7 Minuutin Kakku Resepti?

7 Minuutin Kakku Resepti

Mikä on 7 minuutin kahvikakku?

Moi! Tämä 7 minuutin kahvikakku on noussut varsin suosituksi nyt, vaikka ohje taitaa olla kymmeniä vuosia vanha (lisätiedot ovat tervetulleita!). Itse en ollut ennen kuullut tästä ja minunkin piti päästä tätä kokeilemaan. Mimmi oli tehnyt sitruunalla maustetun niin ajattelin minäkin sellaista kokeilla.

  1. Ohjeen kopioin kuitenkin Annen Liian hyvää -blogista josta löysin myös kuorrutteen ohjeen.
  2. Vähän aikaa sitten Maijukin kokeili tälläistä Pienet Herkkusuut -blogissaan ja Kirsi Kirsin keittiössä-blogissa teki appelsiinisen version,
  3. Tein kakkuja heti kaksi.
  4. Ensimmäisestä kakusta tein siis sitruunan makuisen.

Sitruunani oli hivenen nahistunut joten laitoin taikinaan vielä kuoren lisäksi puolikkaan sitruunan mehunkin. Tuorejuustokuorrute oli aivan täydellistä, niin kuin porkkanaleivonnaisissakin, sitä voisi syödä miltei paljaaltaan! ;D On kyllä niin ihanan makuista! Kakku on siis sairaan helppo tehdä ja aivan ihanan pehmeää! Ja tuo kuorrutus ehdottomasti kruunasi makunautinnon! Kuorrute korosti vielä tuota sitruunan makua 🙂 Kakkua voi myös melko loputtomasti maustaa ja tuunailla, mutta on varmasti tosi hyvää ihan sellaisenaankin vaniljan makuisena. 7 Minuutin Kakku Resepti 7 minuutin kahvikakku: 4 munaa 3 dl sokeria 200 g voita sulatettuna (tai huoneenlämpöisinä, pehmeinä paloina) 3 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 1½ dl vehnäjauhoja 2 dl perunajauhoja Mittaa kaikki aineet yhdellä kertaa kulhoon ja vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia. 7 Minuutin Kakku Resepti Toisesta kakusta tein rommin makuisen. Maustoin taikinan rommiaromilla (1 rkl) ja rommi-vaniljasokerilla (koko paketti meni eli noin 2rkl) jonka sain joskus Nami-hiireltä kakkukilpailuun osallistumisesta. Tämän kakun jätin kuorruttamatta. Tämä kakku meni pakkaseen, mutta reunoilta siistimäni palaset maistuivat hyvältä 🙂 Terveisin Taru
Näytä koko vastaus

Miten tehdä 7 minuutin kahvikakkua?

7 minuutin kakku 7 minuutin kakku on ihana, iso vaalea kahvikakku. Kakku on niitä helpoimpia tehdä: kaikki aineet mitataan kerralla kulhoon ja sekoitetaan vatkaimella 7 minuuttia. Kakkuun voi tehdä myös ihanan juustokuorrutteen. Tässä ohjeet 4 ja 5 munan kakuille sekä kuorruteohje.7 minuutin kakkuun tutustuin ystäväni Leenan kautta.

  1. Leena toi minulle eräänä jouluna ihanan, vaalean kakun joululahjaksi.
  2. Akku oli kuorrutettu makealla juusto-sokerikuorrutteella ja rakenne suorastaan suli suuhun.
  3. Akku maistui lempeästi vaniljalle ja perunajauho teki kakusta kuohkean ja kauniin.
  4. Tietysti tämä ohje piti saada ja kakkua on tullut tehtyä moniin juhliin.

Kakku on hyvää ilman kuorrutettakin ja harvinaisen helppo valmistaa: kaikki aineet laitetaan yhtä aikaa kulhoon ja vatkataan 7 minuuttia. Ei siis mitään muna-sokerivaahtojen vatkausta erikseen. Kakun voi tehdä myös yleiskoneella – helppo tehdä useampi kakku yhtä aikaa.

  1. Taikina ei sitkisty, koska kakkuun tulee enemmän peruna- kuin vehnäjauhoja.
  2. Akku alkaa nousta vasta aika myöhäisessä vaiheessa ja nouseekin melko paljon.
  3. Akku on siis kooltaan melko suuri.
  4. Jos on tullut mittailtua reippaita Savonia-teelusikallisia leivinjauhetta joukkoon, kakku voi kuohua yli.
  5. Itse olen tehnyt neljän munan versiota hieman yli 2 litran vuokaan ja 5-6 munan versiota 3 litran Heritage- tai Kugelhopf-vuokiin,
You might be interested:  Lihakeitto 50 Hengelle Resepti?

Molemmat ovat tavattoman kauniita vuokia, joten joskus tekee mieli muuttaa reseptiä vähän isommaksi. Tällä kertaa kuvien kakku on tehty isompaan, 3 litran Heritage-vuokaan (Nordic Ware),

  • 7 minuutin kakku
  • 4 munaa 3 dl sokeria 200 g voita sulatettuna (tai huoneenlämpöisinä, pehmeinä paloina)
  • 3 tl leivinjauhetta 2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria 1½ dl vehnäjauhoja 2 dl perunajauhoja
  • Mittaa kaikki aineet yhdellä kertaa kulhoon ja vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia.
  • Voitele ja jauhota vehnäjauhoilla tai korppujauhoilla (vehnäjauhoilla tulee vuoan kuviointi kauniimmin esille) vähintään 2 litran rengasvuoka.

Paistetaan 175 asteessa noin 45 min toiseksi alimmalla tasolla. Minä paistoin 180 asteessa 45-50 min. Kokeile kakun kypsyyttä esim. puisella, pitkällä grillitikulla. Jos tikku on puhdas, kakku on kypsä. Vinkki! 7 min kakusta voi tehdä myös Da Capo -kakun. Ohjeeseen,

  1. Kuorrutus nro 1:
  2. 125 g maustamatonta Koskenlaskija-sulatejuustoa (puoli pakettia)
  3. 125 g voita
  4. 2,5 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
  5. 5 dl tomusokeria

Voi ja juusto sulatetaan verkalleen kattilassa koko ajan sekoitellen. Kun juusto on sulanut kokonaan sekaan, lisätään vanilliinisokeri ja tomusokeria. Vatkaa sileäksi kuorrutteeksi ja kuorruta kakku kaataen seosta varovasti kakun päälle ja siloitellen lusikalla.

Jos seos jähmettyy, lämmitä hieman uudelleen. Vinkki! Tee kerralla kaksi kuorrutettua kakkua yleiskoneen avulla. Saat kulumaan kokonaisen Koskenlaskija-paketin kerralla 🙂 Kakun voi pakastaa kuorrutteineen. Voi käyttää myös tätä ihanan kuorruteohjetta: Kuorrutus nro 2: 60 g pehmeää voita 100 g maustamatonta tuorejuustoa tai sitruunatuorejuustoa 4 dl tomusokeria 1 rkl sitruunamehua 2 tl vaniljasokeria 7 minuutin kakku 5 munalla 5 munaa 3,75 dl sokeria 250 g voita 1,9 dl vehnäjauhoja 2,5 dl perunajauhoja 3 tl leivinjauhetta 1-2 tl vaniljasokeria Kaikki aineet yhteen, vatkataan 7 minuuttia.

Lempiruokaa: 7 minuutin kakku

Kätevä tehdä yleiskoneella. Huom ! Nousee aika myöhään, mutta nouseekin melko paljon ja kuohuu helposti yli, jos on liian pieni kakkuvuoka. Tee siis isoon kolmen litran rengasvuokaan. Paistetaan 175 asteessa 50-60 min uunista riippuen, uunin toiseksi alimmalla tasolla.
Näytä koko vastaus

Kuinka vanha on 7 minuutin kahvikakku?

Sitruunainen 7 minuutin kahvikakku (2l vuokaan) Moi! Tämä 7 minuutin kahvikakku on noussut varsin suosituksi nyt, vaikka ohje taitaa olla kymmeniä vuosia vanha (lisätiedot ovat tervetulleita!). Itse en ollut ennen kuullut tästä ja minunkin piti päästä tätä kokeilemaan.

  1. Oli tehnyt sitruunalla maustetun niin ajattelin minäkin sellaista kokeilla.
  2. Ohjeen kopioin kuitenkin -blogista josta löysin myös kuorrutteen ohjeen.
  3. Vähän aikaa sitten Maijukin kokeili tälläistä -blogissaan ja Kirsi Kirsin keittiössä-blogissa teki,
  4. Tein kakkuja heti kaksi.
  5. Ensimmäisestä kakusta tein siis sitruunan makuisen.
You might be interested:  Alkuperäinen Runebergin Torttu Resepti?

Sitruunani oli hivenen nahistunut joten laitoin taikinaan vielä kuoren lisäksi puolikkaan sitruunan mehunkin. Tuorejuustokuorrute oli aivan täydellistä, niin kuin porkkanaleivonnaisissakin, sitä voisi syödä miltei paljaaltaan! ;D On kyllä niin ihanan makuista! Kakku on siis sairaan helppo tehdä ja aivan ihanan pehmeää! Ja tuo kuorrutus ehdottomasti kruunasi makunautinnon! Kuorrute korosti vielä tuota sitruunan makua 🙂 Kakkua voi myös melko loputtomasti maustaa ja tuunailla, mutta on varmasti tosi hyvää ihan sellaisenaankin vaniljan makuisena.

  • 3 dl sokeria
  • 200 g voita sulatettuna (tai huoneenlämpöisinä, pehmeinä paloina)
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 2 dl perunajauhoja

Mittaa kaikki aineet yhdellä kertaa kulhoon ja vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia. Voitele ja jauhota vähintään 2 litran rengasvuoka. Paista 175 asteessa noin 45-50 min toiseksi alimmalla tasolla. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla. Jos tikku on puhdas, kakku on kypsä.

  1. Sitruunainen tuorejuustokuorrutus:
  2. 60 g pehmeää voita
  3. 100 g maustamatonta tuorejuustoa
  4. 4 dl tomusokeria
  5. 1 rkl sitruunamehua
  6. 2 tl vaniljasokeria
  7. Vatkaa kaikki ainekset yhteen valkoiseksi vaahdoksi ja levitä jäähtyneen kakun päälle.

Toisesta kakusta tein rommin makuisen. Maustoin taikinan rommiaromilla (1 rkl) ja rommi-vaniljasokerilla (koko paketti meni eli noin 2rkl) jonka sain joskus kakkukilpailuun osallistumisesta. Tämän kakun jätin kuorruttamatta. Tämä kakku meni pakkaseen, mutta reunoilta siistimäni palaset maistuivat hyvältä 🙂 Terveisin Taru : Sitruunainen 7 minuutin kahvikakku (2l vuokaan)
Näytä koko vastaus

Miten valmistaa kakkua ilman kuorrutetta?

7 minuutin kakku 7 minuutin kakku on ihana, iso vaalea kahvikakku. Kakku on niitä helpoimpia tehdä: kaikki aineet mitataan kerralla kulhoon ja sekoitetaan vatkaimella 7 minuuttia. Kakkuun voi tehdä myös ihanan juustokuorrutteen. Tässä ohjeet 4 ja 5 munan kakuille sekä kuorruteohje.7 minuutin kakkuun tutustuin ystäväni Leenan kautta.

Leena toi minulle eräänä jouluna ihanan, vaalean kakun joululahjaksi. Kakku oli kuorrutettu makealla juusto-sokerikuorrutteella ja rakenne suorastaan suli suuhun. Kakku maistui lempeästi vaniljalle ja perunajauho teki kakusta kuohkean ja kauniin. Tietysti tämä ohje piti saada ja kakkua on tullut tehtyä moniin juhliin.

Kakku on hyvää ilman kuorrutettakin ja harvinaisen helppo valmistaa: kaikki aineet laitetaan yhtä aikaa kulhoon ja vatkataan 7 minuuttia. Ei siis mitään muna-sokerivaahtojen vatkausta erikseen. Kakun voi tehdä myös yleiskoneella – helppo tehdä useampi kakku yhtä aikaa.

Taikina ei sitkisty, koska kakkuun tulee enemmän peruna- kuin vehnäjauhoja. Kakku alkaa nousta vasta aika myöhäisessä vaiheessa ja nouseekin melko paljon. Kakku on siis kooltaan melko suuri. Jos on tullut mittailtua reippaita Savonia-teelusikallisia leivinjauhetta joukkoon, kakku voi kuohua yli. Itse olen tehnyt neljän munan versiota hieman yli 2 litran vuokaan ja 5-6 munan versiota 3 litran Heritage- tai Kugelhopf-vuokiin,

Molemmat ovat tavattoman kauniita vuokia, joten joskus tekee mieli muuttaa reseptiä vähän isommaksi. Tällä kertaa kuvien kakku on tehty isompaan, 3 litran Heritage-vuokaan (Nordic Ware),

  • 7 minuutin kakku
  • 4 munaa 3 dl sokeria 200 g voita sulatettuna (tai huoneenlämpöisinä, pehmeinä paloina)
  • 3 tl leivinjauhetta 2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria 1½ dl vehnäjauhoja 2 dl perunajauhoja
  • Mittaa kaikki aineet yhdellä kertaa kulhoon ja vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia.
  • Voitele ja jauhota vehnäjauhoilla tai korppujauhoilla (vehnäjauhoilla tulee vuoan kuviointi kauniimmin esille) vähintään 2 litran rengasvuoka.
You might be interested:  Pull Apart Bread Resepti?

Paistetaan 175 asteessa noin 45 min toiseksi alimmalla tasolla. Minä paistoin 180 asteessa 45-50 min. Kokeile kakun kypsyyttä esim. puisella, pitkällä grillitikulla. Jos tikku on puhdas, kakku on kypsä. Vinkki! 7 min kakusta voi tehdä myös Da Capo -kakun. Ohjeeseen,

  1. Kuorrutus nro 1:
  2. 125 g maustamatonta Koskenlaskija-sulatejuustoa (puoli pakettia)
  3. 125 g voita
  4. 2,5 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
  5. 5 dl tomusokeria

Voi ja juusto sulatetaan verkalleen kattilassa koko ajan sekoitellen. Kun juusto on sulanut kokonaan sekaan, lisätään vanilliinisokeri ja tomusokeria. Vatkaa sileäksi kuorrutteeksi ja kuorruta kakku kaataen seosta varovasti kakun päälle ja siloitellen lusikalla.

  1. Jos seos jähmettyy, lämmitä hieman uudelleen.
  2. Vinkki! Tee kerralla kaksi kuorrutettua kakkua yleiskoneen avulla.
  3. Saat kulumaan kokonaisen Koskenlaskija-paketin kerralla 🙂 Kakun voi pakastaa kuorrutteineen.
  4. Voi käyttää myös tätä ihanan kuorruteohjetta: Kuorrutus nro 2: 60 g pehmeää voita 100 g maustamatonta tuorejuustoa tai sitruunatuorejuustoa 4 dl tomusokeria 1 rkl sitruunamehua 2 tl vaniljasokeria 7 minuutin kakku 5 munalla 5 munaa 3,75 dl sokeria 250 g voita 1,9 dl vehnäjauhoja 2,5 dl perunajauhoja 3 tl leivinjauhetta 1-2 tl vaniljasokeria Kaikki aineet yhteen, vatkataan 7 minuuttia.