Contents
Miten tehdä liha-perunasoselaatikkoa?
Ohje –
Kuori ja paloittele perunat. Kypsennä suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi pois. Soseuta ja lisää joukkoon maito ja munat. Paista jauheliha pannulla omassa rasvassaan. Lisää paiston loppuvaiheessa hienonnetut sipulit ja mausta. Lisää seos perunasoseeseen. Kaada uunivuokaan (n.20 – 30 cm). Paista uunin keski-/yläosassa 200 asteessa n.30 min.
Miten tehdä vanhanajan liha-perunalaatikkoa?
400 g Porsaan kylkiviipaleita 1 tl Rouhittua mustapippuria Kuori ja viipaloi perunat ja sipuli. Levitä uunivuoan pohjalle kolmannes kylkiviipaleista. Lado päälle sipulia ja perunaa sekä mausta suolalla ja pippurilla. Tee vielä kaksi samanlaista kerrosta.
Peitä pinta perunaviipaleilla. Sekoita maito ja muna. Valuta vuokaan. Paista vuokaa 250-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Laske lämpötila 200 asteeseen ja jatka paistamista 1,5 tuntia. Peitä vuoka loppuvaiheessa foliolla. Sammuta uuni ja anna hautua vielä 15 minuuttia. Miltä maistui? (2 arviota) Kaikki arviot 4,5 tähteä viidestä Anna oma arviosi! Julkaistu: 21.10.2014 | Muokattu: 8.2.2021 Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.6,0 g Tyydyttynyttä rasvaa Ravintotiedot ovat suuntaa antavia.
Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä. Ravintolaskelmassa ei huomioitu: 1 tl Suolaa, 1 tl Rouhittua mustapippuria. Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
Näytä koko vastaus
Miten valmistaa lihaperunasoselaatikkoa?
Lihaperunasoselaatikko 1 Kuori ja paloittele perunat. Kypsennä suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi pois. Soseuta ja lisää joukkoon maito ja munat.2 Paista jauheliha pannulla omassa rasvassaan. Lisää paiston loppuvaiheessa hienonnetut sipulit ja mausta. Lisää seos perunasoseeseen. Kaada uunivuokaan (n.20 – 30 cm).3 Paista uunin keski-/yläosassa 200 asteessa n.30 min.
Näytä koko vastaus
Miten tehdä perunalaatikkoa?
Ohje –
Kuori ja viipaloi perunat. Laita ne voideltuun, uuninkestävään vuokaan. Ripottele päälle suola. Kuumenna maito ja liemikuutio kattilassa samalla sekoittaen. Lisää joukkoon paloiteltu sulatejuusto. Sekoita, kunnes juusto on sulanut. Kaada sulatejuustoseos perunoiden päälle. Kypsennä uunissa 200 asteessa n.1 t 10 min. Tarkista kypsyys. Ripottele valmiin ruoan pinnalle halutessasi persiljaa.