Slime Resepti Suomalaisilla Aineksilla?

Miten tehdä helppo Slime?

1. Ton-ton-lima on siivoajan unelma – Resepti: 1 osa vettä, 2 osaa perunajauhoja, pikku tilkka elintarvikeväriä. Resepti on saatu koululaisten iltapäiväkerhon ohjaajalta. Prosessi: Helppoa, ainekset vain sekoitetaan yhteen. Limasta tulee melko juoksevaa.

  1. Ominaisuudet paljastuvat vasta, kun kokki pistää kätensä kulhoon ja ryhtyy läträämään.
  2. Liman kanssa touhuaminen on kuin hauska kemiallinen koe.
  3. Plussat ja miinukset: + Ton-ton-lima vetoaa vähintään jälkien siivoajaan, koska sen resepti on pesuaineeton, partavaahdoton, silmätipaton, liimaton ja kimallukseton, mutta ei välttämättä väritön.

+ Ei maksa juuri mitään. + Liman kanssa puuhaaminen on oudosti kiehtovaa. Soosi on sormien välissä kiinteää ja siitä saa puristettua pallon, mutta heti kun puristus lakkaa, lima valuu sormien välistä kuin lima. Uudestaan ja uudestaan! – Massaa ei voi muotoilla ja venytellä käsissä eikä sitä kannata säilöä rasiassa seuraavaan kertaan, mutta sen kanssa touhuaminen on kuin hauska kemiallinen koe. Slime Resepti Suomalaisilla Aineksilla Kun vettä ja perunajauhoja kuumentaa mikrossa, syntyy kupliva, kiiltävä, venyvä massa. Muista antaa jäähtyä!
Näytä koko vastaus

Millä pesuaineella voi tehdä Slimeä?

Slimeen hurahtahtanut paljastaa: Käytä limassa pesuainetta, jossa on boraxia Verkko on pullollaan erilaisia videoita, tytöt jakavat myös keskenään parhaita vinkkejä. –Tytöt tekevät näitä itse, pojat eivät, kommentoi 12-vuotias Silja Laitinen tuoretta limabuumia.

  • Slime, lima, slaimi – tytöt tekevät näitä kavereitten kanssa ja he myös antavat näitä kavereille lahjaksi.
  • Lima ei sotke, eikä tartu ja niitä on kiva tehdä ja koristella.
  • Slimen sekaan voi pistää lopuksi vaikka helmiä, glitteriä tai nomparelleja ja sitä voi värjätä mieleisekseen, Silja sanoo.
  • Ohjeita löytyy helposti googlettamalla.

YouTubesta sekä Instagrammista löytyy opasvideoita. Ohjeita löytyy erilaisille slimeille. Perusaineet ovat liima, esimerkiksi Erikeeper, ruokasooda, pyykinpesuaine, sekoitusvälineet (lusikka ja kulho), elintarvikeväriä ja koristeita kuten glitterit ja hileet.

  1. Silja vinkkaa, että kun slimen aktivaattorina käyttää pyykinpesuainetta, niiden pitää sisältää boraxia.
  2. Hyviä ovat Siljan mielestä esimerkiksi Perlana, Ariel tai Formil.
  3. Jos laitat liikaa aktivaattoria, slimestä tulee liian kovaa.
  4. Näin valmistat slime-tahnan Kaada kulhoon ensin niin paljon liimaa kuin haluat, mukaan ripaus ruokasoodaa.

Sekoita huolellisesti. Lisää sitten yksi tippa pyykinpesuainetta. Jos sitä tulee liikaa, slime paakkuuntuu ja silloin kannattaa aloittaa alusta. Sekoita taas huolellisesti. Tässä vaiheessa voit lisätä elintarvikeväriä. Sekoita niin kauan, kun slime alkaa irrota kupin reunoista, jatka sekoittamista käsin, niin kauan kun se ei tartu enää käsiin.

  1. Sitten slime on valmis.
  2. On giggly slime, fluffy slime ja monia muita.
  3. Jos tavalliseen slimeen lisää partavaahtoa, siitä tulee fluffy slimeä, Silja selventää.
  4. Un Siljan tekemä slime on valmista, hän säilyttää sitä pakasterasiassa tai kannellisessa muovisessa pastillipurkissa.
  5. Nämä ovat mukavia stressileluja, Silja sanoo.

: Slimeen hurahtahtanut paljastaa: Käytä limassa pesuainetta, jossa on boraxia
Näytä koko vastaus

Onko Slime myrkyllistä?

Slime – Wikipedia Tämä artikkeli käsittelee lelua. käsittelee Dragon Questin hahmoa. Slime-purkkeja. Slime oli 1970- ja 1980-luvulla suosittu leikkikaluna käytetty löllyvä massa. toi sen markkinoille vuonna 1976. Sen pääasiallinen valmistusaine oli, Alkuperäisten slimen markkinointi loppui 1979, mutta sen jälkeen siitä tehtiin erilaisten televisiosarjojen mukaan nimettyjä erikois-slimejä, kuten Masters of the Universe Slime ja Nickelodeon Green Slime.

You might be interested:  Kalkkunafile Kastike Reseptejä?

Elokuvan suosion aikana sitä myytiin nimellä ektoplasma, Slime myytiin roskatynnyrin muotoisessa purkissa, jossa sitä myös säilytettiin. Purkin ulkopuolelle unohtunut slime kuivui nopeasti korpuksi ja menetti kimmoisuutensa. Nykyään slime on tullut uudelleen suosioon, ja YouTube on täynnä erilaisia ohjevideoita slimejen valmistukseen.

mukaan niiden valmistuksessa käytettävät aineet saattavat olla haitallisia ja aiheuttaa herkistymistä. Vastaavia myrkyllistä sisältäviä tuotteita on myynnissä.
Näytä koko vastaus

Mikä liima Slimeen?

Aktivaattorin ja soodan lisäksi tarvitaan esimerkiksi PVA- liimaa ja vartalovoidetta.
Näytä koko vastaus

Mitä eroa on saippualla ja synteettisellä pesuaineella?

Peda.net > Käyttäjät > Lia Laukkanen > Kemian lopputyö > KPL 41: Pesuaineet > p e s u a i n e e t Pesuaineita tarvitaan poistamaan lika iholta tai vaatteista. Pesuaineet voivat sisältää eri aineita, mutta niiden kaikkien pesuvaikutus perustuu lian liuottamiseen, Vedellä voi puhdistaa joitain tahroja, mutta kaikki vesiliukoisetkaan tahrat eivät irtoa pelkän veden voimin.

  • Sellaisten tahrojen poistamiseen tarvitaan pesuainetta.
  • Pesutilanteessa pelkkä pesuaine ei riitä, vaan lisäksi tarvitaan oikeanlämpöistä vettä, oikeanlainen pesutekniikka ja aikaa,
  • Tensidiksi kutsutaan pesuaineen pesevää ainesosaa,
  • Se koostuu rakenneosista, joissa on pitkä hiili- ja vetyatomien muodostama ketju ja toisessa päässä happiatomeja ja esimerkiksi jokin metalli-ioni.

Hiiliketju on vettä hylkivä, ja toisen pään ioniosa on veteen liukeneva osa. Tensidi-ionit kulkeutuvat veden mukana tahran luo, ja kun rasva ja tensidi-ionit kohtaavat, tensidi-ioneiden vesihakuiset (eli vesiliukoiset) ja samalla rasvaan liukenevat päät tunkeutuvat likatahraan ja ympyröivät sen.

  1. Lika heikentyy ja pesun loputtua valuu veden mukana pois vaatteesta.
  2. Tensidi-ionit tarttuvat myös vaatteeseen ja luovat likaa hylkivän kerroksen, eikä lika tartu enää takaisin siihen (pesukoneessa).
  3. Pesuaineita on kahdenlaisia – saippuoita ja synteettisiä pesuaineita. Em.
  4. Oli synteettinen pesuaine, saippua taas on luonnontuotteista tehty, eli kasvi- ja eläinrasvoista.

Saippuan tensidi on natriumsuola, Saippua on tehokas pesuaine, ja se hajoaa helposti vesistöissä. Saippua ei kuitenkaan sovi kaikkiin pesutilanteisiin. Synteettisissä pesuaineissa on tensidien lisäksi muitakin puhdistukseen vaikuttavia asioita, kuten reaktioita nopeuttavia katalyyttejä ja hidastavia inhibiittejä,

Pyykinpesuaineisiin lisätään useasti entsyymejä, jotka pilkkovat orgaanisia aineita, ja näin ollen poistavat esim. rasvasta aiheutuneita tahroja. Vaahdonestoaineilla estetään pesua haittaavan liiallisen vaahdon syntymistä. Emäksiset aineet pesuaineissa parantavat pesutulosta, neutraloivat hapanta likaa ja muuttavat valkuaisaineita ja rasvoja vesiliukoisiksi.

Valkopyykin pesuaineisiin lisätään valkaisuaineita ja optisia kirkasteita, jotka jättävät kankaan pintaan pieniä hiukkasia jotka heijastavat valoa ja saavat valkoisen vaatteen näyttämään kirkkaammalta ja puhtaammalta. Näiden lisäksi pesuaineeseen lisätään raikkauden tuntua lisääviä hajusteita,

Jokaiselle kangastyypille ja värille on olemassa omia puhdistustuotteita, eivätkä kaikki pesuaineet sovi kaikille kankaille, silkki ei esimerkiksi kaipaa “tavallisia” pesuaineita vaan mielellään tarvitsee oman. “Pesuaineet” käsitteenä eivät kuitenkaan ole vain vaatteille, vaan esim. happamia pesuaineita käytetään märkätilojen pesuun ja klooripitoisia pesuaineita käytetään yleensä vessan pesemiseen.

Viemäreiden avaamiseen ja puhdistamiseen käytetään vahvasti emäksisiä ja syövyttäviä pesuaineita. Myös iholle ja hiuksille on omat pesuaineensa, joissa on myös tensidejä. Iho ja hiukset ovat herkkiä, joten ne eivät kestä liian voimakkaita pesuaineita.

  1. Hiusten pesuaine perustuu siihen, että vesi avaa hiuksen pinnan suomuja ja emäksinen pesuaine liuottaa pinnan talia ja epäpuhtauksia.
  2. Shampoon pH-arvo ei saa olla liian korkea, koska se haurastuttaa hiuksia ja poistaa niiden kiiltoa.
  3. Ihon pesussa käytetyt aineet ovat miedosti happamia, sillä ihon pH-arvo on noin 5,5.
You might be interested:  Atria Viljaporsaan Filee Resepti?

Hapan kerros suojaa ihoa taudeilta ja estää kosteuden haihtumista. Pesuaineet aiheuttavat monenlaisia ympäristöongelmia. Osa on ratkaistavissa aineiden kehityksen myötä, mutta tällä hetkellä aineet aiheuttavat ympäristölle hallaa jos ne eivät hajoa. Pesuaineissa olevat fosfaatit rehevöittävät vesistöjä, joten niitä täytyy välttää paikoissa joissa jätevesiä ei puhdisteta.

Pesuaineiden kemikaaleja ja ympäristöongelmia pyritään kontrolloimaan lainsäädännöillä ja tuontantotapoja muuttamalla.399: Tällä viikolla olen käyttänyt pyykinpesuun pyykinpesuainetta, hiuksiin tavallista shampoota (ja hopeashampoota), iholle saippuaa ja astioille astianpesuainetta.400: a) Tensidit ovat pesuaineen peseviä ainesosia.

b) Tensidi koostuu rakenneosista, joissa on pitkä hiili- ja vetyatomien muodostama ketju. Tensidin toisessa päässä on happiatomeja ja esimerkiksi jokin metalli-ioni.401: a) Tensidien vaikutus perustuu siihen, kun vedessä molekyylistä irtoaa sen positiivinen metalli-ioni.

  • Jäljelle jäävä negatiivinen tensidi-ioni hylkii vettä, positiivinen taas liukeaa veteen.
  • Vedessä vesiliukoinen ioni ympäröi tahran ja tunkeutuu siihen.
  • Tahran aineet muuttuvat heikoiksi ja liukenevat veteen.
  • Tensidit muodostavat likaa hylkivän kerroksen vaatteen pinnalle, joten loppupesun aikana tahra-aineet eivät tartu enää vaatteeseen.

b) Pyykin pesuun vaikuttavat tensidien lisäksi veden lämpötila, pesuun annettu/kulutettu aika ja pesutekniikka.402: Pyykinpesuaine sisältää 5-15% ionittomia tensidejä, anionisia tensidejä ja alle 5% polykarboksylaatteja, saippuaa, hajustetta ja entsyymejä (subtilisin, cellulase, amylase, mannase=subtilisiini, sellulaasi, amylaasi ja ?) ja pH-arvo käyttöliuoksessa on n.10,8.

Netistä löysin kokonaisen ainesosaluettelon: “Sodium Carbonate, Sodium Chloride, Sodium Sulfate, Sodium Lauryl Sulfate, Laureth-9, Laureth-3, Sodium Silicate, Laureth-7, Sodium Maleate Acrylates Copolymer, Amorphous Sodium Aluminosilicate, Sodium Palmitate, Silicon Dioxide, Bentonite, Aqua, Cellulose Gum, Sodium Cumenesulfonate, Protease, Amylase, Cellulase, Mannanase” Proteaasit pilkkovat valkuaisainepitoista likaa, esim.

veri- kananmuna ja maitotahroja. Amylaasi-entsyymejä käytetään pyykinpesuaineissa, koska ne pilkkovat tärkkelyspitoista likaa, kuten peruna- ja puurotahroja.403: Saippuaa valmistetaan rasvasta ja natriumhydroksidista yleensä keittämällä. Nykyisin myös kylmävalmistusmenetelmillä sekä jatkuvalla tuotantoprosessilla saadaan valmistettua saippuaa.

Rasvat ovat triglyseridejä. Saippuan valmistuksessa triglyseridi hajoaa glyseroliksi ja rasvahapoiksi. Emäs on normaalisti natriumhydroksidia, mutta myös kaliumhydroksidilla saadaan tehtyä saippuaa. Saippuoinnissa triglyseridista muodostuneet rasvahapot reagoivat natriumhydroksidin natriumin kanssa, jolloin muodostuu saippuaa.

Kemiallisella kielellä saippua on siis rasvahappojen natriumsuola.404: a) Mustikan aiheuttama tahra puhdistetaan tuoreeltaan kylmällä vedellä ja käsiastianpesuaineella. Sen jälkeen vaate laitetaan pesukoneeseen ja pestään valkaisuainepitoisella pesuaineella hoito-ohjeen mukaan korkeimmassa lämpötilassa, ja jos vaatteen hoito-ohje vain sallii, voi tekstiilin valkaista kloorivalkaisuaineella.

  1. B) Porkkanan aiheuttama tahra on pohjimmiltaan värjäytymä, ja se istuu kiinni kankaaseen yllättävänkin lujasti.
  2. Mustikan lisäksi porkkana aiheuttaa tahran, joka kannattaa puhdistaa mahdollisimman nopeasti jos haluaa hyvän lopputuloksen.
  3. Tuoretta porkkanatahraa voidaan monesti huuhdella vedellä ja käsitellä nestemäisellä astianpesuaineella kevyesti.

Huuhtelun ja käsittelyn jälkeen vaate pestään hoito-ohjeiden mukaisesti mahdollisimman korkeassa pesulämpötilassa. Jos porkkanatahra on pinttynyt, voidaan apuna käyttää tahranpoistoainetta, nestemäistä pyykinpesuainetta tai sappisaippuaa, jonka annetaan vaikuttaa ensin esim.

You might be interested:  Chicken Alfredo Pasta Resepti?

Yön yli ja sen jälkeen pestään koneessa samoilla ohjeilla kuin normaalistikin. Jos tekstiili on vaikea eikä porkkana muuten lähde, voi kokeilla virtyttämistä – eli pesemisen jälkeen laitetaan tekstiili suoraan auringonvaloon. Tyyli ei toimi tummille kankaille, sillä niistä katoaa tavallisesti väri, eli ne nimenomaan virttyvät auringonvalosta.

c) Ruokaöljystäkin olisi parasta päästä äkkiä eroon, ettei tahra ehdi kuivua ja sen jälkeen pinttyä kiinni vaatteeseen. Kun tahra huomataan, voi sitä yrittää imeyttää esimerkiksi talouspaperiin. Tahraa ei saa hingata ja hangata tarpeettomasti imeyttämisen aikana, sillä se voi levitä vieläkin enemmän.

  • Jos vaate on ns.
  • Tavallinen vesipestävä vaate, voi tahralle annostella hieman nestemäistä käsitiskiainetta ja antaa sen vaikuttaa hetki.
  • Sen jälkeen vaate voidaan laittaa sellaisenaan pesuun tai huuhdella ensin ja tilalle laittaa erityistä tahranpoistoainetta tai nestemäistä tekstiileille sopivaa pyykinpesuainetta.

On tärkeää, että tekstiili siirretään nopeasti peruun, ettei ruokaöljy vain satu tarttumaan kiinni kankaaseen. Tekstiili pestään mahdollisimman kuumassa pesulämpötilassa, pesumerkintöjen asettaminen rajojen sisällä. d) Pyörän ketjuöljystä tullut tahra käsitellään nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella.

Sen jälkeen tekstiili pestään hoito-ohjeen mukaan. Toinen keino on käsitellä tahra raskasbensiinillä, esim. lakkabensiinillä, jonka jälkeen päälle hierotaan nestemäistä pyykinpesuainetta. Ennen pesua huuhdellaan vedellä ja sen jälkeen tekstiili pestään sen hoito-ohjeen mukaan. Lakkabensiiniä kannattaa kokeilla ensin huomaamattomaan kohtaan vaatteessa, jotta nähdään, kestääkö tekstiili kyseisen käsittelyn.405: Kloori voi reagoida todella voimakkaasti erilaisten aineiden kanssa, eikä aina voi tietää, mikä vaikuttava aine voi aiheuttaa valtavan klooripurkauman, joka voi hengitettynä aiheuttaa esim.

keuhkopöhön.406: Hiukset ja iho ovat herkkiä, eikä kaikki aineet tai pH-arvo jotka pesuaineissa ovat, sovi iholle ja hiuksille.407: Voin yrittää vaikuttaa pesuaineiden ympäristövaikutuksiin yrittämällä poistaa tahroja ja pestä vaatteita vain vedellä tai muilla keinoin kuin synteettisilla pesuaineilla, esim.

sappisaippualla. Jos tahrat eivät muuten lähde, en pese vajaita koneellisia pyykkiä tai astioita ja pesen pyykkiä esim. kerran tai kaksi viikossa. En läträä shampoiden kanssa, ja en pese hiuksia järvessä shampoolla, jos sellaiseen tilanteeseen satun.408: ÖLJY JA VESI: Kun lisäsin veteen öljyä, öljy pakeni veden pinnalle tai sitten vesi pakeni öljyn alle.

Rypsiöljy jäi joka tapauksessa selkeästi keltaiseksi kerrokseksi ylimmäiseksi. ÖLJY JA VESI JA ASTIANPESUAINE: Kun lisäsin joukkoon (ehkä jopa vähän liikaa) astianpesuainetta (leikkasin/murensin tabletista sekaan astianpesuainetta), ei hirveästi tapahtunut mitään muuta erikoista, mutta rasva liukeni vähän paremmin, ja niiden ympärille/päälle mitä pinnalle jäi, muodostui vaalea rengas, ilmeisesti vaahtoa. Slime Resepti Suomalaisilla Aineksilla (vasemmalta oikealle) Rasva-vesiseoksessa rasva pakeni veden yläpuolelle. Sen jälkeen lisäsin astianpesuaineen ja seos muuttui vaaleaksi, voin väriseksi ja rasvakerros oheni hieman. Läheltä katsottuna rasvakerroksen yläpuolelle syntyi vaahtorengas.

Näytä koko vastaus

Paljonko Slime rancher maksaa?

Hinta- ja tuotetiedot – Tuotteen Slime Rancher (PS4) halvin hinta juuri nyt on 19,95 €. Hintaopas vertailee 3 kaupan hintoja ja tarjouksia. Suositeltu ikäraja 3 vuotta Formaatti Download, Fyysinen versio (julkaisu).
Näytä koko vastaus