Contents
Kauanko possun Sisäfile uunissa?
Ota porsaan sisäfilee jääkaapista huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Pane filee uunivuokaan ja mausta suolalla sekä pippurilla. Kypsennä 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes fileen sisälämpötila on noin 70 astetta. Anna fileen levätä folioon käärittynä hetken aikaa ennen viipalointia.
Näytä koko vastaus
Mitä ruokaa porsaan sisäfileestä?
Mitä lisukkeita porsaan sisäfileelle? – Hyvin maustettu tai marinoitu laadukas porsaan sisäfilee ei useinkaan kaipaa runsaita lisukkeita. Mehevä porsaan sisäfile uunissa -ohjeessa possun sisäfilee kypsennetään uunivuoassa raikkaan väristen kasvisten kanssa.
Porsaan sisäfile Black & White -reseptissä taas tehdään possun sisäfileelle kaksi herkullista kastiketta. Porsaan sisäfile pekonikääreessä saa seurakseen maukkaita maa-artisokkia ja kermaisen pippurikastikkeen. Kastikkeen sijaan sisäfileen voi tarjoilla myös täyteläisen risoton kanssa. Kokeile vaikka upean väristä punajuuririsottoa.
Myös täytetty porsaan sisäfile valmistuu helposti tekemällä porsaan sisäfileeseen pituussunnassa ikään kuin taskun ja täyttämällä sisäfileen esimerkiksi sulate- tai tuorejuustolla, mozzarellalla, kovilla juustoilla kuten Emmentalilla tai Cheddarilla, oliiveilla, aurinkokuivatuilla tomaateilla tai tuoreilla yrteillä.
Näytä koko vastaus
Kauanko porsaan ulkofile uunissa?
Porsaan fileepaisti uunijuureksilla Hiero mausteet paistin pintaan kauttaaltaan. Anna maustua yön yli tai vähintään muutaman tunnin ajan. Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. Laita paistimittari lihaan ja kypsennä 150 asteessa noin 1 tunti jokaista kiloa kohden.
Näytä koko vastaus
Miksi sianliha paistetaan aina kypsäksi?
Sianliha on nautaa rasvaisempaa ja se täytyy aina paistaa täysin kypsäksi. Sen sijaan naudanlihan voi paistaa haluamaansa kypsyyteen. Pihvilihan tulee olla vähän sidekudosta sisältävää ja nopeasti kypsyvää lihaa, jollaisia ovat sisä- ja ulkofilee.
Näytä koko vastaus
Miksi Possu pitää olla kypsä?
Lihan kypsentäminen ??? palmikko 08.03.2005 09:23 Pari pientä asiaa jotka askarruttavat mieltä: Olen aina kypsentänyt possun ja linnut kypsäksi mutta miksi esim. nautaa tai lammasta tms. ei tarvitse välttämättä kypsentää kypsäksi ? Onko olemassa jotain muistisääntöä miten kypsäksi mikäkin liha tulee kypsentää ? Nyt minulla on vaan tieto, mutta tahtoisin tietää miksi ! Mihin nuo “säännöt” perustuu ? nina1 08.03.2005 10:02 70 asteessa salmonella kuolee, siinä tärkeä muistisääntö.
- Sianlihassa taitaa olla jersinia-riski, jota ei ole naudadassa ja lampaassa.
- Kaijak 09.03.2005 11:43 Re: Lihan kypsentäminen?Broilerissa (ja kalkkunassa?) on tosiaan salmonellan riski.
- Itse uskon, että se on aivan olematon, ja ihmettelen, miksi toisaalta kehotetaan varovaisuuteen broilerinlihan käsittelyssä (esim.
ei saisi leikata vihanneksia samalla veitsellä ja leikkuulaudalla, jolla juuri on leikannut broileria raakana), mutta toisaalta kananmunia voi aivan huoletta käyttää ilman, että ne on (kokonaan) kypsennetty. Sianliha pitää käsittääkseni kypsentää trikiinivaaran vuoksi, mutta trikiinivaara on olematon suomalaisessa sianlihassa.
Trikiini on hengenvaarallinen loinen, josta löytyy varmasti tietoa netistä. harmonikka 09.03.2005 12:06 Melkein kaikki kypsäksi.on hyvä periaate. Aiemmissa viesteissä tulikin jo salmonella- ja trikiinivaara. Enkä kyllä muutenkaan haluaisi syödä puoliraakaa broileria ;)Naudan/hirven tms. paistin tai fileen (pihvit) voi jättää maun mukaan hieman punertavaksi, koska niihin käytettävä liha on raakakypsytetty.
Märehtijöiden lihassa ei siis ole tautivaaraa periaatteessa. Eli “tautivaaran” poistamisen lisäksi kypsentämisen pääasiallinen tarkoitus on saada liha syömäkelpoiseksi = mureaksi. nina1 09.03.2005 12:52 Re: Melkein kaikki kypsäksiEdelleen jatkan jersiniasta, allaoleva on Kansanterveyslaitoksen sivuilta, joiden mukaan jersinian voi saada periaatteessa kaikesta kypsentämättömästä lihasta, mutta erityisesti sianlihasta:Miten yersiniaa voi välttää?–Kypsennä kaikki liha huolellisesti–Pese raa’at vihannekset huolellisesti ennen syöntiä–Säilytä kypsentämätön liha erillään vihanneksista, kypsennetyistä ruoista ja valmisruoista–Vältä pastöroimatonta maitoa ja siitä valmistettuja tuotteita–Pese kädet, veitset ja leikkuulaudat käsiteltyäsi niillä yllämainittuja tuotteita–Pese kädet huolellisesti ennen ateriaa, ruoanlaittoa, raa’an lihan käsittelyn ja eläinkontaktin jälkeen harmonikka 09.03.2005 13:03 LisäysOlen ihan samaa mieltä kanssasi.
- Lisäisin vielä, että käsitykseni mukaan lihapalan (naudanlihan yms.) sisällä ei voi olla jersiniaa tai salmonellaa tai muita taudinaiheuttajia, siksi paistin tai pihvin voi jättää sisältä punertavaksi.
- Bakteerit voivat päästä lihan pintaan jossakin käsittelyvaiheessa.
- Trikiinejä voi sen sijaan olla lihan sisälläkin.
Ja toiset lihalaadut kypsennetään kypsiksi myös ihan maun vuoksi, esim. broileri. Sinun tulee olla kirjautunut vastataksesi. tai,
Näytä koko vastaus
Miten maustaa porsaan Sisäfile?
Kokeile porsaanfileen mausteeksi vaikkapa appelsiinin ja sitruunan kuorta sekä tuoretta inkivääriä. Suolan ja pippurin lisäksi porsaanfileen maustamiseen sopivat raikkaat ja voimakkaat mausteet, kuten sitrushedelmien kuoret, inkivääri ja chili. Hiero mausteet lihan pintaan, jolloin pinta menee hieman rikki ja liha maustuu myös hieman pintaa syvemmältä.
Katso lisää vinkkejä lihan käsittelyyn
Kauanko possun pihviä paistetaan?
Valmistus – 1 Ota liha huoneenlämpöön ja leikkaa siitä pihvejä. Paista pihvit margariini-öljyseoksessa pannulla noin 3 minuuttia molemmilta puolilta. Mausta suolalla ja pippureilla. Tarjoile perunoiden tai riisin, mangokastikkeen ja kasvisten kanssa. Miltä maistui? Arvostele resepti ensimmäisenä!
Näytä koko vastaus
Milloin porsaan ulkofile on kypsä?
Possun ulkofile Ota liha jääkaapista huoneenlämpöön vähintään tunti ennen paistamista. Sisälämpötilan tulee olla noin 10 astetta ennen kypsentämistä.Kuumenna uuni 150 asteeseen. Paras lopputulos tulee, kun paistolämpötila on alhaisempi ja kypsennysaika pidempi.Paista file ensin kauttaaltaan paistinpannulla.Aseta paistolämpömittari fileen keskiosaan.
- Aseta file rasvapuoli ylöspäin uunipellille tai muuhun paistoastiaan.
- Voit valella filettä paistumisen aikana paistoastiaan kertyvällä nesteellä.
- Jos pinta saa liikaa väriä, voit peittää sen foliolla.Paistoaika on noin 1 – 1½ tuntia per kilo.
- Paistoaika on vain viittellinen.
- Parhaiten kypsyyden näkee paistolämpömittarista.
File on kypsä ja mehevä, kun paistolämpömittarin lukema näyttää 75 astetta. Ota liha uunista ja kääri se folioon vetäytymään noin 15 minuutiksi, jonka jälkeen liha on leikattavissa tarjolle. : Possun ulkofile
Näytä koko vastaus
Saako possu jäädä raa aksi?
Älä päästä lihaa kuivumaan – – Yleisin virhe lihan kanssa on, että se paistetaan raa’aksi jäämisen pelossa ylikypsäksi, jolloin siitä tulee kuivaa ja sitkeää. Pahimmillaan possun sisäfilee muuttuu murenevaksi. Sopiva sisälämpö possun sisäfileelle 65–70 astetta, silloin lopputulos on pehmeä ja hyvä, lihamestari ohjeistaa.
Grillatessa noudatetaan samaa periaatetta kuin uunissakin. – Kuumenna grilli ensin oikein kuumaksi ja grillaa lihan pinnat kiinni joka puolelta. Näin pintaan tulee kaunis väri. Laita liha sen jälkeen miedolle lämmölle ja grillaa mittarin avulla kypsäksi. Mittari ei maksa montaa euroa, joten se kannattaa ehdottomasti hankkia.
Kun lihan sisälämpö on saavuttanut halutun lukeman, siirrä liha vetäytymään folioon kymmeneksi minuutiksi ennen tarjoilua. Tarjoile sisäfilee esimerkiksi erilaisten salaattien, perunoiden ja hedelmien kanssa. Vain K-ruokakaupoista Saarioinen porsaan sisäfileepala 1kg maustettu 9,95/rs
Näytä koko vastaus
Miten Possusta saa mureaa?
Mehukasta possua rasvaisista ruhonosista – Mehukasta ja suorastaan suussa hajoavaa possua saa parhaiten aikaiseksi rasvaisista ruhonosista pitkään ja matalalla lämmöllä hauduttamalla. Mehukasta possua saa toki fileestäkin, kunhan muistaa olla kypsentämättä sitä liian kauan ja liian kuumassa lämpötilassa.
Kaappaus Keittiössä -ohjelmasta tuttu, ravintola Savoyn keittiömestari Kari Aihinen vinkkaa, miten porsaan niskasta eli kasslerista saa mahdollisimman mehukasta: 1. Haudutettaviin, pitkää kypsennystä vaativiin ruokiin tulee käyttää sellaisia ruhonosia joissa on rasvaa esim. kassler, entrecote, potka, lapa.2.
Haudutettaviin ruokiin ei kannata fileetä tuhlata sillä lopputuloksesta tulee kuivaa.3. Kasslerin valmistuksessa tärkeää on matala lämpötila ja pitkä paistoaika, näin paistista tulee mehukas ja maukas. Liian kuuma uuni kuivattaa paistin nopeasti ja paistissa oleva rasva ei ehdi maustamaan lihaa.4.
Näytä koko vastaus
Mikä kastike Possulle?
Ruskea kastike on mainio kaveri perinteisille suomalaisille ruoille, kuten lihapullille tai porsaankyljyksille. Se syntyy ruskistamalla rasvaa ja jauhoja, josta kastike saa myös väriä. Nesteen lisäämisen jälkeen kastiketta keitellään vielä ja maustetaan.
Näytä koko vastaus
Mistä tietää että Sianliha on kypsää?
Fileet – Porsaanfileet kannattaa aina grillata lihalämpömittaria apuna käyttäen. Kun mittari näyttää sisälämpötilaksi 68 °C, liha on vetäytymisen jälkeen kypsää mutta vielä mehevää.
Näytä koko vastaus
Onko raaka sianliha vaarallista?
Varo – raa’asta joulukinkusta tarttuvat nämä taudit! Julkaistu 23.12.2012 15:45 Muista pitää joulunkinkun sisälämpötila ohjelukemissa, sillä raaka kinkku voi tietää syöjilleen visiittiä sairaalaan. Raaka liha voi nimittäin sisältää ruokamyrkytystä aiheuttavia bakteereita.
Raa’asta lihasta tai raa’an lihan leikkaamiseen käytetystä veitsestä ja leikkuualustasta voi saada esimerkiksi kampylobakteerin. Se on Suomen yleisin suolistotulehdusta aiheuttava bakteeri, jonka oireet ovat ripuli, kuume ja ikävänä jälkitautina niveltulehdus. Kinkunvalmistuksen tärkein väline onkin ehdottomasti lihalämpömittari, joka kertoo lihan sisälämpötilan ilman kokin arvuuttelua.
Kypsän joulukinkun sisälämpötila on +75 celsiusastetta, ja tämän lämpötilan jälkeen kinkkua voi nauttia turvallisin mielin sillä sen mahdollisesti sisältämät bakteerit ovat tällöin tuhoutuneet. Lisävarmuutta ruokamyrkytysten ja bakteerien välttämiseksi saat leikkamalla kypsää ja raakaa lihaa aina eri leikkuulaudoilla ja veitsillä.
Näytä koko vastaus
Millä tasolla liha paistetaan uunissa?
Kilon paistin kypsentämiseen kuluu puolisentoista tuntia. Paista lihaa uunin alatasolla 100–150 asteessa. Tällöin lihan mehukkuus säilyy, eikä pintakerros kypsy liian nopeasti. Kun mittari ilmoittaa paistin olevan valmis, ota paisti uunista.
Näytä koko vastaus
Onko possu ja sika sama asia?
Tämä artikkeli käsittelee nisäkästä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla,
Sika | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
Heimo: | Siat Suidae |
Suku: | Siat Sus |
Laji: | Villisika scrofa |
Alalaji: | domestica |
Kolmiosainen nimi | |
Sus scrofa domestica Linnaeus 1758 | |
Sikojen lukumäärä neliökilometreittäin. | |
Katso myös | |
Sika Wikispeciesissä Sika Commonsissa |
Mangalitza-rotuinen laidunsika (villasika) pärjää ulkona myös talvella. Sika eli kesysika ( Sus scrofa domestica ) on eurooppalaisesta villisiasta hyötyeläimeksi jalostettu alalaji, jota kasvatetaan yleisesti lihan ja usein myös nahan tuotantoa varten.
Joitakin sikoja pidetään myös lemmikkieläiminä, erityisesti minipossuja, Sikoja käytetään myös tryffelien etsijöinä etenkin Italiassa. Sika on hyvin sosiaalinen eläin, joka elää laumassa, Sian poikanen on nimeltään porsas, Aikuinen naaras on emakko ja uros on karju, Itäiset perinteiset nimitykset ovat potsi, porsas, imisä ja orasa,
Puhekielessä porsasta, kuten myös uudempaa termiä possu käytetään usein sian tai sianlihan synonyyminä. Imisä voi tarkoittaa myös teuraaksi kasvatettavaa naarassikaa ja orasa kastroitua teuraaksi kasvatettavaa urossikaa. Sika elää noin 20-vuotiaaksi, jos sitä ei teurasteta lähde?,
Näytä koko vastaus
Millä maustaa possu?
Miedon makuista porsaanlihaa uskallat maustaa reilummallakin kädellä. Käytä porsaanlihan maustamiseen reilusti mausteita. Suolan ja mustapippurin lisäksi possu tykkää sinapista, valkosipulista, currytahnoista ja yrteistä. Mausteet kannattaa hieroa käsin lihan pintaan, jolloin liha maustuu myös hieman syvemmältä.
Katso lisää vinkkejä lihan käsittelyyn
Voiko raakaa sikaa syödä?
Monessa perheessä mureketaikinaa on neuvottu maistamaan jo ennen paistamista. Moni murekemassan sekoittelija varmistaa lihapulla- tai pihvitaikinan maun maistamalla raakaa seosta – aivan kuten isoäiti on opettanut. HK Scan Finland Oy:n markkinointijohtaja Mikko Järvinen ottaa kantaa raa’an jauhelihan maisteluun.
- Raakaa jauhelihaseosta ei saa maistaa, Järvinen tyrmää.
- Suojakaasuun pakattua raakaa jauhelihaa ei saa maistaa.
- Uva: Marja Airio Suojakaasuun pakatusta jauhelihasta valmistettujen ruokien kuten jauhelihapihvien kohdalla liha on sen sijaan mahdollista jättää Järvisen mukaan punertavaksi, mikäli kysymyksessä on 100 prosenttinen naudanliha.
– Puhtaasti naudan jauhelihasta valmistetut burgerpihvit voi jättää halutessaan mediumiksi, koska liha on tällöin jo hieman kypsynyt. Porsaan-, sika-nauta-, nauta-sika- tai broilerinjauhelihaa käytettäessä ruoat tulee kypsentää täysin kypsiksi, Järvinen muistuttaa.
Näytä koko vastaus
Kauanko possun pihviä paistetaan?
Valmistus – 1 Ota liha huoneenlämpöön ja leikkaa siitä pihvejä. Paista pihvit margariini-öljyseoksessa pannulla noin 3 minuuttia molemmilta puolilta. Mausta suolalla ja pippureilla. Tarjoile perunoiden tai riisin, mangokastikkeen ja kasvisten kanssa. Miltä maistui? Arvostele resepti ensimmäisenä!
Näytä koko vastaus
Milloin possu on kypsää?
Kari Aihinen neuvoo: Älä valmista rutikuivaa possua – Tilaisuudessa omat grillaustärppinsä antoi myös suomalaisten rakastama televisiokokki, keittiömestari Kari “Kape” Aihinen, HK:n mainoskasvoksi pestattu Aihinen jakoi suomalaisille muutamia olennaisia grillausvinkkejä, jotka jokaisen olisi syytä pitää mielessä.
Samalla Kape kertoi myös, miten itse valmistaa mehevää porsaanlihaa. Keittiömestari korostaa, että kyse on hänen omasta mielipiteestään. – Me valmistamme possun niin, että sisälämpötila nousee paistaessa 60 asteeseen ja vetäytyessä maksimissaan sinne 65-66 asteeseen. Ruokavirasto sosittelee kypsentämään porsaanlihan läpikypsäksi eli vähintään 70 asteeseen.
Tässä on kuitenkin Aihisen mukaan riskinä se, että liha pääsee liian kypsäksi. – Olen kokki, en lääkäri tai viranomainen. Hae se sinulle optimaalisin ja sopiva aika itse. Ei semmoista rutikuivaa possua syö kukaan. Itse jätän sen 60–asteiseksi. HK:n markkinointijohtaja Mikko Järvinen kehottaa käyttämään omaa harkintaa kypsennyksessä, mutta HK:n virallinen suositus on kuitenkin kypsentää esimerkiksi kasslerlankku 70 asteeseen, ennen kuin sen ottaa uunista vetäytymään.
Näytä koko vastaus
Missä asteessa Possu on kypsää?
Porsaanliha. Elintarviketurvallisuusviraasto Evira suosittelee kypsentämään porsaanlihan läpikypsäksi eli vähintään 70 asteeseen. Etenkin vähärasvaisen ulkofileen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se kuivuu helposti.
Näytä koko vastaus
Miten paistetaan Sisäfile?
Riistafilee – 1 saksanhirven tai naudan sisäfilee 50 g voita 10 timjamin oksaa 4 valkosipulinkynttä suolaa pippuria 1. Laita voi pannulle, lisää timjami ja hienonnettu valkosipuli. Ruskista filee voissa joka puolelta. Käytä ns. vaahtovoissa paistamisen tekniikkaa.2.
Näytä koko vastaus