Contents
Mitä tehdä tonnikalasta nopeasti?
Valitse tonnikala maun ja käyttökohteen mukaan – Tonnikalaa löytyy kaupan säilykeosastolta jos jonkinlaista: öljyyn tai veteen säilöttyä, valmiiksi marinoituja sekä hiutaleena tai paloina. Neutraalin makunsa ansiosta tonnikala on varsin monipuolinen tuote.
- Öljyyn säilötyt tonnikalat sopivat käytettäviksi pizzoihin, salaatteihin, pastaan, wokkeihin tai syötäväksi vaikka sellaisenaan.
- Öljystä saa kätevän kastikkeen salaattiin tai pastaan.
- Veteen säilötty tonnikala puolestaan on kevyempi vaihtoehto tonnikalan ystävälle.
- Valmiiksi marinoitu tonnikala on kiireisen kokin valinta ja sitä kannattaa kokeilla sellaisenaan esimerkiksi lämpimiin leipiin tai riisin tai pastan kanssa.
Jos aikaa on, kannattaa kuitenkin ostaa maustamatonta tonnikalaa. Näin vältyt kyllästymästä samoihin valmismarinadeihin ja saat ruoasta juuri oman suun mukaista. Lisäksi marinoimattomissa säilykkeissä on usein enemmän kalaa kuin valmiiksi marinoiduissa.
Näytä koko vastaus
Mitä mausteita Tonnikalaan?
Julkaistu 20.11.2016 14:03 Ruokabloggaaja Hellapoliisi vinkkaa valmistamaan tonnikalasta pastaa, joka maistuu koko perheelle. Hellapoliisin reseptillä valmistuu nopeasti tonnikalapasta, jota voi helposti maustaa esimerkiksi chilillä, valkosipulilla, ananaspaloilla tai maustetuilla ruokakermoilla.
Näytä koko vastaus
Miksi tonnikalaa ei saa syödä?
Purkki tonnikalaa viikossa ei vahingoita terveyttä, mutta päivittäinen tonnikalan syönti altistaa ihmisen elohopean haitallisille terveysvaikutuksille. Santa Cruzin yliopiston tutkijat huomasivat, että moni opiskelija ei tätä tiedä vaan syö tonnikalaa päivittäin.
Runsaasti sydänterveydelle tärkeitä omega-3-rasvahappoja ja proteiinia sisältävä tonnikala kuulostaa terveelliseltä, mutta opiskelijoiden klassikkoruoan liiallisella käytöllä voi olla vakavia haittavaikutuksia. Tonnikalaan nimittäin kertyy metyylielohopeaa ravintoketjun kautta. Liiallisen altistumisen elohopealle tiedetään vaurioittavan kehittyvää hermostoa ja lisäävän aikuisten sydänkuolleisuutta, kertoo Terveyskirjasto artikkelissaan.
Ilmeisesti tietoisuus tonnikalan runsaan kulutuksen haittavaikutuksista ei kuitenkaan ole kiirinyt yhdysvaltalaisten opiskelijoiden korviin.
Näytä koko vastaus
Voiko tonnikalaa syödä raakana?
Nämä kalat voi syödä raakana –
Silakka ja kilohaili Atlantissa viljelty lohi ja kirjolohi Suomessa viljely kirjolohi, siika ja sampi
Kaikki muut kalalajit pitää jäädyttää ennen käyttöä. Jäädytysvaatimus koskee siis myös merestä pyydettyä haukea, ahventa, siikaa, kuhaa ja tonnikalaa.
- Resepti
- Tonnikalalla tarkoitetaan suomeksi tarkalleen ottaen lajia, jonka tieteellinen nimi on Thunnus thynnus,
- Tämä varsinainen tonnikala tunnetaan myös Atlantin sinievätonnikalana.
- Vuoden 2013 lopussa voimaan tulleen asetuksen mukaan tarkka kalalaji pitäisi mainita ainesosaluettelossa, vaikka tuotetta saa myydä esimerkiksi nimellä “tonnikalaa paloina vedessä”.
- Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Voit jättää makaronit myös keittämättä ja pääset näin helpommalla. Ruskista jauheliha ja sipuli pannulla paistamalla. Mausta kypsä jauheliha.
- Kaada kerroksittain makaroneja ja jauhelihaa voideltuun vuokaan. Sekoita kananmunat ja maito (tai lihaliemi) ja kaada vuokaan.
- Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 1 tunti. Mikäli et esikeittänyt makaroneja, sekoita seosta kerran tai pari paiston alkupuolella/puolivälissä, jotta makaronit eivät jää painuneina vuoan pohjalle.
- Tee makaronilaatikko periaatteessa uunivalmiiksi, mutta anna sen muhia ja turvota yön yli jääkaapissa.
- Paista laatikko vasta seuraavana päivänä, Aihinen neuvoo.
- Hän vakuuttaa, että tällä konstilla laatikon rakenteesta tulee uskomattoman pehmeä, täyteläinen ja samettinen.
- Makaronilaatikkoa kutsuttiin Savoyssa nimellä Kaken parempi pellinkiläinen.
- Toinen on uuniperunan täyte eli sotket purkkitonnikalaa, kevätsipulisilppua, majoneesia ja rahkaa, mausta mielesi mukaan.
- Äy myös leivän täytteeksi jos niin haluaaa.
- Heili Karjalasta 02.03.2005 12:58 Lasagnea olen tehnyt ihan samalla ohjeella kuin lihan kanssa, tehnyt tomaattikastikkeen missä on paljon sipulia (sekä tavallista- että valkosipulia) ja paljon oreganoa ja basilikaa, mustapippuria ja suolaa.
- Lisäsin nimittäin pakkasesta sipulinvarsia ja jääkaapissa lojuvan raejuuston lopun.N.
- Puolen tunnin päästä katsoin, että hyvää on, mutta meille liian löysää, joten vatkasin sekaan kaksi munaa ja juustoraasteen päälle ja takaisin uuniin kunnes se jämähti.
- Eli olihan se jotenkin suunnilleen ohjeen mukaan, mutta niin sanotusti “sika hyvää” oli.
- Tuntematon) 06.03.2005 15:25 Re: pari ohjetta lisää.Vielä muutama ohje purkkitonnikalasta :TonnikalalasagneLasagnelevyjä ja tonnikalaa+raejuustoa kerroksittain vuokaan.
- Päälle reilusti valkokastiketta joka maustettu esim.
- Sitruunapippurilla.
- Parin sadan asteen lämmössä paistellaan kypsäksi ja hyvää on.Tonnikalakastike Tee tavallinen valkokastike ja lisää joukkoon yrttisulate juustoa ja tonnikalaa.
- Annetaan hautua, lisätään tonnikala ja maustetaan.
- Ohjeessa on mausteena ketsuppia, mutta sen voi jättää pois, jos tomaatti ei käy.Syödään spagetin kanssa.
- Tuntematon) 14.03.2005 18:22 Re: Tuhannet kiitokset taas kerran vaivannäöstämä teen tonnikala makaronivuokaa kauramakaronit keitetään vedessä kypsiksi jonka jälkeen lisätään tonnikala tilli ja munamaito uuniin 200 n.45min hyvää tulee Sinun tulee olla kirjautunut vastataksesi.
Näytä koko vastaus
Onko Purkkitonnikala tonnikalaa?
Kauppojen hyllyissä myydään vielä tonnikalasäilykkeitä, joista ei ilmene selvästi, mitä kalalajia purkki sisältää. Suuri osa tonnikalasäilykkeistä on boniitti-nimistä kalaa, joka on tonnikalalle sukua, muttei kuulu niin kutsuttuihin aitotonnikaloihin.
Asetuksen mukaan jalostamattomissa sekä suolatuissa ja savustetuissa tuotteissa on kerrottava jatkossa lisäksi kalalajin tieteellinen nimi, kalan pyyntialue ja pyyntitapa. Vaatimus tieteellisestä nimestä ei tosin koske kalasäilykkeitä. Jos tuote sisältää boniittia, silloin siihen täytyy merkitä lajinimenä boniitti.
Harry Kaasinen Joissakin purkeissa boniitti on mainittu ainesosaluettelossa englannin- tai ruotsinkielisellä nimityksellä ‘skipjack’. Maa- ja metsätalousministeriön kalatalousylitarkastaja Harry Kaasinen huomauttaa, että lajin suomenkielinen nimi on boniitti. – Jos tuote sisältää boniittia, silloin siihen täytyy merkitä lajinimenä boniitti.
Ruokakeskon tuotetutkimuspäällikön Heta Rautpalon mukaan myynnissä on vielä ennen vuoden 2013 asetuksen voimaantuloa tuotettua tonnikalasäilykettä. Kun nämä tuotteet loppuvat varastosta, uusissa purkeissa tulee olemaan kaikki vaaditut merkinnät. – “Boniitti, pyydetty koukulla ja siimalla Intian valtamerellä”, tällä tasolla ne tulevat olemaan, Rautpalo kertoo.
Näytä koko vastaus
Mitä laittaa makaronilaatikon päälle?
Juusto venyy tai rapsahtaa – Juusto lienee klassisin makaronilaatikon kuorrute. Tosin juuston ystävissäkin on koulukuntaeroja, toiset kun pitävät enemmän pehmeästä juustokuorrutuksesta, kun taas toisten makuun sopii paremmin rapea juustokerros. Pehmeän juustokerroksen ystävä lisää juuston makaronilaatikon päälle vasta kypsennyksen loppuvaiheessa, noin varttia ennen kuin laatikko on valmis.
Näytä koko vastaus
Mistä tietää että makaronilaatikko on valmista?
Paista 175-asteisessa uunissa 50–60 minuuttia. Paista ensin alatasolla 30 minuuttia ja loppuaika keskitasolla. Laatikko on valmis, kun munamaito on hyytynyt ja laatikon pinta on saanut kauniin paistovärin.
Näytä koko vastaus
Missä tasossa makaronilaatikko paistetaan?
Ohje –
VINKKI 1: Jos et keitä makaroneja, käytä 1 litra nestettä. VINKKI 2: Maidottoman makaronilaatikon saat käyttämällä lihalientä. Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Näytä koko vastaus
Voiko jauhelihan laittaa raakana Makaronilaatikkoon?
Superhelppo makaronilaatikko: Unohda turha työvaihe valmistuksessa – lopputulos entistä parempi! Makaronilaatikko on suomalaisten rakastama arkiruoka. MTV Julkaistu 13.10.2017 17:30 Makaronilaatikko on helppo ja nopea arkiruoka, jonka valmistuksessa voi oikaista muutamallakin eri tavalla. Keitätkö aina makaronit kattilassa, ennen kuin laitat ne vuokaan makaronilaatikkoa varten? Makaroneja ei todellisuudessa tarvitse esikeittää lainkaan, vaan voit laittaa ne raakana vuokaan paistetun jauhelihan ja muiden lisukkeiden kanssa.
Näytä koko vastaus
Voiko Makaronilaatikkoon laittaa kermaa?
Helpolla kikalla makaronilaatikosta entistäkin mehevämpää Ravintola Savoyn keittiöpäällikkö Kari Aihinen on aikoinaan saanut entiseltä esimieheltään Kai Kalliolta (nykyisin Kallio vaikuttaa ravintola Sinnessä) hyvän vinkin, miten makaronilaatikosta tulee superherkku.
Porvoolainen Kallio teki laatikon usein Savoyn henkilökunnalle ruuaksi.
– Ja laatikonhan kruunaa mustaleima emmentalraaste, Aihinen muistuttaa.5 dl makaronia 400 g jauhelihaa 1 iso sipuli hienonnettuna 1 rkl voita rouhittua mustapippuria ¾ tl suolaa juustoraastetta 2 prk ruokakermaa (puolet kermasta voit halutessasi korvata maidolla) 3 kananmunaa
1. Aloita makaronilaatikon valmistaminen keittämällä makaronit suolalla maustetussa vedessä. Kaada lävikköön ja huuhtele juoksevalla vedellä.2. Kuullota hienonnettu sipuli voissa. Paista kunnes sipuli pehmenee. Lisää jauheliha ja mausteet, ruskista.3. Vatkaa munat kermaan.4.
Yhdistä makaronit, jauhelihaseos ja n.2 1/2 dl juustoraastetta yhdessä isossa tai kahdessa pienessä uunivuoassa. Kaada päälle kermamaito.6. Suojaa laatikko kelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään yön yli.6. Paista makaronilaatikkoa 175 asteessa 50 min. Ennen paistamista ripota makaronilaatikon pinnalle loppu juustoraaste.
: Helpolla kikalla makaronilaatikosta entistäkin mehevämpää
Näytä koko vastaus
Voiko makaronilaatikon tehdä ilman että keittää makaronit?
Makaronilaatikko ilman keittämistä tehdään helposti näin: –
Makaronilaatikko ilman keittämistä on kätevä tapa tehdä rakastettu arkiruoka. Kokeile ihmeessä! Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kuori ja hienonna yksi sipuli. Kuumenna yksi ruokalusikallinen öljyä pannulla. Ruskista jauheliha. Lisää sipuli ja jatka paistamista muutama minuutti. Mausta yhdellä teelusikallisella suolaa ja puolikkaalla teelusikallisella mustapippuria. Siirrä jauheliha-sipuiseos suureen uunivuokaan. Sekoita joukkoon 400 grammaa makaroneja. Tee munamaito. Riko kolme kananmunaa kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Sekoita joukkoon yksi litra täysmaitoa, yksi teelusikallinen suolaa ja puoli teelusikallista mustapippuria. Kaada munamaito uunivuokaan. Nosta makaronilaatikko uunin alatasolle ja kypsennä noin 30 minuuttia. Sekoita pari kerta kypsennyksen aikana. Nosta makaronilaatikko uunista, ripota pinnalle kaksi desilitraa juustoraastetta. Nosta makaronilaatikko takaisin uuniin ja jatka paistamista vielä noin 30 minuuttia.
Lue myös: Laiskan kokin pelastus – perunasoselaatikko ja neljä muuta helppoa vuokaruokaa Lue myös Anna.fi: Kana-pinaatti-pastagratiini
Näytä koko vastaus
Onko tonnikala terveellistä?
Tonnikala sisältää paljon elimistölle tärkeitä ainesosia. Tonnikalasta saatavat Omega-3 rasvat, vitamiinit sekä hivenaineet auttavat pitämään vastustuskykyä yllä. Ravintosuositusten mukaan rasvaista kalaa tulisi syödä 2-3 kertaa viikossa.
Näytä koko vastaus
Mitä tehdä Purkkitonnikalasta?
Purkkitonnikalasta ruokaa? (tuntematon) 02.03.2005 11:33 Löytyisikö teiltä hyväksi koettuja ruokia (ei siis pizzaa, salaattia, välipalaa jne), jotka on tehty purkki tonnikalasta.Netistä löytyi joitain, mutta ikävä tehdä kun ei ole mitään käsitystä onko ohje ihan testattu syöden.Lisäksi meni aika vähiin ohjeet, kun siinä ei saisi olla tomaattimurskaa.Kuulostaa kovin krantulta, mutta jään kiitollisena odottamaan vastauksia.
Tuntematon) 02.03.2005 11:41 Jos on pakko käyttää purkkitonnikalaa, niin teen siitä kermaviilin/ranskankerman/jogurtin & yrttien kanssa täytteen, jonka tarjoilen uuniperunan päällä. Täydentää voi vielä katkaravuilla. (tuntematon) 02.03.2005 11:43 Makaronilaatikko Tavallinen makaronilaatikko, jauhelihan tilalle tonnikalaa.
Joskus olen vain latonut makaronia, tonnikalaa, sipulia ja juustoraastetta vuokaan päällekkäin ja sitten uuniin. tatu 02.03.2005 11:44 Tomaattimurskaa vaiko tomaattia?Tomaatillisia ohjeita nimittäin löytyy paljon.Yksi tomaatiton on esim. tonnikala-perunasalaattikeitettyjä perunoitatonnikalaa paloina öljyssäkapriksiaherkkukurkkuaPilko lämpimät perunat ja herkkukurkku kuutioksi, lisää tonnikala (öljyineen) ja kaprikset, mausta yrttisuolalla ja mustapippurilla.No niin, tuohan siis oli salaatti mutta käy kyllä ihan täydestä ruoasta.
Jos teen jauhelihalla, ruskistan lihat ensin ja ne saa muhia kastikkeessa – sen kauemmin sen parempaa tulee – mutta tonnikalan olen lisännyt vasta kokoamisvaiheessa, maistuu melkein samalle kuin jauhelihasta tehty (johtuu kastikkeesta). joo 02.03.2005 13:31 tonnikalapastayhtä helppoa ja hyvää, kuin vasta antamani broileripastavuokan ohje:keitä 1 litra kalalientä ja sulata siihen n.200g yrttisulatejuustoa.kaada voideltuun uunivuokaan 1 pussillinen simpukkapastaa (tavallinen makaroonikin käy)lisää 1-2 prk tonnikalaa ja kaada neste päälle.
Paista 200º 0,5 tuntia. (tuntematon) 02.03.2005 13:58 Re: välipalaksi Lapset tekevät ja syön itsekin mukana tonnikalamajoneesia. Purkista tonnaria ja majoneesia tuubista/purkista, sekoitaan ja levitään leivälle. Sen päälle sopii melkein mika vihannes tahansa. Omat suosikkimme ovat paprika tai tomaatti salaatin kanssa.
(tuntematon) 03.03.2005 09:11 Tuhannet kiitokset taas kerran vaivannäöstäEilen meidän koekeittiö sitten testasi ensimmäisen ohjeen ja kohdalle nyt tälläkertaa sattui merrun ohje, koska kotoa löytyi kaikki tarvittavat aineet. Ihan ei mennyt kohdalleen.
Tehdään toistekin ja toisetkin ohjeet on vielä koekeittiön ohjelmassa, niin ja lisäksi tuolla jossain alhaalla olevia broileriohjeita meinasin kokeilla viikonloppuna. Joten taas tuli todistettua, ettei tumpelon kannata keittokirjoja selata vaan täältä kysyä jo varmistettuja hyviä ohjeita.
Tarjoile makaroonin tai perunoiden kanssa. Tästäkin meillä tykätään. (tuntematon) 07.03.2005 17:46 Re: Kastike spagetilletämäkin on hyvää ja yksinkertaista. Tonnikala purkin öljy kaadetaan pannulle, siihen sekoitetaan reilusti raastettua selleriä (mukula).
: Purkkitonnikalasta ruokaa?
Näytä koko vastaus
Mitä mausteita Tonnikalapiirakkaan?
Ohje –
Nypi voi ja jauhot ryynimäiseksi. Sekoita juustoraaste seokseen. Lisää vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele taikina piirasvuoan (Ø 27 – 28 cm) pohjalle ja reunoille Levitä pohjalle valutettu tonnikala. Mausta pippurilla. Lisää päälle hienonnettu tilli, kuutioitu paprika ja juustoraaste. Sekoita ruokakerma-maitoseokseen munat. Kaada seos vuokaan. Paista 200 asteessa n.30 min.
Mitä tarjota tonnikalan kanssa?
Tonnikalasta on moneksi – 9 arkista reseptiä Tonnikala on hyvä ruokavaraston pääaines, josta voi hätätapauksessa loihtia mitä vaan. Listasimme 9 helppoa reseptiä arkea helpottamaan.1. Tee pastaa. Tonnikala ja pasta ovat varmasti monelle tuttu yhdistelmä, mutta kokeile lisätä tonnikalan kanssa pastaa, tomaattikastiketta, vihreitä oliiveja, paljon mausteita (tässä toimii hyvin esimerkiksi chili) ja kapriksia.2.
Täytä tomaatti. Pese ja puolita tomaatit, paista niitä uunissa kunnes ovat pehmeitä. Kaiva sisäosa irti, sekoita siihen tonnikala ja lisää juustoa, paista kunnes lämmintä ja pehmeää.3. Proteiinia avokadoleipään. Avokadopaahtoleipä on mahtava aamupala, mutta saat siitä myös mahtavan lounaan – lisää vain tonnikalaa leivän päälle avokadon jälkeen normaalien mausteiden kanssa.4.
Sekoita salaattiin. Klassikko muuntuu tonnikalasta uudeksi! Valmista kreikkalainen salaatti lisäämällä tonnikalaa, kikherneitä, tuoreita vihanneksia, fetaa, ohraa sekä oliiviöljy pohjainen salaattikastike.5. Lisää perunasalaattiin. Majoneesilla liotetun perunasalaatin sijasta lisää tonnikala ja paistetut perunat sinappikastikkeeseen.
Jos haluat tehdä tästä kunnon aterian, lisää sekaan vihanneksia, esimerkiksi tuoretta persiljaa, pinaattia ja keitettyjä vihreitä papuja tai herneitä.6. Parin minuutin pitsa. Tonnikalasta loihdit myös maukkaan pitsan! Osta valmis pitsapohja, lisää tomaattikastiketta, tonnikalaa ja muita kaapista löytyviä aineksia.
Päällystä pitsa juustoraasteella ja paista 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tonnikalapitsaan sopii loistavasti esimerkiksi paprika, sipuli, BBQ-kastike ja katkaravut.7. Täytetyt paprikat. Sekoita tonnikala keitetyn kvinoan tai riisin kanssa, lisää paistetut sipulit ja haluamaasi juustoa, täytä paprikat ja laita uuniin.
Paista kunnes juusto on sulanutta. Helppoa ja herkullista! 8. Sekoita-kaikki-yhteen bowl. Tiedät tunteen – jääkaappi täynnä avattuja purkkeja ja puoliksi syötyjä salaatin jämiä. Yhdistä kaikki yhteen astiaan ja lisää tonnikalaa.9. Tonnikalakulho uunissa. Yhdistä uunivuoassa palasiksi pilkottu patonki, tonnikala, cheddar, majoneesi, sitruunamehu, sinappi, valkosipuli ja persilja.
Mausta suolalla ja pippurilla. Paista uunissa 175 asteessa, kunnes juusto on pehmeää. Pysy ajantasalla ajankohtaisimmista aiheista ja uusimmasta sisällöstä! Emmi Hanninen, 13.08.19 : Tonnikalasta on moneksi – 9 arkista reseptiä
Näytä koko vastaus