Maustamaton Broilerin Filee Resepti?

Maustamaton Broilerin Filee Resepti

Mitä mausteita broilerille on?

Sopivia mausteita broilerille –

sitrushedelmien mehu ja kuoret sitruunaruoho limetin lehticurry rakuuna timjami rosmariini korianteri persilja pippurit chili sipulit ja valkosipuli

Broilerin rintafileet voi maustaa ensin yhdeltä puolelta ja nuijia fileitä hieman ohuemmaksi esimerkiksi voipaperin tai muovikelmun läpi. Sen jälkeen broilerinfileet käännetään, maustetaan ja nuijitaan samoin tavoin toiselta puolelta. Ohuemmat broilerinfileet kypsyvät nopeammin ja mausteet painuvat nuijittaessa mukavasti fileeseen.

    Resepti
    Näytä koko vastaus

    Miten paista broilerin filee pihvit?

    Ohjeet – 1. Paista broilerin filee pihvit kohtuullisella lämmöllä, n.3-4 min per puoli. Ripottele pihvien molemmille puolille broilerimaustetta.2. Keitä riisi vedessä johon on lisätty sambal oelek-chilitahnaa (lasipurkissa), mutta laita vettä 1-2dl enemmän mitä riisi vaatisi, (eli noin 5-6dl, jos riisiä on 2dl) 3.Lisää jäiset wokkivihannekset ja ananaspalat riisin joukkoon pehmenemään puolessa välissä riisin kiehumisen.

    1. Sekoittele säännöllisesti, ettei riisi pala pohjaan.
    2. Riisi on valmis kun vesi on haihtunut kokonaan pois.3.
    3. Sulata pienessä kattilassa voi, ja ota se pois liedeltä.
    4. Lisää siihen curry ja sekoita, lisää sitten venhäjauhot ja sekoita.
    5. Lisää nyt maitoa ja sekoita kokoajan vispilällä ja laita kattila takaisin liedelle.

    Hämmennä maitoa kokoajan ettei se pala pohjaan. Jos kastikkeesta tulee liian paksu, lisää maitoa. Kun kastike kuplii ja on sopivan paksu, lisää suolaa.
    Näytä koko vastaus

    Miten tehdä broilerin fileepihvit tomaattisalsan kanssa?

    Tomaattisalsa – 2 rkl makeaa chilikastiketta 1/4 tl rouhittua mustapippuria Pyyhi fileet talouspaperilla. Hienonna basilika. Sekoita marinadia varten öljy, sitruunamehu, mausteet ja basilika. Laita fileet marinadiin ja anna marinoitua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.4 kpl Broilerin rintafileetä 1 – 2 tl Mustapippurirouhetta 1 tl rouhittua mustapippuria Valmista tomaattisalsa.

    • Uutioi tomaatit.
    • Hienonna basilika.
    • Yhdistä kaikki ainekset.
    • Anna maustua jääkaapissa noin tunti.1/4 tl rouhittua mustapippuria 2 rkl makeaa chilikastiketta Pyyhi marinadi kevyesti fileiden pinnalta.
    • Grillaa tai paista lihoja noin 10 minuuttia välillä käännellen, kunnes ne ovat kypsiä (sisälämpö 75 astetta) ja kauniin ruskeita.

    Tarjoa broilerin fileepihvit tomaattisalsan kanssa. Vinkki: Voit kypsenttää fileepihvit myös 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Miltä maistui? Arvostele resepti ensimmäisenä! Resepti: Minna Saarni, Kati Pohja Julkaistu: 12.7.2006 | Muokattu: 29.3.2022 Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.5,0 g Tyydyttynyttä rasvaa Ravintotiedot ovat suuntaa antavia.
    Näytä koko vastaus

    Miten broilerin fileepihvit valmistuvat?

    Marinadi –

    • 2 rkl oliiviöljyä
    • 2 rkl sitruunanmehua
    • 2 valkosipulinkynttä
    • 1 rkl inkivääriä (raastettuna)
    • 1 tl juustokuminaa
    • 1 tl paprikajauhetta
    • 1 tl suolaa
    • ½ tl kurkumaa
    • ½ tl sokeria
    • ⅓ tl mustapippuria
    • ⅓ tl kanelia
    • ½ dl tuoretta korianteria (hienonnettuna)

    Tulosta

    1. Sekoita marinadin aineet kulhossa. Laita broilerinfileet kulhoon ja sekoita.
    2. Anna marinoitua jääkaapissa 2 tuntia.
    3. Ota pihvit huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen grillaamista. Pyyhi enin marinadi pois lihan pinnalta.
    4. Grillaa tai paista pannulla broilerin fileepihvejä noin 5 minuuttia per puoli. Voit kypsentää pihvejä myös 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarkista pihvien kypsyys.

    : Broilerin fileepihvit – herkullisen maun salaisuus piilee mausteisessa marinadissa
    Näytä koko vastaus

    Mitä mausteita broilerille on?

    Sopivia mausteita broilerille –

    sitrushedelmien mehu ja kuoret sitruunaruoho limetin lehticurry rakuuna timjami rosmariini korianteri persilja pippurit chili sipulit ja valkosipuli

    Broilerin rintafileet voi maustaa ensin yhdeltä puolelta ja nuijia fileitä hieman ohuemmaksi esimerkiksi voipaperin tai muovikelmun läpi. Sen jälkeen broilerinfileet käännetään, maustetaan ja nuijitaan samoin tavoin toiselta puolelta. Ohuemmat broilerinfileet kypsyvät nopeammin ja mausteet painuvat nuijittaessa mukavasti fileeseen.

      Resepti
      Näytä koko vastaus

      Miten paista broilerin filee pihvit?

      Ohjeet – 1. Paista broilerin filee pihvit kohtuullisella lämmöllä, n.3-4 min per puoli. Ripottele pihvien molemmille puolille broilerimaustetta.2. Keitä riisi vedessä johon on lisätty sambal oelek-chilitahnaa (lasipurkissa), mutta laita vettä 1-2dl enemmän mitä riisi vaatisi, (eli noin 5-6dl, jos riisiä on 2dl) 3.Lisää jäiset wokkivihannekset ja ananaspalat riisin joukkoon pehmenemään puolessa välissä riisin kiehumisen.

      • Sekoittele säännöllisesti, ettei riisi pala pohjaan.
      • Riisi on valmis kun vesi on haihtunut kokonaan pois.3.
      • Sulata pienessä kattilassa voi, ja ota se pois liedeltä.
      • Lisää siihen curry ja sekoita, lisää sitten venhäjauhot ja sekoita.
      • Lisää nyt maitoa ja sekoita kokoajan vispilällä ja laita kattila takaisin liedelle.

      Hämmennä maitoa kokoajan ettei se pala pohjaan. Jos kastikkeesta tulee liian paksu, lisää maitoa. Kun kastike kuplii ja on sopivan paksu, lisää suolaa.

      Näytä koko vastaus