja juuri tästä me saamme ennakkoa jo käymällä ehtoollisella.
  3. Hyvä kirkkoherra Heikki.
  4. Sinut on valittu suureen tehtävään, paljon vartijaksi.
  5. Hyvä kirkkoherra voi saada seurakunnan kukoistamaan ja huono kirkkoherra voi saada seurakunnan lakaistumaan.

Sinun tehtäväsi on tässä Haagan seurakunnassa käyttää Jumalalta saamiasi monia ainutlaatuisia lahjojasi ja julistaa evankeliumia niin, että Kristuksen rakastavat kasvot voisivat näkyä jokaiselle seurakunnan alueella asuvalle kirkkaasti. Sinun tehtäväsi on johtaa niin, että työntekijät ja luottamushenkilöt voisivat yhdessä rakentaa tästä seurakunnasta paikan, joka vaalivideosi lupauksien mukaisesti on matalan kynnyksen, avoimien ovien ja jatkuvan hartauden mahdollisuuden paikka.
Näytä koko vastaus

Voiko Kinkkukiusauksen tehdä ilman kermaa?

Kiusaukset ovat helppoa arkiruokaa parhaimmasta päästä. Ne syntyvät nopeasti ja niitä on helppo valmistaa reilusti kerralla. Perusraaka-aineena on peruna, johon voi sekoittaa lihaa, kalaa ja kasviksia maun mukaan. Kiusaukseen ei välttämättä tarvitse kaataa muutamaa desilitraa kermaa, vaan nesteenä voi käyttää myös liemiä tai vesitilkkaan sulatettua tuore- tai sulatejuustoa.
Näytä koko vastaus

Millä maustaa Kinkkukiusaus?

Kaupallinen yhteistyö HK – Kinkkukiusaus on herkullinen arkiruoka, joka valmistuu pienellä vaivalla. Voit halutessasi maustaa kiusausta mausteisemmaksi esimerkiksi ripauksella chilijauhetta tai muita mausteita tai lisäämällä joukkoon juustoraastetta ja käyttämällä maustettuja ruokakermoja.

3 rkl rypsiöljyä 1 kg peruna-sipulisekoitusta 1 tl suolaa 250 g savukinkkusuikaleita 4-5 dl kuohukemaa mustapippuria tuoreita yrttejä

Näytä koko vastaus

Paljonko Kinkkukiusausta per henkilö?

Esim kinkkukiusauksen annoskoko aikuisella on noin 300 grammaa eli kiloissa 0,3 kiloa.
Näytä koko vastaus

Voiko jäätynyttä perunaa käyttää?

Kotimaisten uusien perunoiden maku on vertaansa vailla, eikä sitä voi edes verrata talviperunaan. Kesäisen maun voi kuitenkin helposti säilöä pakastamalla. Uusien perunoiden pakastaminen on helppoa, vaikeinta on muistaa tehdä se. Kuva: Juha Peltoperä / Yle 27.5.2016 11:47 • Päivitetty 27.5.2016 11:49 Uudet perunat kuuluvat kesään, mutta miksei talveenkin.

  1. Esimerkiksi joulupöytään nostetut uudet, keitetyt perunat nostavat jouluaterian uudelle tasolle.
  2. Uudet perunat säilötään pakastamalla.
  3. Menetelmä ei ole vaikea, kunhan vain kesähuumassa muistaa ollenkaan pakastaa.
  4. Oikeaoppinen säilöntä ei pilaa vesipitoisen juureksen makua eikä rakennetta.
  5. Tärkeintä on esikeittää puhdistettuja perunoita ennen pakastamista.

Esikeittäminen pysäyttää entsyymitoiminnan. Taina Pirkola – Esikeittäminen pysäyttää entsyymitoiminnan. Perunoita esikeitetään korkeintaan viisi minuuttia, kertoo Pohjois-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Taina Pirkola. Suolan laittaminen keitinveteen on kokista kiinni.

  1. Esikeittämisen jälkeen perunat jäähdytetään ja pakastetaan.
  2. Minä olen pakastanut ihan tavallisissa minigrip-pusseissa, Pirkola sanoo.
  3. Netin kotikokeilta löytyy ohjeita, joissa pussista imetään pillillä ilma mahdollisimman tarkkaan pois tai pakataan perunat ilmatiiviiseen vakuumiin.
  4. Niitä käytetään samalla tavalla kuin pakastettuja kasviksia.

Taina Pirkola – Ei mikään huono idea. Kun ilma on pois, perunat eivät ole toisissaan kiinni. Samaan tapaan kuin marjoja pakastettaessa otetaan ilmat pois ja tehdään pakkauksesta mahdollisimman litteä, Pirkola toteaa. Jouluna tai milloin pakastettuja uusia perunoita haluaakaan syödä, perunat laitetaan pakastimesta suoraan kiehuvaan veteen ja keitetään kypsiksi.
Näytä koko vastaus

Miksi sulatettua ruokaa ei saa pakastaa?

Miksi sulatettua pakastetta ei pidä pakastaa uudelleen? Arsenikista öljyyn – 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä Pakastin on turvallisuutta lisäävä laite, mutta vain, jos ymmärtää, miten mikrobit käyttäytyvät. Pakastin ei tapa bakteereita, se vain nukuttaa ne Ruususen uneen odottamaan sulamista ja heräämistä.

  • Pakastimen perustarkoitus on säilyttää helposti pilaantuva ruoka.
  • Siinä pakastin on tehnyt paljon terveytemme eteen yhdessä jääkaapin kanssa (ks.).
  • Voimme saada pitkin vuotta tuoreita vihanneksia ja marjoja, joissa vitamiinit ovat säilyneet, kun niitä ei ole tarvinnut keittää perusteellisesti.
  • Aikaisemmin marjat säilöttiin keittämällä, mutta tämä hävitti osan vitamiineista.

Ei ole myöskään tarpeen syödä vahvasti savustettua tai suolattua lihaa, jotka lisäävät syöpäriskiä ja nostavat verenpainetta. Lisäksi mikrobitoksiinien saantimme on nykyään paljon aikaisempaa pienempi. Pakastaminen ei tapa pilaantumista aiheuttavia bakteereita.

Ne säilyvät aivan yhtä iloisesti kuin monivuotiset puutarhakasvimme talven yli. Laboratorioissa bakteereita säilytetään pakastettuina jopa vuosikymmeniä. Jos pakastetussa ruoassa on pilaantumista aiheuttavia tai myrkkyjä muodostavia bakteereita pakastimeen laitettaessa, ne ovat siellä myös pakastimesta otettaessa.

Kun laitamme pakastimeen lihaa tai marjoja, näiden rakenne on ehjä, ja se on pystynyt jossakin määrin estämään mikrobien tunkeutumista pintaa syvemmälle. Kun lihaa riiputetaan kylmässä paikassa, sen pinta kuivuu suojaavaksi kuoreksi ja paisti säilyy pitkään hyvänä.

  • Jauheliha taas pilaantuu päivässä, parissa, bakteerien sekoittuessa koko massaan.
  • Marjat ovat vielä poimimisen jälkeen elossa, joten ne vastustavat aktiivisesti mikrobien tunkeutumista sisäänsä.
  • Sitten, kun vastustuskyky murtuu, marja tai hedelmä pilaantuu varsin nopeasti, kun bakteerien tunkeutumiselle ei enää ole aktiivista estettä.

Mitä tapahtuu, kun liha tai marjat otetaan pakastimesta? Jokainen on huomannut, että ne usein alkavat valua nestettä. Tämä johtuu siitä, että jääkiteet ovat rikkoneet niiden solurakenteen. Samalla avautuu mikrobeille aivan toisenlaiset vapaat reitit koko tavaran läpi kuin ennen pakastamista.

  • Pakastettu paisti tai vadelmat pilaantuvat siis paljon nopeammin kuin tuoreet.
  • Lisäksi sekä sulaminen että jäätyminen kestävät oman aikansa.
  • Pakastetun tavaran bakteereilla on siis ollut aikaa lisääntyä erityisesti, jos se on lämminnyt huoneenlämpöön asti.
  • Uudelleen pakastaminen tarkoittaa bakteereilla ladatun ja kudosrakenteensa menettäneen tuotteen jäädyttämistä, jolloin uudelleen sulatettaessa bakteeritoiminta lähtee välittömästi ja nopeasti käyntiin ja säilyvyys on siinä vaiheessa paljon lyhyempi kuin kuluttaja arvaa.
You might be interested:  Poron Sisäfile Resepti Pekoni?

Tämä voi johtaa yllättäviin ruokamyrkytyksiin. Usein sanotaan, että leipomotuotteita voi pakastaa uudestaan. Tämä koskee tuoreen leivän tyyppisiä tuotteita varsinkin avaamattomassa pakkauksessa, mutta makeiden tuotteiden kuten täytekakkujen tilanne on aivan sama kuin lihan: jos toksiinia tuottavan stafylokokin kasvu on lähtenyt alkuun, se jatkuu heti sulattamisen jälkeen.

Siten syntymäpäiväkakun parin päivän pakastaminen voi olla järkevämpää kuin ylensyöminen. Kakkua pakastimesta otettaessa pitää kuitenkin muistaa, kauanko se oli pöydällä lämpimässä ennen pakastamista. Se ei ollut tuore tuote. Pitemmän pakastamisen yhteydessä on vaarana unohtua se, että säilyvyysaika ei ala alusta.

Lisättynä ennen pakastamista kuluneeseen aikaan turvallisia tunteja voikin olla jäljellä pakastamisen jälkeen hyvin vähän. Pakasteisiin olisikin hyvä laittaa vaikkapa maalarinteippi, jossa on päivämäärän lisäksi keskeisiä tietoja tuotteesta, ellei sitä ole pakastettu heti valmistuksen jälkeen.

Mikroaaltouunit on tarkoitettu ruoan pikalämmitykseen. Pikalämmitetyssä ruoassa on aina se riski, että se on kuumentunut suurimmaksi osaksi 60–70 asteeseen, mutta jokin kohta onkin lämminnyt vain 40 asteeseen. Se luo ihanteelliset olosuhteet bakteerien kasvulle. Siksi mikroa olisi turvallisinta käyttää vain sille tyypillisimpään tarkoitukseen, sellaisen ruoan lämmittämiseen, joka syödään heti.

Lämmitetyn ruoan pakastamiseen liittyy bakteerien ja bakteeritoksiinien lisääntymisen riski. Samasta syystä alusta saakka mikrossa kypsennetyn ruoan osalta riskit ovat suurempia kuin kunnollisessa keittämisessä ja paistamisessa. Esimerkiksi broilerissa olevan salmonellan tuhoamiseksi pitää olla hyvin tarkka, jos ruoka valmistetaan mikrossa raa’asta lihasta.

Sen pitää kuumentua kunnolla ytimiään myöten. Samoista syystä jääpalat on aina tehtävä puhtaasta tuoreesta vedestä. Jos vedessä on ollut bakteerikasvua sen seistyä lämpimässä, näitä bakteereita on myös lasiin laitetussa jääpalassa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti ulkomaanmatkoilla; vaikka juoma olisikin turvallinen, jääpalat sisältävät aina riskin.

Artikkelin tunnus: asy00212 (002.012) © 2022 Kustannus Oy Duodecim : Miksi sulatettua pakastetta ei pidä pakastaa uudelleen?
Näytä koko vastaus

Voiko jauheliha Perunalaatikkoa pakastaa?

Imelletty perunalaatikko on joulupöydän klassikko. Voit valmistaa sen etukäteen ja pakastaa.
Näytä koko vastaus

Voiko Kinkkukiusauksen tehdä ilman kermaa?

Kiusaukset ovat helppoa arkiruokaa parhaimmasta päästä. Ne syntyvät nopeasti ja niitä on helppo valmistaa reilusti kerralla. Perusraaka-aineena on peruna, johon voi sekoittaa lihaa, kalaa ja kasviksia maun mukaan. Kiusaukseen ei välttämättä tarvitse kaataa muutamaa desilitraa kermaa, vaan nesteenä voi käyttää myös liemiä tai vesitilkkaan sulatettua tuore- tai sulatejuustoa.
Näytä koko vastaus

Mitä kiusaukseen?

Perinteiset kiusaukset ovat maukasta kotiruokaa, jota on nautittu jo sukupolvien ajan. Laatikkoruoat muhivat uunin lämmössä kypsiksi kuin huomaamatta ja lopputulos on taatusti odottamisen arvoinen! Kiusaus on helppo ja edullinen arjen pelastaja. Kiusaukset muhivat uunin lämmössä kypsiksi kuin huomaamatta ja lopputulos on taatusti odottamisen arvoinen! Lue myös: Laatikkoruoka on arjen paras apulainen – katso helpot ja herkulliset ohjeet Perinteiset kiusaukset ovat maukasta kotiruokaa, jota on nautittu jo sukupolvien ajan.

Kiusausta on helppo tehdä reilu määrä kerralla. Kiusaukset kestävät jääkaapissa hyvin muutaman päivän ja maistuvat mainioilta uudelleen lämmitettyinä. Kiusaukset sopivat erinomaisesti myös kiireiseen arkeen, sillä nopemmillaan ne vaativat aktiivista kokkausaikaa vain muutaman minuutin. Oikaise kaupan valmiilla peruna-sipulisekoituksella ja sekoita joukkoon höysteet sekä pari purkkia kermaa.

Uuni hoitaa loput työt. Kun aikaa on enemmän, kannattaa perunat suikaloida itse. Kiusaukseen sopivat hyvin punaisella värikoodilla merkityt jauhoiset perunalajikkeet, kuten Fontane ja Challenger, jotka eivät mene aivan muusiksi, mutta kauhoessa kuitenkin hajoavat sopivasti.

Suikaloitu peruna on kiusauksen keskiössä. Sen seuraksi voi sujauttaa melkein mitä tahansa ruokaisaa. Suosikkeja lienevät kinkku ja lohi sekä anjovisfileistä valmistettu Janssoninkiusaus. Yhtä hyvin kiusauksen voi tehdä broilerista, kylmäsavupororouheesta, sienistä tai vaikkapa kylmäsavutofusta. Vaihtele myös mausteita sekä kermaa oman makusi mukaan.

Kokosimme sinulle ohjeet, joiden avulla muuntelet tuttua klassikkoa!
Näytä koko vastaus

Mitä tehdä Perunasuikaleista?

Hyvää ruokaa pakasteperunasta En ollut aikaisemmin huomannut, saati käyttänyt, kauppojen pakastealtaasta löytyviä perunasuikaleita. Kilon pussi maksaa noin kaksi euroa. Tuote on monikäyttöinen, helppo valmistaa, peruna on maukasta ja hintakaan ei tunnu pahalta, kun suikaleet on suoraan pussista käytettävissä keittoihin tai paistamiseen.

  • Ensimmäinen kokeiluni oli hyvin kiireisen päivän jauhelihakeitto.
  • Aikaa ei ollut perunoiden pesemiseen ja kuorimiseen.
  • Jauhelihan ruskistamisen ja maustamisen jälkeen lisäsin kiehuvaan veteen ensin jauhelihan ja perään perunasuikaleet.
  • Un peruna oli lähes kypsää, lisäsin mausteita ja keitto 20 hengelle valmistui 20 minuutissa.

Jos perunaa kypsentää liian kauan keitossa, se helposti soseutuu, mutta esimerkiksi kalakeitossa perunan soseutuminen vain lisää täyteläistä makua. Varsinainen herkkuruoka vaatimattoman oloisesta perunasta tulee paistinpannulla. Kun ruskistaa öljyssä tai voissa perunasuikaleet lähes kypsiksi ja pilkkoo sekaan makkaraa, saa nopean pyttipannun korvikkeen.

Kasvisruokailijat lisäävät mielikuvituksensa mukaan kypsennetyn perunan sekaan kasviksia tai papuja. Jäisten perunasuikaleiden kypsyminen pannulla kestää vähintään 7 minuuttia, mikä on syytä ottaa huomioon muita aineita lisättäessä. Helppo vaihtelu rutiiniruokalistaan on kyllä olemassa, mutta sitä ei helposti tule huomattua.

Perunan ja muiden edullisten ruoka-aineiden vaihtelevaa käyttöä ruuanlaitossa haluaisin harrastaa, mutta “sokeus” tuotteille, joita ei ole koskaan tullut ostaneeksi, kaventaa myös mielikuvitusta. “Mitäs jääkaapista tänään löytyykään”-ruuan pohjaksi perunasuikaleet on myös hyvä vaihtoehto.
Näytä koko vastaus

Onko Kinkkukiusaus gluteeniton?

Kinkkukiusaus – Janssonin Kiusaus - Resepti Kinkkukiusaus on helppo arkiruoka, joka kypsyy näppärästi uunissa. Kypsymisen aikana ehtii valmistaa raikkaan salaatin kiusauksen seuraksi.

1 kg peruna-sipulisekoitusta
½ tl suolaa
¼ tl jauhettua mustapippuria
150 g savukinkkua suikaleina
2 prk (à 2,5 dl) Valio ruokakermaa Kippari®
½ dl persiljaa

Näytä koko vastaus