N.1 kg naudan sisäpaistia 1 rkl voita 1 rkl öljyä Marinadi 1/2 dl Pirkka balsamiviinietikkaa
Näytä koko vastaus
Contents
Mitä tehdä naudan Minuuttisuikaleesta?
Valmistusohje – Ota suikaleet huoneenlämpöön noin ½ tuntia ennen valmistamista. Ruskista lihat tilkassa öljyä kuumalla pannulla noin 2-3 minuuttia. Käytä sellaisenaan tai valmista kastikkeeksi. Lisää 2 dl ruokakermaa ja hauduta miedolla lämmöllä hetki kunnes kastike saostuu.
Näytä koko vastaus
Mikä on Härkäruukku?
Pippurinen härkäruukku on annos, joka löytyy lounasruokaravintoloiden listoilta, perinteisempää ruokaa valmistavista ravintoloista ja suurimpien einesruokavalmistajienkin valikoimista. Härkäruukun pääraaka-aineet ovat naudanliha ja jokin kermainen ainesosa, tyypillisesti smetana, crème fraîche tai kerma, mutta myös tuorejuusto tai jopa sulatejuusto.
Useimmiten härkäruukku on pippurisen tulinen – ei kuitenkaan chilin takia vaan mustapippurin tai muiden pippureiden ansiosta. Lihan lisäksi padassa saattaa olla herkkusieniä tai suolakurkkusilppua. Jälkimmäisen kera pata alkaa muistuttaa jo stroganoffia, Mutta mistä härkäruukku on oikein kotoisin? Härkäruukkua ei tunneta edes Ruotsissa, ainakaan suorana käännöksenä oxkruka na.
Oxgryta, härkäpata, taas on yleisluontoisempi termi, vaikka esimerkiksi HK härkäruukun onkin oxgryta ksi kääntänyt. Google ei myöskään heti tuota tulosta. Härkäruukku on niin suosittu, että bloggaajien ja elintarvikefirmojen reseptejä ja ravintoloiden ruokalistoja löytyy lukemattomasti.
- Muutamassa nettifoorumikeskustelussa mainitaan “Rosson listoilta tuttu härkäruukku”.
- Myös toinen S-ryhmän ravintola Fransmanni ( nykyään Frans & les femmes ) mainitaan.
- Ainoat alkuperään liittyvät vihjeet viittaavat siis S-ryhmään, ja niidenkin lähde on Vauva-lehden foorumi.
- Edes mainio kirjastot.fi-sivuston Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu ei löydä sanalle taustaa.
Gastronomisista sanakirjoista termiä ei löydy, eikä termiä mainita digitoiduissa sanomalehdissä tai kirjojen kokoelmiin kirjoitetuissa metatiedoissa. Vauva-foorumin vihjeen jahtaaminen tuottaa kuitenkin tulosta. Aila Pakarinen on vuonna 2002 kirjoittanut reseptikirjan “Fransmannin parhaat”.
- Takakansiteksti kertoo ensimmäisen Fransmannin perustetun Raumalle vuonna 1987, ja että kirjassa on runsaasti liha- ja ruukkuruokia.
- Ruukku on sen verran epätyypillinen sana, että olisiko Fransmannin menu 1980 ja 1990-luvuilla tosiaan tuonut härkäruukun suomalaisten koti- ja ravintolakeittiöiden vakioannokseksi? Kirjan mukaan näin näyttäisi olevan.
Pippurista härkää ruukussa -annos oli ensimmäisen Fransmanni-ravintolan listalla, ja Pakarisen mukaan ensimmäisen Fransmannin ruokalista oli hotelli Raumanlinnan henkilökunnan käsialaa. Keittiöpäällikkö Hannu Ollila ja ravintolapäällikkö Ossi Grönqvist vastasivat henkilökuntineen siitä, että ruokalista sopi uuden ravintolan henkeen.
Perustavaa laatua olevan työn tuotekehitysprosessissa teki Hannu Ollila, joka jo edellisenä kesänä aloitti ruokalistan ja reseptien kehittelytyön. Apuna oli iso pino ranskalaisia keittokirjoja, joiden pohjalta hän teki lukemattomia suomalaisia sovellutuksia. Henkilökunnan kesken arvioitiin annosten sopivuutta.
Aila Pakarinen – Fransmannin parhaat (2002). Ei ole yllättävää, että ranskalainen keittiö on tämäntyyppisen ruoan alkulähde. Ranskalaisesta keittiöstä löytyy boeuf à la crème fraîche, boeuf à la crème, boeuf à la crème et poivre ja lukemattomia vastaavia pataruokia.
Näiden pääraaka-aineet vastaavat hyvin pitkälle perinteisen härkäruukun sisältöä: lihaa, kermaa ja lientä, lisäksi joskus herkkusieniä tai pippuria. Valkoviinikin esiintyy. Suolakurkku sen sijaan ei koskaan. Härkäruukusta tuli heti suosittu. Varsinkin omalla rahalla syövien suosiossa oli uuniperunan kanssa tarjottava muheva härkäruukku, johon käytettiin sisäfileetä.
Fileen kapeita päitähän jäi runsaasti, sillä myös sisäfileepihvit kuuluivat alusta asti suosikkiannoksiin. Raili Juuti muistelee, että kun Raumanlinnaan hankittiin ensi alkuun 30 ranskalaista keramiikkaruukkua, niiden oletettiin riittävän mainiosti. Ensimmäisenä viikonloppuna kävi jo selväksi, että ruukkuja piti kiireen kaupalla hankkia lisää.
Aila Pakarinen – Fransmannin parhaat (2002). Härkäruukku on kuin onkin siis suomalainen ruoka! Sen näyttää todennäköisimmin keksineen hotelli Raumanlinnan keittiöpäällikkö Hannu Ollila vuoden 1987 paikkeilla. Itse nimikin lienee joko Ollilan tai jonkun muun Raumanlinnan työntekijän käsialaa. Joka tapauksessa ruukusta on tullut suomalaisten kestosuosikki.
Alkuperäisessä reseptissä ruukku sisältää aina herkkusieniä. Reseptin kastikkeen pääraaka-aine on sekä crème fraîche että punaviinikastike. Alla oma versioni, jossa on muutamia Fransmannin versioon tekemiäni parannuksia.
1 kg | paahtopaistia |
250 g | smetanaa tai crème fraîchea |
(200 g | paahdettuja herkkusieniä ) |
1 | salottisipuli |
1 1/2 rkl | sinappia |
1 1/2 rkl | soijakastiketta |
1/2 dl | punaviiniä |
voita paistamiseen | |
2 rkl | kokonaisia mustapippureita |
1 1/2 tl | kokonaisia viherpippureita |
1/2 tl | jauhettua valkopippuria |
suolaa |
Pippurisen härkäruukun ainekset. Paahda herkkusienet erillisen ohjeen mukaan. Pilko salottisipuli pieneksi silpuksi. Pilko paahtopaisti noin parin sentin kuutioiksi. Lämmitä voi pannulla ja ruskista paahtopaisti erissä. Siirrä paistettu paisti uuniin soveltuvaan pataan.
Kuullota salottisipuli jäljelle jääneessä voissa ja siirrä sekin pataan. Lisää pataan kaikki muut ainekset paitsi suola ja pippurit. Lämmitä padan sisältö ensin levyllä kiehuvaksi ja siirrä pata sitten uuniin 180 asteeseen pariksi tunniksi. Pata on valmista, kun paahtopaisti on lähes hajoavaa ja kastikkeesta on haihtunut turha neste.
Jauha kokonaiset pippurit maustemyllyssä rouheaksi, suuhun sopivaksi seokseksi. Sekoita pippuriseos ruukkuun juuri ennen tarjoilua. Säädä lopulta suola sopivaksi. Tarjoile uuniperunoiden kanssa, hotelli Raumanlinnan Fransmannin tapaan.
Näytä koko vastaus
Mitä naudan lihasta voi tehdä?
Naudanlihaa käytetään monenlaisiin ruokiin. Naudasta valmistuu maistuvat padat, burgerit, pihvit ja muut lihaisat herkkuruoat. Lihan maku ja koostumus vaihtelee sen mukaan, mistä kohdasta se on. Raavaanlihaksi kutsutaan karkeasyistä ja voimakkaan makuista naudanlihaa.
- Eitto- ja haudutusruokiin parhaiten sopiva liha on usein ruhon etupäästä.
- Entrecôte on yksi klassisimmista pihveistä, joka on naudan etuselästä leikattu liha.
- Entrecôten kaveriksi sopii kreikkalainen salsa.
- Gulassi on tuttu haudutusruoka, joka voi tarkoittaa sekä pataa että keittoa.
- Japanilainen lihapata tuo vaihtelua pataruokien ystävän keittiöön, kun taas helppo liha-stroganov syntyy noin puolessa tunnissa ja sopii siksi hyvin myös arkeen.
Pihvien ystävä valitsee murean naudan ulkofileepihvin ja sipulisen Aura® kastikkeen. Tai miltä kuulostaisi pippuripihvi turkinpippurikastikkeella? Pippuripihvi tehdään naudan ulkofileestä ja se on herkullisen mehukas tarjottava erityiselle illalliselle.
Possureseptit Broilerireseptit Kalkkunareseptit Kalareseptit
Mitä naudan Sisäpaistin kanssa?
Paahdettua naudan sisäpaistia, paistettuja perunoita ja kermaista pippurikastiketta Öljyä paistin pinta ja hiero kuivamausteet lihan pintaan. Kääri liha folioon. Tökkää sisälämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan ja laita liha uuniin. Paista 100 asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää 60 astetta.
- Poista paisti foliosta ja ota paistoliemi talteen.
- Paista sisäpaistiin kaunis paistopinta voi-rypsiöljyseoksessa ja pyöräytä tämän jälkeen tuplafolioon vetäytymään.
- Paahda murskattuja pippureita kasarissa.
- Lisää mukaan Dijon ja konjakki.
- Tässä vaiheessa voit halutessasi liekittää konjakin ja pippurit.
- Lisää mukaan paistoliemi, kerma, sokeri ja suola.
Kiehauta ja anna kiehua hiljalleen, kunnes koostumus on sopiva. Suurusta tarvittaessa tilkalla maizenaa. Leikkaa keitetyt perunat noin 2×2 cm paloiksi. Paista hyvällä lämmöllä voissa kauniin rapeiksi ja kullanruskeiksi. Lisää lopuksi timjami ja mausta suolalla.
Näytä koko vastaus
Miten valmistaa naudan sisäpaisti?
Ruskista paistin pinnat kauttaaltaan voi-öljyseoksessa. Nosta paisti uunivuokaan. Työnnä paistolämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan ja kypsennä 125-asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää 57 astetta. Aikaa kuluu noin tunti.
Näytä koko vastaus
Kumpi on parempi sisä tai paahtopaisti?
Ulko-, kulma- vai sisäpaistia? Eri paisteilla on erilaisia käyttötarkoituksia, jotka vaihtelevat niiden ominaisuuksien, kuten sitkeyden perusteella. Naudan ulko- ja kulmapaistit voidaan käyttää patapaistina erilaisiin patoihin, lihakääryleisiin, merimiespihvissä, palapaisteissa ja wokkiruoissa.
Ulkopaisti soveltuu käytettäväksi erittäin hyvin myös silloin, kun liha suikaloidaan. Sisäpaisti on mureimpia paisteja ja sopii ohuisiin lehti- ja sipulipihveihin. Sisäpaisti soveltuu hyvin kokonaiseksi uunipaistiksi. Paahtopaisti on paitsi ruokalaji, yksi parhaimmista paisteista. Lampaassakin on paisti, tosin paljon pienempi kuin naudalla.
Ja hirviporukan kannattaa olla tarkkana, kun ruhoja paloitellaan. Paistit on syytä leikata huolella talteen. Poronpaisti on niinikään pian ajankohtainen. Paistia ostaessasi valitse hyvin raakakypsytettyä lihaa, sillä ulko- ja kulmapaistit voivat olla sitkeitä niiden suuren sidekudosmäärän takia.
- Mervi Pasanen
- Reseptit:
- 1,5 kilon paahtopaisti
- 1 tl merisuolaa
- mustapippuria
- kourallinen tuoretta timjamia
- valkosipulin kynsiä maun mukaan
- tilkka rypsiöljyä
Ota paisti huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Hiero paistin pintaan tilkka öljyä ja ruskista paistin pinnat paistinpannulla. Nosta paisti uunivuokaan ja hiero sen pintaan merisuolaa, mustapippuria, hienonnettua timjamia ja valkosipulia. Työnnä paistolämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan niin, että kärki on lihan keskellä.
- Paista 125 asteessa kunnes sisälämpötila on 60 astetta.
- Lisää lihaan vielä suolaa ja mustapippuria ja kääri se voipaperiin sekä folioon.
- Anna paistin vetäytyä ja maustua huoneenlämmössä noin tunti tai enemmän.
- Leikkaa ohuiksi viipaleiksi ja tarjoile mieleistesi lisukkeiden kanssa.
- Tähteeksi jääneestä paahtopaistista tulee mahtavia voileipiä.
Sitä kannattaa kokeilla myös salaattiin.
- reilu 1 kilo porsaanpaistia
- suolaa ja valkopippuria
- Kastike:
- 2 rkl voita
- 2 rkl vehnäjauhoa
- 4 dl lihalientä
- 1 dl kermaa
- 1 tl rouhittuja viherpippureita
- suolaa ja valkopippuria
Hiero paistin pintaan suolaa ja pippuria ja aseta se ritilälle tai uunipannulle. Jos paistat paistin ritilällä, laita uunipannu sen alle. Laita pannulle tilkka vettä. Paista 175 asteessa kunnes paistin sisälämpötila on 72 astetta eli noin 1,5 tuntia. Paistoaika riippuu paistin painosta.
- 3 kilon painoinen lampaanpaisti
- marinointiin:
- 1-2 sitruunan suikaloitu kuori ja mehu
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 1 rkl suolaa
- 1 tl mustapippuria
- 2 tl kuivattua timjamia tai
- nippu tuoretta timjamia
- laakerinlehti
- 2 tl ruokosokeria
- 6 valkosipulinkynttä
- paistoon:
- valkosipuli
- 4 sipulia
- 2 sitruunaa
- Huuhdo paisti ja tarvittaessa leikkaa pois pinnassa oleva näkyvä rasva ja kalvot.
Pistä paisti suureen vatiin tai vahvaan muovipussiin. Kuori sitruuna ja purista mehu. Sekoita marinadiainekset ja kaada seos paistin päälle. Marinoi yön yli. Käännä paistia pari kertaa marinoitumisen aikana. Aseta paisti uunivuokaan, lisää mukaan marinadi.
- Uori sipulit, lohko muutamaan isoon lohkoon ja lisää vuokaan.
- Lisää myös valkosipulin kynsiä ja sitruunalohkoja.
- Muista pestä kuoret todella hyvin.
- Paista ensimmäinen puoli tuntia 175 asteessa, pudota sitten lämpötila 150 asteeseen.
- Valele paiston aikana.
- Olmikiloinen paisti kypsyy läpi noin kolmessa tunnissa, sisältä punainen paisti noin 2,5 tunnissa.
: Ulko-, kulma- vai sisäpaistia?
Näytä koko vastaus
Kumpi on parempaa sisä- vai ulkofilee?
2. Ulkofile – Maukasta ja mureaa pihvilihaa. Suurempaa kuin sisäfilee ja hieman rasvaisempi, erityisesti, jos siihen jätetään makurasva.
Näytä koko vastaus
Mitä eroa on naudan Sisäpaistilla ja Paahtopaistilla?
Naudanpaisti on klassikko, jonka suosio ei hiivu. Juhlava paisti sopii tarjottavaksi niin äitienpäivänä kuin kevään valmistujaisjuhlissakin. Naudanpaisti on varma valinta äitienpäiväaterialle. Paisti kypsyy uunissa itsekseen, ja kiireinen voi valmistaa sen jo edellisenä päivänä.
- Ohuina viipaleina tarjottava paisti maistuu myös kylmänä.
- Aupoista löytyy kahdenlaisia naudanpaisteja.
- Paahtopaisti on tapana kypsentää kokonaisena, kun taas sisäpaistin voi halutessaan kuutioida ja hauduttaa esimerkiksi palapaistiksi, kertoo K-Citymarket Seppälän lihamestari Jarmo Penttinen.
- Äitienpäivään sopii kokonaisena kypsennetty naudanpaisti, joka on helppo valmistaa.
– Paisti ei vaadi erityisemmin maustamista. Merisuola ja pippuri riittävät, ja itse olen käyttänyt myös valkosipulia, rosmariinia ja timjamia, Penttinen vinkkaa.
Näytä koko vastaus
Miten saada Paistista murea?
Keitettäessä lihan sidekudos pehmenee lämmön ja kosteuden vaikutuksesta ja lihasta tulee mureaa. Ruskistamalla ja sen jälkeen hauduttamalla kypsennettäviin liharuokiin sopivat samat sekä hieman mureammat lihapalat kuin keitettäviin. Haudutettaviin liharuokiin käytetään lapaa, etuselkää ja paisteja.
Näytä koko vastaus
Mitä voi valmistaa naudan sisäfileestä?
Naudan sisäfileen valmistusohjeet – Herra Snellmannin vinkit Snellmanin naudan sisäfilee on 100% suomalaista. Haluamme taata, että lihan rakenne ja laatu ovat kohdallaan. Sen vuoksi käytämme tuotteissamme ainoastaan ensiluokkaista lihaa. Naudan sisäfilee on ruoanlaitossa äärimmäisen monipuolinen. Käyttötarkoituksen mukaan sen voi esimerkiksi paistaa kokonaisena, suikaloida, kuutioida tai leikata pihviksi.
Näytä koko vastaus
Mitä on naudan Palapaisti?
Atria Naudan Palapaisti 400g Naudan palapaisti on herkullista lihaa, joka on paloiteltu runsaiksi kuutioiksi. Käytä palapaistia haudutusta vaativiin pataruokiin, jolloin lihasta tulee mureaa ja maukasta. Palapaisti sopii esimerkiksi karjalanpaisteihin, Burgundinpataan ja lihakastikkeisiin. Valmiiksi paloiteltuna liha on heti käyttövalmis. Liha on kasvatettu Suomessa. Ainesosat:
Näytä koko vastaus
Kauanko Palapaisti uunissa?
Palapaisti mummon tapaan tehdään näin: – 1. Leikkaa naudan paisti noin kahden cm:n kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipulit.2. Kuumenna rasvaa pannussa ja ruskista lihakuutiot pienissä erissä joka puolelta kauniin ruskeiksi. Siirrä ruskistuneet lihapalat pataan ja mausta suolalla.
- Huuhdo tarvittaessa pannu paistojen välillä vedellä ja lisää liemi siivilän läpi ruskistettujen lihapalojen joukkoon.3.
- Ruskista lopuksi myös sipulit sekä jauhot.
- Huuhdo pannu vielä lopuksi vedellä ja kaada kaikki ainekset pataan.
- Lisää joukkoon maustepippurit ja laakerinlehti.
- Hauduta palapaistia noin 1-1 1/2 tuntia lihan mureuden mukaan.
Lisää tarvittaessa nestettä. Jos kastike tuntuu löystyvän liikaa, voit lisätä vielä vähän vehnäjauhojakin vesi- tai kermatilkkaan sekoitettuina. Lisää kermaa maun mukaan. Tarkista palapaistin maku ja kiehauta kastike.4. Tarjoa palapaisti perinteiseen tapaan keitettyjen perunoiden tai perunamuusin, etikkakurkkujen tai -punajuurien ja salaatin kanssa.
Näytä koko vastaus
Mikä on paras paisti?
Kokonainen paisti, millainen liha sopii paistiin? – Kokolihasta tehty paisti on helppoa juhlaruokaa. Se valmistuu uunissa lähes itsekseen ja pienillä nikseillä se myös onnistuu aina. Yleinen virhe on valita lihaksi ruhonosa, jossa on paljon sidekudosta.
- Paistia ei kypsytetä uunissa pitkään ylikypsäksi, vaan se syödään usein mediumina, eli jätetään roseeksi sisältä.
- Paljon sidekudosta sisältävät ruhonosat kannattaa jättää ylikypsälle lihalle.
- Hyvin riippuneen ja murean lihan voi jättää roseeksi sisältä.
- Esimerkiksi sisäpaisti tai paahtopaisti ovat hyviä vaihtoehtoja.
Paahtopaisti on suomalaisten herkku, sitä tehdään usein juhliin. Riista-aikana paisti kannattaa valmistaa peuran- tai hirvenlihasta. Myös lampaanpaisti ja naudan eri osista tehdyt paistit ovat mehukkaita ja helppoja. Riistapaisti on ekologinen valinta ruokapöytään.
Näytä koko vastaus
Mitä tehdä Peuran Sisäpaistista?
Ota paisti hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Hiero paistin pintaan suolaa ja vastarouhittua mustapippuria. Kuumenna pannu kuumaksi ja ruskista paistin pinta nopeasti niin, että lihan syyt menevät kiinni. Paista paistia uunivuoassa 175-asteisessa uunissa kunnes sisälämpötila on 47 astetta, eli noin 15–20 minuuttia.
Näytä koko vastaus
Mitä tehdä naudan niskasta?
2. Niska – Myös naudan niska sopii poskien tapaa erityisen hyvin koostumuksensa vuoksi juuri pataruokiin ja muihin pitkään haudutettaviin liharuokiin. Niskalle ominaista on se, että lihassa on paljon sidekudosta ja rasvaa. Harva tietää, että naudan niskaa käytetään totutusti jauhelihan raaka-aineena.
Näytä koko vastaus
Mitä tehdä naudan lavasta?
Mitä olikaan kuve, ja mitä tehdä naudan lavasta? NISKA – Keittoihin, pataruokiin tai jauhelihaksi. RINTA – Keittoihin ja pataruokiin. Vaatii pitkän kypsennysajan.
Näytä koko vastaus
Miten valmistaa naudan Sisäpaisti?
Ruskista paistin pinnat kauttaaltaan voi-öljyseoksessa. Nosta paisti uunivuokaan. Työnnä paistolämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan ja kypsennä 125-asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää 57 astetta. Aikaa kuluu noin tunti.
Näytä koko vastaus