Contents
Mitä syödä kalkkunan kanssa?
Kalkkuna saa rinnalleen joulupöydässä erilaisia laatikoita ja herneitä. Niiden lisäksi kalkkunan kanssa voi tarjoilla esimerkiksi käden käänteessä valmistuvaa lanttu-omenasosetta ja mausteista punakaalia. Kokeile myös vaahterasiirapilla makeutettuja rosmariinijuureksia.
Näytä koko vastaus
Miten maustaa Kalkkunafilee?
YHTEISTYÖSSÄ/KALKKUNAA SUOMESTA Valmistin kalkkunaa uunissa Lähi-idän maustein näin tällä viikolla vietettävän Kalkkunaviikon kunniaksi. Ja kyllä, kalkkuna kestää monenmoiset mausteet eikä sitä ei aina tarvitse valmistaa täysin perinteisesti tai vain joululla. Kalkkunan filee uunissa on varma valinta ruokapöytään.
Kokosin tähän hyviä vinkkejä kalkkunan fileen paistamiseen uunissa, koska kalkkunan filettä harvemmin laitetaan säännöllisesti ja h-hetkenä saattaa sitten mietityttää, että miten tämä nyt menikään.
- Kokonaisen kalkkunan fileen voi kypsentää uunissa kypsentäen, savustimessa tai grillin lämmössä.
- Tärkeintä ja ihan ykkösasia kalkkunan fileen, kuten muidenkin lihojen kanssa, on se, että lihaa ei ylikypsennetä. Kalkkunan liha on kypsänä mehevää ja mureaa, mutta ylikypsänä mehevyys katoaa. Käytä siis paistomittaria. Kalkkunan filee tulee kypsentää aina täysin kypsäksi. Paistomittari on hyvä apu, sillä liha on mehevimmillään, kun kalkkunan sisälämpötila on n.72-74 astetta. Joten laita mittari kalkkunan fileen paksuimpaan kohtaan ja lykkää lintu uuniin.
- Mausta, mausta ja mausta. Hyvää saa kalkkunan fileestä uunissa, kun pinnan sivelee voilla ja maustaa linnun suoalla ja pippurilla. Valkosipulikaan ei tee pahaa. Mutta kalkkunalle keplaa moninaiset mausteet eli kokeile rohkeasti. Olen kovasti tykästynyt sumakkiin, tuohon syvänviininpunaiseen, tredikkääseen Lähi-idän maustesekoitukseen, jota saa hyvin supermarketeista kautta maan. Sumakki sopii niin kasvisten, kalan kuin kalkkunankin maustamiseen, sillä sumakin maku on hauskalla tavalla raikas, jopa sitruunainen. Sumakki valmistetaan jauhamalla sumakkipensaan marjoja ja suosittelen kokeilemaan, muun muassa näin kalkkunaa uunissa kypsentäessä.
- Sen lisäksi, että tykkään maustaa kalkkunaa reteellä ranteella, saatan keittää sille makoisan kastikkeen, sillä kalkkunan liha itsessään on hyvin mieto ja se suorastaan kutsuu maustamaan. Kalkkunasta saa leikattuja komeita siivuja ja niiden päälle on kiva valutella jotain maukasta kastiketta. Konjakkikastike sopii niin kokonaiselle fileelle kuin fileerullallekin. Puolukkakastike on myös ihanaa, etenkin savustetun kalkkunan kanssa nautittuna.
- Pakastettu kalkkunan filee tulee sulattaa jääkaapissa ennen paistamista. Tämä vie noin vuorokauden.
KALKKUNAA UUNISSA LÄHI-IDÄN MAUIN 6 hengelle 1 kalkkunan rinta Marinadi: ½ dl sumakkijauhetta 2 rkl seesaminsiemeniä 2 tl jauhettua juustokuminaa 2 tl oreganoa 1 ½ tl suolaa 1 tl jauhettua maustepippuria ¼ tl mustapippuria myllystä ¾ dl sitruunanmehua ½ dl vaahterasiirappia ½ dl omenaviinietikkaa ¼ dl balsamiviinietikkaa Lisäksi: ½ ruukkua lehtipersijaa 1 – 2 granaattiomenaa muutama terttu tummia viinirypäleitä limettiä lohkoina 1 – 2 sydänsalaattia
- Pyyhi kalkkunan rinta kuivaksi.
- Laita isoon kulhoon marinadin ainekset ja sekoita hyvin. Nosta liha kulhoon ja kääntele marinadissa. Anna maustua huoneenlämmössä noin tunti.
- Laita kalkkuna uunivuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa1-1 1/2 tuntia, kunnes sisälämpötila on 74 astetta. Valele kalkkunaa vuokaan kertyneellä nesteellä muutaman kerran kypsentämisen aikana. Anna kalkkunan vetäytyä folion alla 15 minuuttia ennen tarjoamista.
- Viipaloi kalkkuna tarjoiluvadille. Hienonna päälle lehtipersilja. Koristele granaattiomenan siemenillä, rypäleillä ja limetin lohkoilla. Tarjoa lisäksi sydänsalaattia.
Keksin hetkessä useamman syyn, miksi kalkkunaa pitäisi nostaa useammin lautasille. Siis sen lisäksi, että sen kokkailu on iisiä ja mehukas liha on maistuvaista. Kalkkuna yksinkertaisesti on keveää ja terveellistä. Kalkkunan liha sisältää runsaasti proteiinia ja liha on vähärasvaista ja se vähä rasva, mitä lihassa on, on hyvää laadultaan.
Näytä koko vastaus
Mitä kalkkunasta?
Kalkkuna on hyvä ja vähärasvainen vaihtoehto broilerin sijaan. Kalkkunassa on paljon proteiinia ja se maistuu miedon makunsa ansioista kaiken ikäisille. Hyvien rasvojen ja proteiinin lisäksi kalkkuna sisältää B-ryhmän vitamiineja ja se on hyvä kivennäis- ja hivenaineiden lähde.
Evyeksi arkiruoaksi sopii mainiosti vaikkapa juusto-kalkkunasalaatti tai kalkkuna-kasvispannu, mausteisempaan makuun tortilla-kalkkunakeitto. Kevään ja kesän juhlissa voit tarjoilla mehevää AURA® kalkkunavoileipäkakkua. Jos joulukinkun sijaan haluat joulukalkkunaa, niin kahden hengen joulukalkkuna kypsyy uunissa ruusukaali-karpalopedin päällä vajaassa tunnissa.
Katso kaikki kalkkunareseptit!
Uunibroilerit Broilerireseptit Riistareseptit Lisäkkeet
Mikä hillo sopii kalkkunan kanssa?
LUUKKU 9: Rommilla maustettu mustaherukkahillo on joulukalkkunan paras kaveri. Tähän aikaan vuodesta hillo syntyy pakastetuista viinimarjoista. Mikäli kinkun sijaan tai lisäksi joulupöydästäsi löytyy joulukalkkuna, suosittelen ryhtymään hillonkeittopuuhiin. Isoäitini reseptillä valmistettu, rommilla maustettu mustaherukkahillo on loistava pari joulupöydän siivekkäille. Tähän aikaan vuodesta mustaherukat kaivetaan pakastimesta, mutta hillon keittäminen onnistuu niistä aivan yhtä hyvin kuin tuoreista marjoista.
ROMMILLA MAUSTETTU MUSTAHERUKKAHILLO
500 g (pakaste)mustaherukoita 4,5 dl hillosokeria 1 tl sitruunamehua 0,5 dl rommia (tummaa tai vaaleaa)
Lusikoi jäiset marjat ja sokeri kerroksittain kattilaan. Anna herukoiden sulaa ja mehustua jääkaapissa yön yli. Lisää marjojen joukkoon sitruunamehu sekä rommi. Kuumenna seos kiehuvaksi ja anna hillon kiehua hiljalleen kymmenkunta minuuttia tai kunnes marjat ovat pehmenneet.
Näytä koko vastaus
Miten saostaa kastike?
Perinteisin tapa kastikkeen suurustamiselle, eli sakeuttamiselle on jauhoilla suurustaminen. Kastike saostetaan yleensä vehnäjauhoilla, mutta myös erilaisia tärkkelysjauhoja (esim. peruna- tai maissijauho) voi käyttää. Kastikkeen voi suurustaa myös kaupoista valmiina saatavilla suurusteilla!
Näytä koko vastaus
Miten valmistan kalkkunan?
Kalkkunan koivet ja siivet on syytä sitoa kylkiä vasten ennen paistoa. Paista kalkkuna uunin alatasolla 150−175 asteessa. Kypsennysaika painokiloa kohden on noin 45 minuuttia. Voitele kalkkunaa paiston aikana pari kolme kertaa voisulalla, jotta pinta ei pääse kuivumaan.
Näytä koko vastaus
Voiko raakaa kalkkunaa syödä?
Kalkkunanliha kypsyy nopeasti Kalkkunan kypsentäminen on helppoa ja nopeaa. Kalkkuna tulee kypsentää aina täysin kypsäksi ja mehevimmillään se on, kun sisälämpötila on n.72-74 astetta. Kokonaista kalkkunaa tai kookasta fileetä kypsennettäessä lihamittari on mainio apuväline.
Näytä koko vastaus
Mistä tietää että kalkkuna on kypsää?
Kokeile kalkkunan kypsyyttä pistämällä reisilihaan. Jos tihkuva neste on harmaata, kalkkuna on kypsä. Kypsyyden voit todeta myös lihalämpömittarilla, jonka työnnät koiven paksuimpaan kohtaan. Kalkkuna on kypsä, kun lämpötila on noussut 79 asteeseen.
Näytä koko vastaus
Miten maustaa?
4. Muista maistaa – Maustamisessa tärkeintä on muistaa maistaa ruokaa aina ennen uuden maustekerroksen lisäämistä. Älä siis kaada summanmutikassa lisää mausteita ruokiin, vaan pyri maustamaan ruokaa hiljalleen. Voit aina lisätä lisää mausteita mauttomaan ruokaan, mutta ylimaustettua ruokaa on paljon vaikeampi korjata.
Näytä koko vastaus
Onko kalkkuna terveellistä?
Tankkaa proteiineja – Keventäjä ilahtuu kalkkuna-aterian äärellä.100 grammassa kalkkunan rintafileitä on vain reilut 120 kaloria ja 100 grammassa kokonaista kalkkunaa on himpun verran alle 200 kaloria. Kalkkunanlihalla voi siis herkutella huoletta. Suosimalla vähä- ja hyvärasvaisen kalkkunanlihaa oman ruokavalion rasvan laatu paranee ja ruoan energiatiheys alenee.
Kalkkuna | Broileri | |||
Energia | 510 kJ | 617 kJ | ||
Rasva | 2,0 g | 6,8 g | ||
josta tyydyttynyttä | 0,6 g | 2,0 g | ||
Hiilihydraatit | 0 g | 0 g | ||
Ravintokuitu | 0 g | 0 g | ||
Proteiini | 25,6 g | 22,4 g | ||
Suola | 86,6 mg | 203,8 mg | ||
Jodi | 220 µg | 5 µg | ||
Kalium | 150 mg | 270 mg | ||
Fosfori | 150 mg | 190 mg | ||
Seleeni | 24 µg | 12 µg | ||
Sinkki | 2,6 mg | 1,1 mg | ||
B6-vitamiini (pyridoksiini vitameerit) | 0,51 mg | 0,56 mg | ||
B2-vitamiini (riboflaviini) | 0,18 mg | 0,13 mg | ||
B1-vitamiini (tiamiini) | 0,14 mg | 0,07 mg | ||
B12-vitamiini (kobalamiini) | 1,0 µg | 1,0 µg |
Hyvien rasvojen ja proteiinin lisäksi kalkkuna sisältää runsaasti B-ryhmän vitamiineja (B12, B6) ja se on hyvä kivennäis- ja hivenaineiden, kuten sinkin, seleenin ja fosforin lähde. Kalkkunanliha on vähärasvaista. Lähde: Fineli.fi
Näytä koko vastaus
Onko kalkkuna nisäkäs?
Kalkkuna (Meleagris gallopavo) on kalkkunoiden sukuun kuuluva kanalintu, joka on peräisin Pohjois-Amerikasta.
Näytä koko vastaus
Voiko kalkkuna lentää?
Kalkkuna kasvaa, kärsii ja kuolee vailla huomiota Onko kalkkuna sinulle tuttu eläin? Tiesitkö esimerkiksi sen, että kalkkunoiden kasvutahti on vielä hurjempi kuin broilereilla? Tai että niiden kasvatustiheyttä ei ole määritelty laissa? Et ole yksin, jos et tiennyt.
Suomessa kalkkunanlihan kulutus on pysynyt verrattain pienenä, ja kenties sen vuoksi myös kalkkunankasvatuksen ongelmista puhutaan marginaalisen vähän. Tällä hetkellä vuodessa kasvatetaan ja tapetaan noin 800 000 kalkkunaa. Vaikka lukumäärä on pieni verrattuna broilereihin, ovat kalkkunoiden hyvinvointiongelmat silti hyvin vastaavia ja yhtä vakavia kuin broilereilla.
Kalkkunoita elää edelleen luonnonvaraisina Pohjois-Amerikassa. Kalkkunat ovat isoja, päiväaktiivisia lintuja, jotka ovat varsin hyviä lentämään. Ne ovat valppaita ja varovaisia lintuja, jotka pyrähtävät herkästi pakoon säikähtäessään. Yöksi kalkkunaparvi lentää puiden oksistoon suojaan pedoilta.
Näytä koko vastaus
Onko hillo epäterveellistä?
6. Hillot ja marmeladit – Pieni määrä kotitekoista hilloa ei ole mikään ongelma aamiaisella, joten sitä voidaan nauttia päivän ensimmäisellä aterialla. Moni kuitenkin nauttii liian paljon hilloa, ja lisäksi useimmiten valitaan supermarkettien epäterveelliset hillot. Vaikka niissä onkin yleensä mukana hedelmää, ne sisältävät paljon sokeria ja teollisia lisäaineita, jotka vähentävät niiden ravinteikkuutta.
Näytä koko vastaus
Mistä tietää onko hillo Paistonkestävä?
Hillot kruunaavat jälkiruoan – ja joskus myös juustolautasen – Hillot ovat monikäyttöisiä tuotteita, jotka valmistetaan marjoista ja hedelmistä. Koska ne ovat maultaan pääsääntöisesti makeita, niitä hyödynnetään erityisesti jälkiruoissa. Kakut, leivonnaiset, pullat, kääretortut, piiraat, letut ja jäätelöt ovat kaikkien tyypillisimpiä herkkuja, joissa hilloja hyödynnetään.
Toisaalta hillojen makeus tuo oivan vastapainon juustojen suolaisuudelle. Makean ja suolaisen yhdistelmä on pettämätön klassikko, joten juustotarjottimelle kannattaa seuraavan kerran laittaa myös hilloja mukaan. Kokeile juustojen kanssa esimerkiksi Dronningholm Kirsikkahilloa. Hillot eivät yleensä kestä paistamista.
Jos ne kestävät paistamista, niissä on erikseen merkintä purkin kyljessä. Jos siis suunnittelet esimerkiksi leivosten paistamista hillon kera, kannattaa valita Saarioisten paistonkestävät marmeladit. Ne on kuin luotu leivosten kaveriksi! Totuuden nimissä on sanottava, että yleensä hillot ovat niin herkullisia, että voi syödä myös ihan pelkiltään.
Lusikka vain purkkiin! Esimerkiksi Dronningholm Kuningatarhillo on nimensä mukaisesti herkutteluhillo, joka on valmistettu vadelmasta ja mustikasta. Vadelman pehmeä hapokkuus ja mustikan marjaisa makeus kruunaavat herkkuhetkesi. Mikäli teitä on suurempi porukka, voitte pitää myös hillomaistajaiset jälkiruokana tai seuraleikkinä.
Useampaa hilloa maistellessa oppii tunnistamaan eri hillojen maut ja löytää varmemmin suosikkinsa.
Näytä koko vastaus
Mitä on Worchester kastike?
Heinz Worcester maustekastike 150ml | S-kaupat ruoan verkkokauppa Worcestershire Sauce on kevyesti juokseva voimakkaanmakuinen maustekastike, joka on peräisin Worcestershiren kreivikunnasta Englannista. Eri puolilla Valmistusmaa Ainesosat Etikka, melassi, mallasviinietikka (OHRASTA), vesi, sokeri, tamarindimehu, suola, anjovis (KALA), sipuli, valkosipuli, mauste, aromit.
Näytä koko vastaus
Miten saada kastike paksummaksi?
Hyvä kastike mehevöittää ja maustaa aterian ja antaa sille viimeisen silauksen. Sanonnan mukaan kastikkeistaan kokki tunnetaan. Kuuluuhan onnistuneen kastikkeen tekeminen kokkaajan perustaitoihin. Jo seiskaluokkalaiset sukeltavat kastikkeiden maailmaan.
- Lyhyen teoriaopetuksen jälkeen oppilaat pääsevät tositoimiin eikä aikaakaan, kun kotitalousluokassa leijailee herkullinen tuoksu ja pannuilla tirisee sipuli ja jauheliha.
- Astikkeen tekemisen taitoja aletaan hioa valmistamalla perinteistä jauhelihakastiketta.
- Hiomista riittää, sillä kastike aiheuttaa pulmia monelle kokeneellekin kokkaajalle.
Nuorilta kokeilta puuha sujuu kuitenkin näppärästi eikä aikaakaan, kun spagetti ja jauhelihakastike kannetaan tarjolle. “Kastikkeen voi suurustaa vehnäjauhoilla, gluteenittomalla jauhoseoksella, perunajauhoille, maizenalla eli maissitärkkelyksellä, ohrakkaalla tai valmiilla kastikesuuruksilla”, esittelee kotitalousopettaja Nina Sahlgren-Hotakainen vaihtoehtoja.
- Vehnäjauhoja ja gluteenittomia jauhoja täytyy kypsentää noin viisi minuuttia, jotta jauhon maku katoaa, maizenaa ja ohrakasta pari kolme minuuttia.
- Valmis maissitärkkelyksestä tehty suuruste ja perunajauhot kypsyvät heti, kun kastikkeen kuumentaa.
- Jauhot sekoitetaan pieneen tilkkaan kylmää nestettä ja lisätään ohuena nauhana kuumaan nesteeseen koko ajan sekoittaen.” Jauho-rasvasuurus alkaa olla katoavaa keittiökulttuuria.
– Sitä ei ole opetettu kotitaloustunneilla enää vuosiin, Nina Sahlgren-Hotakainen toteaa. Jos kastikkeeseen jää paakkuja, niitä voi yrittää silottaa vispaamalla. Jos se ei auta, otetaan avuksi siivilä. Liian löysän kastikkeen saa paksummaksi lisäämällä kupilliseen kylmää vettä suurusta.
- Seos lisätään kastikkeen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
- Liian sakea kastike ohennetaan lisäämällä nestettä.
- Jauhojen tilalla voi käyttää paseerattua tomaattia, tuorejuustoa, aurajuustoa tai juuresraasteita.
- Sienikastiketta en suurustaisi lainkaan, vaan lisäisin siihen vain tilkan ruokakermaa.” “Mausteiden käytössä ei pidä mennä liiallisuuksiin.
Aina voi lisätä, mutta pois ei saa. Ei myöskään pidä käyttää liian monia makuja, kolmesta viiteen maustetta riittää”, opastaa Sahlgren-Hotakainen. Kastikkeeseen saa makua liemikuutioista, fondeista sekä valmiista kastiketiivisteistä. Maku valitaan tarjottavan ruuan mukaan.
- Lihalle, kalalle, linnuille ja kasviksille on omat makunsa ja mausteensa.
- Se mikä sopii kalalle ei maistu liharuokien kanssa.
- Broilerikastikkeeseen voi lisätä ananasta tai mandariinia, ripauksen chiliä tai cacao-chilipippuria.
- Alan kanssa käy juustokastike ja mausteeksi sitruuna ja tilli.
- Juustokastikkeeseen voi käyttää sulate- tai tuorejuustoja.” Kalan kanssa voi tarjota myös kylmiä kastikkeita.
Tartar-kastikkeen voi tehdä kermaviilistä, johon voi sekoittaa valmista pikkelssiä ja kurkkusalaattia. Perusjauhelihakastikkeeseen saa uutta makua pekonilla, sienillä, juuresraasteilla tai kylmäsavuporolla. Nokare marjahyytelöä juhlistaa riistakastiketta.
Erma, ruokakerma, smetana tai ranskankerma pehmentää kastikkeen maun. Sitä ei tarvita paljon, jo puoli desiä neljän hengen annokseen riittää. Kerma lisätään kastikkeeseen vasta loppuvaiheessa, kuumennetaan kastike ja annetaan hautua, kunnes se on sopivan paksuista. Ranskankerma ja smetana lisätään kuumaan kastikkeeseen sekoittamalla se ensin osaan kastiketta ja lisäämällä vasta sitten kattilaan.
Näin kastike ei pääse juoksettumaan. Perinteinen jauhelihakastike 400 g jauhelihaa 1 sipuli hienonnettuna 4 rkl vehnäjauhoja 5 dl vettä 1 lihaliemikuutio öljyä tai voita paistamiseen mustapippuria (1/2 dl kermaa tai ruokakermaa) Ruskista liha ja sipuli.
- Ripottele sekaan jauhot ja ruskista hieman.
- Lisää vesi ja liemikuutio.
- Mausta mustapippurilla.
- Hauduta pienellä lämmöllä puoli tuntia.
- Lisää halutessasi kermaa tai ruokakermaa.
- Valkoinen peruskastike 2 rkl margariinia tai voita 2 rkl vehnäjauhoja 4 dl maitoa 1/2 tl suolaa 1 tl sokeria 1/4 tl valkopippuria muskottipähkinää Sulata rasva kattilassa miedolla lämmöllä ja sekoita jauhot mukaan.
Lisää maito vähitellen ja sekoita sileäksi. Hauduta 5 minuuttia. Pyöräytä puuhaarukalla muutaman kerran pohjaa myöten, jotta kastike ei pala pohjaan. Mausta. Nakkikastike 1 sipuli pala purjoa 400 g nakkeja porkkana tölkki tomaattimurskaa valkopippuria suolaa maustekurkku, oliiveja tai kapriksia Silppua sipuli, suikaloi purjo ja paloittele nakit.
- Ruskista kaikki pannulla.
- Sekoita joukkoon hienoksi raastettu porkkana ja tölkki tomaattimurskaa.
- Mausta pippurilla ja suolalla.
- Eitä hiljaisella lämmöllä, kunnes ainekset ovat kypsyneet.
- Uutioi maustekurkku tai viipaloi oliivit ja lisää kastikkeeseen.
- Uumenna ja tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunasoseen kanssa.
Tartar-kastike 2 dl majoneesia 2 rkl valmista pikkelssiä 2 rkl hienonnettua suolakurkkua 1 rkl ruohosipulisilppua Sekoita ainekset keskenään ja laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan. Tarjoa paistetun kalan kanssa. Currykastike 1 tl curryjauhetta 1 tl sipulisilppua 1 pieni lohko omenaa raastettuna 1/2-1 rkl voita tai margariinia 1 rkl vehnäjauhoja 1 1/2-2 dl kana- tai kasvislientä (suolaa) (kermaa) Sulata rasva paksupohjaisessa kattilassa.
Sekoita sulaan rasvaan curryjauhe, sipulisilppu ja raastettu omena. Omena korostaa curryn makua. Sekoita hetki. Sekoita jauhot joukkoon ja anna niiden kiehahtaa rasvassa. Älä ruskista. Ota kattila levyltä. Lisää kylmä tai haalea neste koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin liedelle ja jatka sekoittamista, kunnes kastike kiehahtaa.
Jos lisäät kastikkeeseen kuumaa nestettä, lisää se vähitellen ja koko ajan sekoittaen. Anna kastikkeen kypsyä viisi minuuttia. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa. Kastiketta voi pehmentää tilkalla kermaa. Tarjoa broilerin ja riisin kanssa.
Näytä koko vastaus
Miten suurustaa kastike ilman jauhoja?
Sakeutus – Kastikkeen voi sakeuttaa monella tavalla. Kokeile esimerkiksi: 1. Kermaa, joka sekoitetaan tilkkaan lientä ja kaadetaan sen jälkeen kastikkeeseen. Keitetään hyvin hiljaisella lämmöllä, kunnes kastike on halutun paksuista.2. Maizena on myös hyvä kastikkeen sakeuttaja.
Maizena on valmistettu maissitärkkelyksestä. Maizenaaa löytyy tummille ja vaaleille kastikkeille. Maizenan voi sekoittaa suoraan kiehuvaan liemeen.3. Keltuainen käy kastikkeen suurustamiseen, kun kastike on jo valmista. Vispaa keltuainen ja puoli desiä kermaa keskenään. Sekoita seos valmiiseen kastikkeeseen.
Älä keitä kastiketta enää.4. Voillakin voi sakeuttaa kastikkeen. Lisää kuumaan liemeen suolatonta voita ja vispaa voimakkaasti. Lähde: Nicehouse
Näytä koko vastaus
Mikä kastike kalan kanssa?
kalan oikea makupari – Miten valita oikea kastike kalalle? Rasvaiselle kalalle, kuten lohelle kannattaa valita raikas kastike, joka sitruunalla ja tilillä maustettuna tasapainottaa ja tuo lisää makua annokseen. Tähän tarkoitukseen sopii mainiosti kermaviilikastike.
- Graavikaloille ja kylmäsavustetulle kalalle sopii hyvin myös kylmät kastikkeet, kuten sinappikastike.
- Vaalean kalan makupariksi parhaiten taipuu voi-yrttikastike, joka on paistetun kuhan kanssa lyömätön makupari.
- Okeile rohkeasti ja mausta oman maun mukaan.
- Esällä voit hyödyntää tuoreita yrttejä ja saada näin kokonaan uutta ulottuvuutta tuttuun reseptiin.
Tuoreilla yrteillä saat kastikkeen maustettua aina käytettävään kalaan sopivaksi. Yrttejä voit käyttää ruuanlaitossa monipuolisesti, Kannattaa tutustua erilaisiin yrtteihin ja kokeilla rohkeasti!
Näytä koko vastaus
Mikä kastike Savukalalle?
1 osa smetanaa 1 osa majoneesia 1 hienonnettu sipuli valkosipulia maun mukaan hienonnettua tilliä suolaa, mustapippuria valkoviinietikkaa (tuoretta kurkkua) 1. Sekoita smetana (tai muu hapankerma), majoneesi ja silputut sipulit.2.1 osa smetanaa 1 osa majoneesia 1 hienonnettu sipuli valkosipulia maun mukaan hienonnettua tilliä suolaa, mustapippuria valkoviinietikkaa (tuoretta kurkkua) 1.
Näytä koko vastaus
Mikä kastike sopii pastan kanssa?
Ei ole ihan sama minkä pastamuodon valitset millekin kastikkeelle. Italialaiset eivät voi elää ilman pastaa. Pastaruuista on tullut vuosien saatossa myös suomalaisten suosikkeja ja monessa kodissa pasta onkin jo yksi suosituimmista arkiruuista. Pastan ja kastikkeen yhdistäminen saattaa kuulostaa helpolta.
Pasta kiehumaan, kastike tulille ja se on siinä. Väärin! Italialainen miettii tarkkaan minkä kastikkeen hän valitsee millekin pastamuodolle. Pastan ja kastikkeen yhdistäminen on italialaisilla selkäytimessä, Aglio & Olio -pastakirjan (Tammi) kirjoittanut Saku Tuominen kertoo kirjassaan. Vasemmalla simpukkapasta, jonka onteloon jää mukavasti sattumia, keskellä kierrepasta fusilli ja viimeisenä perhospasta farfalle.
Kuva: IEVGENIIA TKACH Tuomisen haastatteleman keittiömestari Giorgio Lacatellin mukaan italialainen katsoo aluksi, mitä pastaa kaapista löytyy, ja sen jälkeen päättää millaisen kastikkeen tekee. Ruoanlaitto lähtee siis siitä mitä pastaa kaapissa on, ei siitä mitä raaka-aineita kaapista löytyy.
Ohuen ja pitkän pastan, kuten spagetin kanssa sopii parhaiten öljypohjainen kastike tai hiukan ohuempi tomaattikastike. Leveään pastaan, kuten tagliatelleen sopii runsas, esimerkiksi kermapohjainen kastike tai lihakastike. Ontot pastat kuten penne, sopivat hyvin tavallisten tomaattikastikkeiden kanssa.
Yli 20 vuotta Suomessa asunut sisilialainen italianopettaja Rosalinda Altamore ei voi elää ilman pastaa. Pasta kuuluu ruokavalioon 3–4 kertaa viikossa. Syy on yksinkertainen: hiilihydraatit! – Yksinkertaisesti tarvitsen hiilihydraatteja. Niinä päivinä jolloin en syö pastaa, syön paljon leipää.
Olen tyypillinen italialainen, en vain pysty elämään ilman hiilihydraattipitoista ruokavaliota, Altamore nauraa. Altamorenkin mukaan oikeanlainen pastamuoto korostaa kastikkeen ominaisuuksia ja makua. – Pastan ominaisuudet ovat tärkeitä. On tärkeää katsoa ensin onko pasta lyhyt tai pitkä, tuore tai kuivattu.
Tuorepasta imee itseensä enemmän makua, Altamore kertoo. Spagetin kanssa hän valitsee carbonarakastikkeen, tomaattisen pekonikastikkeen eli l’amatricianan tai erilaisia mereneläväkastikkeita kuten esimerkiksi vongolesimpukkakastikkeen. Italialaisissa ravintoloissakin tämä sääntö pätee.
Mereneläväkastikkeet tarjoillaan todellakin aina spagetin tai linguinen kanssa. Linguinen kanssa tarjoilen myös joskus pestoa tai kermakastikketta. Orecchiette -pastan kanssa Altamore valitsee vihanneskastikkeita, anjovista tai jauhelihakastiketta. Orecchiette on kuin pieni korva, jonka sisään jää mukavasti kastiketta ja sen sattumia.
Trofie -pastaan hän valitsee pestoa tai pähkinäkastiketta. Tämä onkin genovalainen tapa tarjota pastaa. Pientä matoa muistuttavan trofien kanssa tehdään aina kermainen pähkinäkastike tai itse tehty pesto. Ontot penne putkilot saavat kaverikseen neljän juuston kastikkeen, kasviksia tai katkarapuja.
Onton pastan sisään imeytyy kivasti kastiketta. Fusilli -kierteisiin hän valitsee tonnikalanpastakastikkeen tai oliivikastikkeen. Sattumat jäävät mukavasti kierteisiin kiinni. Bucatini eli spagetin näköinen, mutta ontto sisältä oleva pasta tarjoillaan ragukastikkeen eli lihakastikkeen tai pepperonipastakastikkeen kanssa.
Farfalle pasta tarjoillaan Italiassa usein lohikastikkeen kanssa. Kuva: IEVGENIIA TKACH Farfalle eli perhospasta tarjoillaan aina lohi- tai sienikastikkeen kanssa. Makaronit tai rigatoni putkilot maistuvat karitsanlihakastikkeen kanssa. Täytetyt pastat kuten tortellinit maistuvat yksinkertaisesti lihaliemen tai sulatetun yrttivoin kanssa, jossa on mukana esimerkiksi salviaa.
Silialaiset ruuat ovat luonnollisesti suosikkejani ja yksi parhaista oheista on pasta alla Norma, joka on munakoiso-tomaattipasta Sisiliasta. Pastamallit ovat muotoutuneet vuosisatojen kuluessa alueiden tyypillisiä raaka-aineita ja keittotyylejä mukaillen. Makuasioistahan voi sekä saa kiistellä ja poikkeus vahvistaa tietenkin säännön.
Mikä pastamuoto ja kastike on oma suosikkisi? Keskustele alla.
Näytä koko vastaus
Minkä kanssa hollandaise kastike sopii?
Knorr Hollandaisekastike ei ole ainoastaan ranskalaisen keittotaidon kultainen klassikko, vaan se on myös kaikkein monipuolisin kastikkeemme. Hollandaisekastike sopii ihanteellisesti kalalle ja kasviksille, mutta sitä voi käyttää pohjana myös uusille makuelämyksille, esim.
- Kaikenlaisten liharuokien kanssa.
- Hollandaisekastike on helppo valmistaa; lisää vain margariini ja maito.
- Norr-kastikeainekset ovat monen kotikokin pelastus.
- Astikevalikoimasta löytyy herkullisten ja perinteisten kastikkeiden koko kirjo.
- Astikeainesten joukosta löydät aina Knorr-kastikkeen, joka täydentää ruokasi ainutlaatuista makua.
Täältä löydät tutut kastikkeet, kuten Bearnaisekastikkeen, herkkusienikastikkeen ja punaviinikastikkeen. Kaikki Knorr-kastikkeet on helppo ja nopea valmistaa.1. Sulata 50g margariinia kattilassa.2. Sekoita pussin sisältö joukkoon huolellisesti ja lisää 2,5 dl kylmää maitoa.3.
Näytä koko vastaus