Contents
Miksi Koiranruoka on tärkeää koiralle?
Jarmo Österman: Koirakokin parhaat reseptit Koiranruoka on aina herättänyt suuria tunteita. Yksi on sitä mieltä, että koirille riittävät teolliset kuivanappulat, toinen vannoo vain raakaravinnon nimiin ja kolmas on itse kasvissyöjä ja vaatii sitä koiraltaan, vaikka koira ehdottomasti on lihansyöjä ja tarvitsee eläinperäistä rasvaa.
Sitten on meitä, joilla on aina ollut koiria ja sellainen tuntuma, että ruokintamalli 50/50 on paras. Tarkoittaa, että puolet annoksesta on lihaisaa, kokattua kotiruokaa ja puolet laadukasta kuivamuonaa. Joskus koko nappulat voi unohtaa ja tarjota koiralle lohta, kanaa, raejuustoa, mustikoita etc. Usein myös koiran hoviväen ruoka sopii koirallekin, kunhan siitä osa valmistetaan ilman vahvoja mausteita.
Näin ainakin meidän suuriruhtinatar Olgalla oli aina lohipäivä kun meilläkin oli eli joka viikko ja broilerpäivä samoin. Ei ole koirankaan suu tuohesta on todettu sen sadasti kymmenien koiravuosien aikana. Jarmo Österman antoi kulinaarisen kunnianosoituksen kaikille maailman julkkis- ja sankarikoirille laatimalla kokkikirjan Koirakokin parhaat reseptit (Docendo 2015), johon hän on koonnut 60 herkullista ja hauskaa reseptiä koiramaisiin tarpeisiin.
Jarmon lähi-innoittajina ovat toimineet hurmaavat omat koiruudet, joita nyt ovat: apukokit ja koemaistajat Fio ja Milli. Fio on varttuneempi pitkäkarvainen saksanpaimenkoira ja Milli on nuori seropi, labradorin ja englanninsetterin epäsäätyisen, mutta kuuman rakkauden hedelmä. Kaikki kirjan valokuvat ovat Jarmo Östermanin, mutta mukana kirjaa elävöittämässä on runsaasti myös Tapio Lehtimäen hauskoja piirroskuvia.
Lisäksi ruokaohjeen nimen edessä on jonkun koiran nimi ja sitten reseptisivun alalaidassa on tietoisku, jossa kerrotaan mainitusta koirasta. Esimerkiksi Rexin munuaisrisotto on omistettu saksanpaimenkoira Rexille, joka oli itävaltalaisen Poliisikoira Rex-sarjan tähti.
Rexistäkin siis kirjassa lisää ja myös Kaunottaresta ja kulkurista, Rin Tin Tinistä, pelastuskoira Barrysta, Disney-elokuvan tähdestä Jessusta ja monesta, monesta muusta. Vaikka Jarmo on omistanut kirjansa kuuluisuuksille, minä haluan omistaa tämän edelleen kaikille maailman koirille, joista jokaiselle toivon hyvää elämää, paljon hellyyttä ja herkullista ruokaa.
Koira on niin pyytetön ystävä ja älykäs, että hän ansaitsee vertaisensa hoviväen sekä koiramaailman kulinaarisia huippuja! Koira on ihmisen uskollinen kaveri, joka polveutuu sudesta ja villikoirista. Koiran ruoansulatuselimistö on perusrakenteeltaan yhä samanlainen kuin aikojen alussa.
- Jo vilkaisu koiran suuhun paljastaa, että sen hampaisto on erikoistunut repimiseeen ja paloittelemiseen, ei ruoan hienontamiseen ja jauhamiseen.
- Oira on tarvittaessa hyvinkin joustava ruokavalioltaan, mutta se on lihansyöjä eikä voi hyvin kasvissyöjänä – vaikka omistaja voisikin.
- Liha kuuluukin olennaisesti koiran ruokavalioon.
Luonnossa koiraeläinten ravinto koostuu pääasiassa rasvasta ja valkuaisesta; hiilihydraatteja on vähän. Koira tarvitsee rasvaa, ja vaikka se saisikin kasvisöljyistä saman energian, eläinrasva on sille paras ja luonnollisin vaihtoehto. Koiran luuston tärkeimpien kivennäisaineiden, kalsiumin ja fosforin suhde ravinnossa on oleellinen etenkin kasvavalle koiralle.
Näin Jarmo, mutta olen sitä mieltä, että tätä kaikkea tarvitsevat kaikenikäiset koirat ja taas erityisesti kun kyseessä ovat seniorit. Painotus vain muuttuu koiran vanhetessa, nimimerkillä kokemusta on. Kirja on ihanan runsas ja pyyhkii pöytää niillä vanhanaikaisilla käsityksillä, että koira ei mukamas tarvitse vaikka C-vitamiinia! Koira tarvitsee vesiliukoisia C- ja B-ryhmän vitamiineja päivittäin, koska ne eivät varastoidu.
Lihaksistoa vahvistaa E-vitamiini ja D-vitamiini. Lisäksi koira tarvitsee omega-3 ja omega6-rasvahappoja, sillä ne hoitavat turkkia ja koiran ihoa. Koirasta muuten huomaa helposti, jos se saa ruoakseen vain tehdasvalmisteisia nappuloita, lihaksisto, karva, silmät, eloisuus tai sen puute, kaikki kertoo monesta tekijästä, joita koiralla on tai ei ole.
- Reseptit kirjassa tarjovat siis todellakin 60 eri vaihtoehtoa ja ne jakaantuvat: Kala, Kana ja muut siivekkäät, Porsaanliha, Lammas, Naudanliha, Sisäelimet, Toipilasruoka, Puurot, Leipomukset, Koulutusmakupalat, Kakut ja lohturuoat.
- Lopussa on lisäksi ertyisosio, jossa mainitaan koirilta kielletyt, koirille suositellut, on kuivamuonvertaluja ja vaikka mitä.
Luitten kohdalla bongasin heti, että paistettuja luita ei pidä antaa koiralle, sillä paistaminen haurastaa luuta ja luusta voi irrota säleitä. Naudanluu on porsaan luuta turvallisempaa ja koiralle ei pidä koskaan antaa joulukinkun luuta. Nyt tarjoamme ystävällemme Myrskyn broilerimureketta: 300 g broilerin jauhelihaa 1 kananmuna 3 dl villiriisiä 2 porkkanaa 50 g hernerouhetta 1 dl korppujauhoja vettä Raasta porkkana ja keitä villiriisi kypsäksi.
Huuhtele riisi ja kiehauta hernerouhetta hetken pienessä tilkassa vettä. Anna rouheen turvota ja jäähytä. Anna korppujauhojen turvota hetki vähässä vedessä. Sekoita murekeainekset tasaiseksi massaksi ja muotoile mureke. Paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. PS. Intiaaniriisin jyvistä käytetään nimitystä villiriisi.
Intiaaniriisi on heinäkasvi, joka on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Riisisekoitukset, joissa on mukana riisiä, ovat saavuttaneet suurta suosiota kulinaristipiireissä. Koirilta kiellettyjä listalla ovat mm. muskottipähkinä, pinaatti, pähkinät, rusinat, sipuli ja sitrushedelmät.
Nyt minua vähän nykii suupielistä, sillä suuriruhtinar Olga himoitsi appelsiineja ja söi niitä nojaten lattialla istuvaan Lumimieheen. Olgahan eli melkein 15-vuotiaaksi, kolmea kuukautta vaille, mutta ehkä mustikka-asidofilusjogurtin syöttäminen eliminoi haitat. Ainakin eläinlääkäri oli sitä mieltä, että vatsajogurtti piti suoliston kunnossa läpi viimeisten vuosien tulehduskipulääkityksen.
Raaka järvikala on kielletty koirilta, ei raaka merikala. Merenrannalta kotoisin olevina, meillä on graavikalaa melkein yhtä usein kuin muutakin kalaa ja koiruudet ovat aina himoinneet raakaa kalaa. Me tosin itsekin syömme vain merikalaa. Sallittujen lista on ihanan pitkä ja siellä on mm.
- Jugurtti, herne, ananas, juusto, kurkku, lohi, omena (Olgan himohedelmä myös!), papaija, sardiinit ja vaikka mustikka, joka sisältää runsaasti A-, B-, C- ja E-vitamiinia, flavonoideja, kalsiumia, kuituja, magnesiumia ja magnaania.
- Nyt maistamme Argosin uunilohiylläriä: 400 g lohta 3 perunaa 2 porkkanaa 100 g herneitä 1 l vettä Lämmitä uuni 200-asteiseksi.
Nosta lohi leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Paista lohta noin 30 minuuttia, kunnes kala murenee hyvin. Anna jäähtyä, hienonna se ja poista ruodot. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää paloitellut perunat ja porkkanat. Keitä noin 25 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.
Valuta vesi pois ja soseuta juurekset muusinuijalla. Sekoita kala kasvissoseeseen ja tarjoile. Tämä annos sopii hyvin munuaisvaivaiselle koiralle. PS. Lohi on arvokas ja maukas ruokakala. Punertavan lihan rasvapitoisuus on korkea (10-18 prosenttia), minkä ansiosta lohi soveltuu hyvin savustettavaksi tai paistettavaksi.
Lohi sisältää myös D-vitamiinia. Tietoiskussa tarina Argosista, joka oli Odysseuksen koira. Tämä on niin liikuttavaa, että pakko jakaa: Sitten Odysseus lähti Troijaan sotimaan, matkalle joka kesti 20 vuotta. Palattuaan kotiin hän esiintyi kerjäläisenä nähdäkseen perheensä tilanteen.
- Edes hänen poikansa ei tunnistanut isäänsä, mutta vanha Argos tunnisti.
- Se heilutti häntäänsä, vinkaisi ja nukkui pois isäntänsä jalkojen juureen.
- Tämä kirja on niin ihana, että.Ostakaa tämä itselle, antakaa lahjaksi koirahullulle ystävälle, muistakaa tällä nuorta, joka juuri on hankkinut koiran.
- Irja on tyylikäs, tietoisa, hauska.Tiedän jo nyt, että ostan tätä lisäkappaleen jonka joulun alla käärin pakettiin tyttärelle.
Kiitos Jarmo runsaista kuvista, joista tulee hyvä mieli♥ Ja viimeinen sana on tietysti Jarmon kera Fion ja Millin hännänhuiskutuksen: On erilaisia tapoja ruokkia koiria, mikään ei ole täydellinen ja jokaisessa on omat hyvät puolensa. Ehkä tämän kirjan sanoma on se, että uskolliset ystävämmme ovat ansainneet vain parasta.
Näytä koko vastaus
Miksi et osaa rakentaa kotiruokaa koiralle?
kotiruokkija 2011-06-14 22:41:03 Elikkäs minulla on 45 kg koira, jolle haluaisin alkaa syöttämään kotiruokaa ( eli Yrjölänpuuroa erilaisten raakojen lihijen ja kasvisten, marjojen kera) Ruuanteko- ohjeita on netissäkin pilvin pimein, mutta! – kuka kertoisi kuinka paljon annan koiralleni puuroa, kuinka paljon lihaa jne??? Eli reseptejä löytyy, muttei annos- ohjeita :(.
kotiruokkija 2011-06-14 22:43:16 Niin ja unohdin mainita: BARF: austa EN tarkoita. Kiitos jos joku osaa ja viitsii vastata :)! tarkenna 2011-06-15 07:51:14 Tuleva normiaikuispaino? Aktiivisuus vaikuttaa ja henk koht aineenvaihdunta. Onko nyt ok kunnossa? Ei siis liikapainoa, alipainoa? kotiruokkija 2011-06-15 08:23:47 Normi kunnossa nyt, normi aktiivinen, tuleva paino ei tuosta enää paljoa nouse. Aineenvaihdunnasta en osaa sanoa ;), ei allergioita jne. ihan normaali, terve koira kaikin puolin. ruokinnasta 2011-06-16 04:43:22 Kannattaa syöttää koiralle sitä mitä koira tarvitsee eikä sitä mitä itse haluat. Jos et osaa rakentaa kotiruokaa koiralle järkevällä ca/p-suhteella, vitamiineilla yms (tai ymmärrä ruokinnasta ylipäänsä) niin suosittelen, että ruokit koiraa 50% nappulalla ja loput 50% lihalla. Koira kuitenkin on lihansyöjä, ei mikään mustikkaimuri. Mainiota luettavaa ruokinnasta täällä: http://www.jakkelehtonen.fi/katiska
EI nappuloita! 2011-06-16 08:45:53 Ja mikähän ” vastaus” tuo nyt on??? ” Kannattaa syöttää koiralle sitä mitä koira tarvitsee eikä sitä mitä itse haluat.” – minusta nimenomaan juuri kotiruokinta on sitä mitä koira SEKASYÖJÄNÄ tarvitsee!!!
puolukkaimuri 2011-06-16 09:26:54 “Kannattaa syöttää koiralle sitä mitä koira tarvitsee eikä sitä mitä itse haluat.” -minusta nimenomaan juuri kotiruokinta on sitä mitä koira SEKASYÖJÄNÄ tarvitsee!!! Aivan,mutta hän tarkoittikin että onko sinulla tietotaitoa ruokkia koiraa kotiruoalla? ca/p suhde,proteiinit,vitamiinit,rasvat ym.
- OLET ÄÄLIÖ! 2011-06-16 11:19:04 No HERRANEN AIKA SENTÄÄN: aloittajahan tässä aloituksessaan NIMENOMAAN KYSYY, että KUINKAPALJON PITÄÄ MITÄKIN ANTAA JOS KOIRA PAINAA 45 kg jne.!!!!!! ELI ANNOSOHJEITA KYSYY, SENKIN VIISASTELIJA!!!! JOS JO TIETÄISI, NIIN EIKAI SITÄ TÄÄLLÄ KYSYISI!!!? qwertrewq 2011-06-16 11:22:30 “onko sinulla tietotaitoa ruokkia koiraa kotiruoalla?” – juu ei ole, ja siksi tietoa täältä kysyy, HALOO.! älyhei! 2011-06-17 03:12:12
- Jo vilkaisu koiran suuhun paljastaa, että sen hampaisto on erikoistunut repimiseeen ja paloittelemiseen, ei ruoan hienontamiseen ja jauhamiseen.
- Oira on tarvittaessa hyvinkin joustava ruokavalioltaan, mutta se on lihansyöjä eikä voi hyvin kasvissyöjänä – vaikka omistaja voisikin.
- Liha kuuluukin olennaisesti koiran ruokavalioon.
- Nyt minua vähän nykii suupielistä, sillä suuriruhtinar Olga himoitsi appelsiineja ja söi niitä nojaten lattialla istuvaan Lumimieheen.
- Olgahan eli melkein 15-vuotiaaksi, kolmea kuukautta vaille, mutta ehkä mustikka-asidofilusjogurtin syöttäminen eliminoi haitat.
- Ainakin eläinlääkäri oli sitä mieltä, että vatsajogurtti piti suoliston kunnossa läpi viimeisten vuosien tulehduskipulääkityksen.
- Jugurtti, herne, ananas, juusto, kurkku, lohi, omena (Olgan himohedelmä myös!), papaija, sardiinit ja vaikka mustikka, joka sisältää runsaasti A-, B-, C- ja E-vitamiinia, flavonoideja, kalsiumia, kuituja, magnesiumia ja magnaania.
- Nyt maistamme Argosin uunilohiylläriä: 400 g lohta 3 perunaa 2 porkkanaa 100 g herneitä 1 l vettä Lämmitä uuni 200-asteiseksi.
Näytä koko vastaus
Kannattaako koira syöttää ruokaa koiralle?
kotiruokkija 2011-06-14 22:41:03 Elikkäs minulla on 45 kg koira, jolle haluaisin alkaa syöttämään kotiruokaa ( eli Yrjölänpuuroa erilaisten raakojen lihijen ja kasvisten, marjojen kera) Ruuanteko- ohjeita on netissäkin pilvin pimein, mutta! – kuka kertoisi kuinka paljon annan koiralleni puuroa, kuinka paljon lihaa jne??? Eli reseptejä löytyy, muttei annos- ohjeita :(.
kotiruokkija 2011-06-14 22:43:16 Niin ja unohdin mainita: BARF: austa EN tarkoita. Kiitos jos joku osaa ja viitsii vastata :)! tarkenna 2011-06-15 07:51:14 Tuleva normiaikuispaino? Aktiivisuus vaikuttaa ja henk koht aineenvaihdunta. Onko nyt ok kunnossa? Ei siis liikapainoa, alipainoa? kotiruokkija 2011-06-15 08:23:47 Normi kunnossa nyt, normi aktiivinen, tuleva paino ei tuosta enää paljoa nouse. Aineenvaihdunnasta en osaa sanoa ;), ei allergioita jne. ihan normaali, terve koira kaikin puolin. ruokinnasta 2011-06-16 04:43:22 Kannattaa syöttää koiralle sitä mitä koira tarvitsee eikä sitä mitä itse haluat. Jos et osaa rakentaa kotiruokaa koiralle järkevällä ca/p-suhteella, vitamiineilla yms (tai ymmärrä ruokinnasta ylipäänsä) niin suosittelen, että ruokit koiraa 50% nappulalla ja loput 50% lihalla. Koira kuitenkin on lihansyöjä, ei mikään mustikkaimuri. Mainiota luettavaa ruokinnasta täällä: http://www.jakkelehtonen.fi/katiska
EI nappuloita! 2011-06-16 08:45:53 Ja mikähän ” vastaus” tuo nyt on??? ” Kannattaa syöttää koiralle sitä mitä koira tarvitsee eikä sitä mitä itse haluat.” – minusta nimenomaan juuri kotiruokinta on sitä mitä koira SEKASYÖJÄNÄ tarvitsee!!!
puolukkaimuri 2011-06-16 09:26:54 “Kannattaa syöttää koiralle sitä mitä koira tarvitsee eikä sitä mitä itse haluat.” -minusta nimenomaan juuri kotiruokinta on sitä mitä koira SEKASYÖJÄNÄ tarvitsee!!! Aivan,mutta hän tarkoittikin että onko sinulla tietotaitoa ruokkia koiraa kotiruoalla? ca/p suhde,proteiinit,vitamiinit,rasvat ym.
- OLET ÄÄLIÖ! 2011-06-16 11:19:04 No HERRANEN AIKA SENTÄÄN: aloittajahan tässä aloituksessaan NIMENOMAAN KYSYY, että KUINKAPALJON PITÄÄ MITÄKIN ANTAA JOS KOIRA PAINAA 45 kg jne.!!!!!! ELI ANNOSOHJEITA KYSYY, SENKIN VIISASTELIJA!!!! JOS JO TIETÄISI, NIIN EIKAI SITÄ TÄÄLLÄ KYSYISI!!!? qwertrewq 2011-06-16 11:22:30 “onko sinulla tietotaitoa ruokkia koiraa kotiruoalla?” – juu ei ole, ja siksi tietoa täältä kysyy, HALOO.! älyhei! 2011-06-17 03:12:12
Näytä koko vastaus
Miten Koiranruoka herättää suuria tunteita?
Jarmo Österman: Koirakokin parhaat reseptit Koiranruoka on aina herättänyt suuria tunteita. Yksi on sitä mieltä, että koirille riittävät teolliset kuivanappulat, toinen vannoo vain raakaravinnon nimiin ja kolmas on itse kasvissyöjä ja vaatii sitä koiraltaan, vaikka koira ehdottomasti on lihansyöjä ja tarvitsee eläinperäistä rasvaa.
Sitten on meitä, joilla on aina ollut koiria ja sellainen tuntuma, että ruokintamalli 50/50 on paras. Tarkoittaa, että puolet annoksesta on lihaisaa, kokattua kotiruokaa ja puolet laadukasta kuivamuonaa. Joskus koko nappulat voi unohtaa ja tarjota koiralle lohta, kanaa, raejuustoa, mustikoita etc. Usein myös koiran hoviväen ruoka sopii koirallekin, kunhan siitä osa valmistetaan ilman vahvoja mausteita.
Näin ainakin meidän suuriruhtinatar Olgalla oli aina lohipäivä kun meilläkin oli eli joka viikko ja broilerpäivä samoin. Ei ole koirankaan suu tuohesta on todettu sen sadasti kymmenien koiravuosien aikana. Jarmo Österman antoi kulinaarisen kunnianosoituksen kaikille maailman julkkis- ja sankarikoirille laatimalla kokkikirjan Koirakokin parhaat reseptit (Docendo 2015), johon hän on koonnut 60 herkullista ja hauskaa reseptiä koiramaisiin tarpeisiin.
Jarmon lähi-innoittajina ovat toimineet hurmaavat omat koiruudet, joita nyt ovat: apukokit ja koemaistajat Fio ja Milli. Fio on varttuneempi pitkäkarvainen saksanpaimenkoira ja Milli on nuori seropi, labradorin ja englanninsetterin epäsäätyisen, mutta kuuman rakkauden hedelmä. Kaikki kirjan valokuvat ovat Jarmo Östermanin, mutta mukana kirjaa elävöittämässä on runsaasti myös Tapio Lehtimäen hauskoja piirroskuvia.
Lisäksi ruokaohjeen nimen edessä on jonkun koiran nimi ja sitten reseptisivun alalaidassa on tietoisku, jossa kerrotaan mainitusta koirasta. Esimerkiksi Rexin munuaisrisotto on omistettu saksanpaimenkoira Rexille, joka oli itävaltalaisen Poliisikoira Rex-sarjan tähti.
Rexistäkin siis kirjassa lisää ja myös Kaunottaresta ja kulkurista, Rin Tin Tinistä, pelastuskoira Barrysta, Disney-elokuvan tähdestä Jessusta ja monesta, monesta muusta. Vaikka Jarmo on omistanut kirjansa kuuluisuuksille, minä haluan omistaa tämän edelleen kaikille maailman koirille, joista jokaiselle toivon hyvää elämää, paljon hellyyttä ja herkullista ruokaa.
Koira on niin pyytetön ystävä ja älykäs, että hän ansaitsee vertaisensa hoviväen sekä koiramaailman kulinaarisia huippuja! Koira on ihmisen uskollinen kaveri, joka polveutuu sudesta ja villikoirista. Koiran ruoansulatuselimistö on perusrakenteeltaan yhä samanlainen kuin aikojen alussa.
Luonnossa koiraeläinten ravinto koostuu pääasiassa rasvasta ja valkuaisesta; hiilihydraatteja on vähän. Koira tarvitsee rasvaa, ja vaikka se saisikin kasvisöljyistä saman energian, eläinrasva on sille paras ja luonnollisin vaihtoehto. Koiran luuston tärkeimpien kivennäisaineiden, kalsiumin ja fosforin suhde ravinnossa on oleellinen etenkin kasvavalle koiralle.
Näin Jarmo, mutta olen sitä mieltä, että tätä kaikkea tarvitsevat kaikenikäiset koirat ja taas erityisesti kun kyseessä ovat seniorit. Painotus vain muuttuu koiran vanhetessa, nimimerkillä kokemusta on. Kirja on ihanan runsas ja pyyhkii pöytää niillä vanhanaikaisilla käsityksillä, että koira ei mukamas tarvitse vaikka C-vitamiinia! Koira tarvitsee vesiliukoisia C- ja B-ryhmän vitamiineja päivittäin, koska ne eivät varastoidu.
Lihaksistoa vahvistaa E-vitamiini ja D-vitamiini. Lisäksi koira tarvitsee omega-3 ja omega6-rasvahappoja, sillä ne hoitavat turkkia ja koiran ihoa. Koirasta muuten huomaa helposti, jos se saa ruoakseen vain tehdasvalmisteisia nappuloita, lihaksisto, karva, silmät, eloisuus tai sen puute, kaikki kertoo monesta tekijästä, joita koiralla on tai ei ole.
Reseptit kirjassa tarjovat siis todellakin 60 eri vaihtoehtoa ja ne jakaantuvat: Kala, Kana ja muut siivekkäät, Porsaanliha, Lammas, Naudanliha, Sisäelimet, Toipilasruoka, Puurot, Leipomukset, Koulutusmakupalat, Kakut ja lohturuoat. Lopussa on lisäksi ertyisosio, jossa mainitaan koirilta kielletyt, koirille suositellut, on kuivamuonvertaluja ja vaikka mitä.
Luitten kohdalla bongasin heti, että paistettuja luita ei pidä antaa koiralle, sillä paistaminen haurastaa luuta ja luusta voi irrota säleitä. Naudanluu on porsaan luuta turvallisempaa ja koiralle ei pidä koskaan antaa joulukinkun luuta. Nyt tarjoamme ystävällemme Myrskyn broilerimureketta: 300 g broilerin jauhelihaa 1 kananmuna 3 dl villiriisiä 2 porkkanaa 50 g hernerouhetta 1 dl korppujauhoja vettä Raasta porkkana ja keitä villiriisi kypsäksi.
Huuhtele riisi ja kiehauta hernerouhetta hetken pienessä tilkassa vettä. Anna rouheen turvota ja jäähytä. Anna korppujauhojen turvota hetki vähässä vedessä. Sekoita murekeainekset tasaiseksi massaksi ja muotoile mureke. Paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. PS. Intiaaniriisin jyvistä käytetään nimitystä villiriisi.
Intiaaniriisi on heinäkasvi, joka on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Riisisekoitukset, joissa on mukana riisiä, ovat saavuttaneet suurta suosiota kulinaristipiireissä. Koirilta kiellettyjä listalla ovat mm. muskottipähkinä, pinaatti, pähkinät, rusinat, sipuli ja sitrushedelmät.
Raaka järvikala on kielletty koirilta, ei raaka merikala. Merenrannalta kotoisin olevina, meillä on graavikalaa melkein yhtä usein kuin muutakin kalaa ja koiruudet ovat aina himoinneet raakaa kalaa. Me tosin itsekin syömme vain merikalaa. Sallittujen lista on ihanan pitkä ja siellä on mm.
Nosta lohi leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Paista lohta noin 30 minuuttia, kunnes kala murenee hyvin. Anna jäähtyä, hienonna se ja poista ruodot. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää paloitellut perunat ja porkkanat. Keitä noin 25 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.
Valuta vesi pois ja soseuta juurekset muusinuijalla. Sekoita kala kasvissoseeseen ja tarjoile. Tämä annos sopii hyvin munuaisvaivaiselle koiralle. PS. Lohi on arvokas ja maukas ruokakala. Punertavan lihan rasvapitoisuus on korkea (10-18 prosenttia), minkä ansiosta lohi soveltuu hyvin savustettavaksi tai paistettavaksi.
Lohi sisältää myös D-vitamiinia. Tietoiskussa tarina Argosista, joka oli Odysseuksen koira. Tämä on niin liikuttavaa, että pakko jakaa: Sitten Odysseus lähti Troijaan sotimaan, matkalle joka kesti 20 vuotta. Palattuaan kotiin hän esiintyi kerjäläisenä nähdäkseen perheensä tilanteen.
Edes hänen poikansa ei tunnistanut isäänsä, mutta vanha Argos tunnisti. Se heilutti häntäänsä, vinkaisi ja nukkui pois isäntänsä jalkojen juureen. Tämä kirja on niin ihana, että.Ostakaa tämä itselle, antakaa lahjaksi koirahullulle ystävälle, muistakaa tällä nuorta, joka juuri on hankkinut koiran. Kirja on tyylikäs, tietoisa, hauska.Tiedän jo nyt, että ostan tätä lisäkappaleen jonka joulun alla käärin pakettiin tyttärelle.