Contents
Minkä kanssa syödä pulled Porkia?
Miten pulled pork tarjoillaan? Yleisin tapa tarjoilla ylikypsää lihaa on tehdä siitä täytetyt leivät tai burgerit. Lihan joukkoon kannattaa lusikoida paistolientä mehevyyttä lisäämään. Lisäkkeeksi sopivat erilaiset salaatit kuten coleslaw, yrtit, marinoidut sipulit sekä erilaiset kastikkeet.
Näytä koko vastaus
Kauanko Pulled Pork on uunissa?
Pulled pork — Ohje –
- Sekoita marinadi ja laita lihan marinoitumaan muovipussissa jääkaappiin yön yli.
- Työnnä lihaan paistomittari ja asettele liha uunivuokaan. Kaada loppu marinadi lihan päälle.
- Paista 120 asteisessa uunissa kunnes paistomittari näyttää 93 astetta (noin 5 tuntia).
- Ota liha uunista ja anna tekeytyä foliossa noin puoli tuntia.
- Revi liha kahdella haarukalla tai käsin.
- Tarjoile hampurilaisen täytteenä tai esimerkiksi uuniperunoiden kera.
Voiko pulled pork pakastaa?
Pulled pork on helppo, mutta aikaavievä herkku. Sitä kannattaakin valmistaa isompi satsi kerralla ja vaikkapa pakastaa osa. Ihanan mehevän pulled porkin voi syödä esimerkiksi salaatissa, pizzan, hampurilaisen tai tortillojen täytteenä tai vaikkapa nachojen kera illanistujaisten tarjottavana.
Näytä koko vastaus
Kauanko pulled pork säilyy?
Varmasti suurin osa lukijoista on kuullut pulled porkista eli suomalaisittain nyhtöpossusta ja monet ovat sitä jo maistaneetkin. Ajatuksena on hauduttaa hitaasti ylikypsäksi porsaan huokeampia ruhonosia maustekastikkeessa ja repiä liha pieniksi säikeiksi.
- Ruokalehtien sivut ovat olleet täynnä eri versioita tästä suussa sulavasta lihaherkusta ja sen maustekastikkeista.
- Moni resepti kehottaa marinoimaan lihaa yön yli maustekastikkeessa, mutta se ei ole pakollista.
- Maustekastike antaa kyllä makunsa lihaan hauduttamisen aikana ja lihan repimisen jälkeen.
- Näin myös ruoan muutenkin pitkä valmistusaika lyhenee huomattavasti.
“Slow foodia” kannattaa aina valmistaa kerralla vähän suurempikin määrä. Nopeasti jäähdytettynä valmis pulled pork säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän ja pakastimessa kolmisen kuukautta. Pulled porkia voit käyttää esimerkiksi pitaleivän täytteenä, hampurilaispihvin sijasta, hodarisämpylän välissä, tortillan tai quesadillan täytteenä, pizzan päällä tai vaikkapa pastan kanssa.
1 kpl (n.900g) HK Rypsiporsas kassler n.500g luutonta tai n.700g luullista porsaan lapaa 1 rkl suolaa
Maustekastike
1 dl tummaa siirappia 1 dl fariinisokeria 1 dl riisiviinietikkaa 1 dl vähäsuolaista soijakastiketta 1 rkl sambal oelek –chilitahnaa 4 valkosipulin kynttä murskattuna reilu pala inkivääriä hienoksi raastettuna 1,5 tl savustettua paprikajauhetta mustapippuria myllystä ½ dl ketsuppia ½ dl väkevää sinappia
Hiero suola lihojen pintaan ja laita ne uunivuokaan, johon ne juuri ja juuri mahtuvat. Sekoita keskenään kastikkeen ainekset ketsuppia ja sinappia lukuun ottamatta ja kaada seoksesta puolet lihojen päälle. Peitä vuoka leivinpaperilla ja foliolla. Kypsennä 150 asteisessa uunissa noin 4h tai yön yli uunissa 95 asteessa.
- Anna lihojen jäähtyä, jotta niitä on helpompi käsitellä.
- Revi liha pieniksi säikeiksi kattilaan ja poista samalla hieman ylimääräistä rasvaa, kalvot, mahdollinen lavan luu ja kamara.
- Aada osa liemestä ja loput maustekastikkeesta lihojen päälle ja lisää joukkoon ketsuppi ja sinappi.
- Anna porista muutama minuutti välillä sekoitellen.
Maista ja lisää tarvittaessa vielä suolaa. Tarjoile pulled pork sellaisenaan tai vaikkapa hampurilaisten tai tortillojen välissä!
Näytä koko vastaus
Mitä tehdä possun niskasta?
Atria Possunniska n.2,5 kg SUOMALAISTA VILJAPORSAAN NISKAA 21,95 € / kpl 8,78 € / kg } } lisätty ! Viljaporsaan niska on kesän suosittu grillituote, joka voidaan käyttää kokonaisena tai pihvinä. Niska on kohtalaisen rasvainen ja jonkin verran sidekudosta sisältävä osa, joka on siten myös maukas, mutta vaatii pitkän kypsytyksen. Kappalepaino n.2500 g
Ravintosisältö (100 g:ssa) | |
---|---|
Energia | 795,0 kJ |
Energia | 191,0 kcal |
Rasva | 13,0 g |
josta tyydyttynyttä | 5,3 g |
Hiilihydraatit | 0,0 g |
josta sokeria | 0,0 g |
Ravintokuitu | 0,0 g |
Proteiini | 18,0 g |
Suola | 0,2 g |
Suolapitoisuus yksinomaan luontaisesti esiintyvästä natriumista Alkuperä: Suomi Säilytys alle +6 °C Atria Suomi Oy PL 900 60060 Atria Atrian kuluttajapalvelun maksuton palvelunumero: Puh.0800 128742
- Atria Gris Kassler ca2,5kg FINSK FLÄSKKARRÉ
- Vikt ca 2500 g
- Ingredienser:
Näringsvärde per 100 gram | |
---|---|
Energi kJ | 795,0 kJ |
Energi kcal | 191,0 kcal |
Fett | 13,0 g |
varav mättade | 5,3 g |
Kolhydrater | 0,0 g |
varav socker | 0,0 g |
Kostfiber | 0,0 g |
Protein | 18,0 g |
Salt | 0,15 g |
ol>
: Atria Possunniska n.2,5 kg
Näytä koko vastaus
Mitä on Nyhtöpossu?
Nyhtöpossun nyhtämistä haarukalla. Nyhtöpossu on sianlihasta pitkään hauduttamalla tehtyä ylikypsää lihaa, joka nyhdetään haarukoilla riekaleiksi ja nautitaan tyypillisesti barbeque-kastikkeen kanssa voileivän välissä. Nyhtöpossu valmistetaan etuselästä eli kasslerista tai lavasta. Ruokalaji oli erityisen suosittu vuonna 2013, ja eräs ruokablogi suomensi nimen pulled pork nyhtöpossuksi.
Näytä koko vastaus
Mitä voi tehdä porsaan Etuselästä?
Etuselkä. Talouskyljyksiin, kuutioita ja suikaleita patoihin ja muhennoksiin sekä kastikkeisiin. Etuselkä sopii myös paistiksi. Porsaan etuselkä kypsennetään aina täysin kypsäksi.
Näytä koko vastaus
Miten tehdään pulled Chicken?
Laita broileri uunivuokaan. Kuori ja lohko sipulit ja lisää ne vuokaan. Sekoita BBQ -kastikkeeseen chili, valkosipuli, lime, vesi, suola ja pippuri. Kaada kastike broilerin päälle, peitä vuoka foliolla ja anna sen kypsyä uunissa noin 2 tuntia.
Näytä koko vastaus
Miten maustaa kastike?
Pidä mielessä nämä asiat, kun lähdet tekemään klassikkokastiketta. Ruskeakastike on klassikkokastike, joka maistuu suomalaisille lihapullien, makkaran ja nakkien kanssa. Yksinkertaisessa kastikkeessa ei leikitellä mausteilla vaan luotetaan pariin tuttuun mausteeseen – maustepippuriin ja suolaan.
Tee kastike voihin. Aito voi tuo kastikkeeseen aidon ja pyöreän maun. Käytä vehnäjauhoja suurustukseen. Vehnäjauhot ovat parhaat. Maissisuuruste tekee kastikkeesta liisterimäistä. Käytä ruskistukseen aikaa. Ennen nesteen lisäämistä, muista ruskistaa voi ja jauhot kunnolla. Pidä levy keskilämmöllä. Seoksen ruskistuminen vaatii aikaa ainakin noin 15 minuuttia. Seoksen on oltava kunnolla ruskeaa kun lisäät nesteen. Käytä nesteeksi vettä tai lihalientä. Lihalientä kannattaa tehdä kerralla enemmän ja pakastaa se rasioihin ja tiiviimmäksi keitetty liemi jääpala-astioihin. Näin sinulla on aina itse tehtyä lihalientä valmiina käytettäväksi. Kastike on valmista jo 10 minuutissa, mutta pitkään hautunut ruskeakastike se vasta todellista herkkua onkin. Jos sinulla on aikaa, anna sen hautua miedolla lämmöllä vaikka tunti. Mausteeksi sopii muutama maustepippuri ja suola. Jos haluat maustaa kastiketta erikoisesti niin ketsuppi tai sinappi tekevät pienen terän kastikkeeseen.
Miten kastike valmistetaan?
Rasva sulatetaan kattilan tai paistinpannun pohjalla. Joukkoon ripotellaan jauhot ja sekoita tasaiseksi. Seokseen lisätään neste vähitellen koko ajan sekoittaen, ettei kastikkeeseen tule paakkuja. Lisää nestettä, kunnes kastikkeesi on halutun paksuista.
Näytä koko vastaus
Mikä valmis kastike kanalle?
Valio kermainen currykastike on käyttövalmis curryn makuinen kastike, joka maistuu koko perheelle esimerkiksi kanan, kalan tai kasvisten kanssa. Se sopii myös pastoihin, pataruokiin, keittoihin ja suolaisiin piirakoihin. Täyteläisen maun salaisuus on Valion kerma. Kokeile myös muita Valio kermaisia kastikkeita!
Näytä koko vastaus
Mitä tapahtuu jos pakastaa uudelleen?
Miksi sulatettua pakastetta ei pidä pakastaa uudelleen? Arsenikista öljyyn – 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä Pakastin on turvallisuutta lisäävä laite, mutta vain, jos ymmärtää, miten mikrobit käyttäytyvät. Pakastin ei tapa bakteereita, se vain nukuttaa ne Ruususen uneen odottamaan sulamista ja heräämistä.
Pakastimen perustarkoitus on säilyttää helposti pilaantuva ruoka. Siinä pakastin on tehnyt paljon terveytemme eteen yhdessä jääkaapin kanssa (ks.). Voimme saada pitkin vuotta tuoreita vihanneksia ja marjoja, joissa vitamiinit ovat säilyneet, kun niitä ei ole tarvinnut keittää perusteellisesti. Aikaisemmin marjat säilöttiin keittämällä, mutta tämä hävitti osan vitamiineista.
Ei ole myöskään tarpeen syödä vahvasti savustettua tai suolattua lihaa, jotka lisäävät syöpäriskiä ja nostavat verenpainetta. Lisäksi mikrobitoksiinien saantimme on nykyään paljon aikaisempaa pienempi. Pakastaminen ei tapa pilaantumista aiheuttavia bakteereita.
Ne säilyvät aivan yhtä iloisesti kuin monivuotiset puutarhakasvimme talven yli. Laboratorioissa bakteereita säilytetään pakastettuina jopa vuosikymmeniä. Jos pakastetussa ruoassa on pilaantumista aiheuttavia tai myrkkyjä muodostavia bakteereita pakastimeen laitettaessa, ne ovat siellä myös pakastimesta otettaessa.
Kun laitamme pakastimeen lihaa tai marjoja, näiden rakenne on ehjä, ja se on pystynyt jossakin määrin estämään mikrobien tunkeutumista pintaa syvemmälle. Kun lihaa riiputetaan kylmässä paikassa, sen pinta kuivuu suojaavaksi kuoreksi ja paisti säilyy pitkään hyvänä.
- Jauheliha taas pilaantuu päivässä, parissa, bakteerien sekoittuessa koko massaan.
- Marjat ovat vielä poimimisen jälkeen elossa, joten ne vastustavat aktiivisesti mikrobien tunkeutumista sisäänsä.
- Sitten, kun vastustuskyky murtuu, marja tai hedelmä pilaantuu varsin nopeasti, kun bakteerien tunkeutumiselle ei enää ole aktiivista estettä.
Mitä tapahtuu, kun liha tai marjat otetaan pakastimesta? Jokainen on huomannut, että ne usein alkavat valua nestettä. Tämä johtuu siitä, että jääkiteet ovat rikkoneet niiden solurakenteen. Samalla avautuu mikrobeille aivan toisenlaiset vapaat reitit koko tavaran läpi kuin ennen pakastamista.
- Pakastettu paisti tai vadelmat pilaantuvat siis paljon nopeammin kuin tuoreet.
- Lisäksi sekä sulaminen että jäätyminen kestävät oman aikansa.
- Pakastetun tavaran bakteereilla on siis ollut aikaa lisääntyä erityisesti, jos se on lämminnyt huoneenlämpöön asti.
- Uudelleen pakastaminen tarkoittaa bakteereilla ladatun ja kudosrakenteensa menettäneen tuotteen jäädyttämistä, jolloin uudelleen sulatettaessa bakteeritoiminta lähtee välittömästi ja nopeasti käyntiin ja säilyvyys on siinä vaiheessa paljon lyhyempi kuin kuluttaja arvaa.
Tämä voi johtaa yllättäviin ruokamyrkytyksiin. Usein sanotaan, että leipomotuotteita voi pakastaa uudestaan. Tämä koskee tuoreen leivän tyyppisiä tuotteita varsinkin avaamattomassa pakkauksessa, mutta makeiden tuotteiden kuten täytekakkujen tilanne on aivan sama kuin lihan: jos toksiinia tuottavan stafylokokin kasvu on lähtenyt alkuun, se jatkuu heti sulattamisen jälkeen.
- Siten syntymäpäiväkakun parin päivän pakastaminen voi olla järkevämpää kuin ylensyöminen.
- Akkua pakastimesta otettaessa pitää kuitenkin muistaa, kauanko se oli pöydällä lämpimässä ennen pakastamista.
- Se ei ollut tuore tuote.
- Pitemmän pakastamisen yhteydessä on vaarana unohtua se, että säilyvyysaika ei ala alusta.
Lisättynä ennen pakastamista kuluneeseen aikaan turvallisia tunteja voikin olla jäljellä pakastamisen jälkeen hyvin vähän. Pakasteisiin olisikin hyvä laittaa vaikkapa maalarinteippi, jossa on päivämäärän lisäksi keskeisiä tietoja tuotteesta, ellei sitä ole pakastettu heti valmistuksen jälkeen.
- Mikroaaltouunit on tarkoitettu ruoan pikalämmitykseen.
- Pikalämmitetyssä ruoassa on aina se riski, että se on kuumentunut suurimmaksi osaksi 60–70 asteeseen, mutta jokin kohta onkin lämminnyt vain 40 asteeseen.
- Se luo ihanteelliset olosuhteet bakteerien kasvulle.
- Siksi mikroa olisi turvallisinta käyttää vain sille tyypillisimpään tarkoitukseen, sellaisen ruoan lämmittämiseen, joka syödään heti.
Lämmitetyn ruoan pakastamiseen liittyy bakteerien ja bakteeritoksiinien lisääntymisen riski. Samasta syystä alusta saakka mikrossa kypsennetyn ruoan osalta riskit ovat suurempia kuin kunnollisessa keittämisessä ja paistamisessa. Esimerkiksi broilerissa olevan salmonellan tuhoamiseksi pitää olla hyvin tarkka, jos ruoka valmistetaan mikrossa raa’asta lihasta.
- Sen pitää kuumentua kunnolla ytimiään myöten.
- Samoista syystä jääpalat on aina tehtävä puhtaasta tuoreesta vedestä.
- Jos vedessä on ollut bakteerikasvua sen seistyä lämpimässä, näitä bakteereita on myös lasiin laitetussa jääpalassa.
- Tämä kannattaa muistaa erityisesti ulkomaanmatkoilla; vaikka juoma olisikin turvallinen, jääpalat sisältävät aina riskin.
Artikkelin tunnus: asy00212 (002.012) © 2022 Kustannus Oy Duodecim : Miksi sulatettua pakastetta ei pidä pakastaa uudelleen?
Näytä koko vastaus
Voiko Pakastetaikinasta tehdyn piirakan pakastaa?
Voiko pakastetaikinasta tehdyn leivonnaisen pakastaa Voinko pakastaa Myllyn Paras pakastetaikinasta leipomiani leivoksia? Voit pakastaa leipomasi tuotteet, sillä olet kypsentänyt pakasteena ostamasi taikinan. Pakastetaikinasta leivotut ja paistetut leivonnaiset ovat uuden veroisia eli ne kestävät hyvin pakastamisen.
Näytä koko vastaus
Voiko Kahvikermaa pakastaa?
Jääkaappiin tulee joskus hamstrattua liikaa maitotuotteita. Yllättävää kyllä, näitäkin voi säilöä pakastamalla. Moni hulauttaa ylimääräiset maidot ja kermat viemäriin, lusikoi rahkaa vimmalla tai pakkoleipoo pannukakkua tai pizzaa tuhlatakseen liiaksi ostetut tuotteet.
Valion viestintäpäällikkö Kaisa Tikkanen kertoo, että useat maitotuotteet sopivat pakastettaviksi. – Yleisesti maitotuotteiden pakastamisesta voi sanoa, että tuotteiden laatu ei parane pakastettaessa. Siksi kannattaa pakastaa vain hyväkuntoisia tuotteita. Maitotuotteiden pakastaminen on järkevää, jos tuotetta on hankkinut liikaa ja vaihtoehtona on tuotteiden pilaantuminen.
Tuotteiden rasvapitoisuus vaikuttaa tuotteiden säilymiseen, Tikkanen kertoo. – Rasvaa sisältävät tuotteet säilyvät pakastimessa makunsa puolesta huonommin kuin vähärasvaiset. Rasvattomassa maidossa makuvirheet maistuvat kuitenkin herkemmin kuin rasvaisemmissa maidoissa.
Joitakin tuotteita, kuten kuohu- ja kahvikermaa, smetanaa, maitorahkaa, maitoa, voita ja margariinia voi pakastaa lyhytaikaisesti noin kuukauden ajan. Pakastaminen voi kuitenkin vaikuttaa tuotteiden makuun ja rakenteeseen. Pakastettavaksi sopii Tikkasen mukaan myös juusto. – Pakastaminen voi muuttaa juuston makua ja kuivattaa sekä haurastuttaa sen rakennetta.
Jos juusto on tuoretta ja hyvälaatuista, se kärsii pakastamisesta vähemmän. Pakastettavat juustot kannattaa leikata pienemmiksi paloiksi tai raastaa ja pakata ilmatiiviisti. Myös tuorejuustoja ja sulatejuustoja voi pakastaa. Pakastusajaksi suositellaan korkeintaan kolmea kuukautta.
Näytä koko vastaus
Voiko 2 vuotta vanhaa lihaa syödä?
Näin kauan pakastettu liha säilyy syötävänä Lihavalmisteiden pakastaminen on paras keino pitää ruoat syömäkelpoisina vielä parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin. Tiedätkö kuitenkaan sitä, kuinka kauan pakastettu liha säilyy syötävänä? Yhdysvaltain maatalousministeriön mukaan käytännössä mikä tahansa ruoka säilyy -18 asteessa loputtomiin syömäkelpoisena.
Ministeriön mukaan ruoan jäisenä pitäminen estää sellaisten mikro-organismien kasvua, jotka pilaavat ruokia ja aiheuttavat elintarvikeperäisiä sairauksia. Huomionarvoista on kuitenkin se, että tämä sääntö koskee vain lihoja, jotka on pakastettu tasan -18 asteessa, ilman lämpötilavaihteluja. Jotta bakteerit siis pysyvät poissa, täytyy lihan pysyä tasaisesti kyseissä lämpötilassa.
Jos lihaa sulattaa ja pakastaa uudelleen, voivat vanhenevassa ruoassa luonnollisesti kasvavat bakteerit ja home häiriintyä, jolloin ne voivat lisääntyä, kun lämpötila nousee tarpeeksi paljon. Vaikka pakastettu ruoka siis säilyy pitkään ja valmistaisit vuosia -18 asteessa ollutta lihaa, voi olla, ettei se enää maistu niin hyvältä.
Jos liha on kypsennettyä, pitäisi se heittää pois pakastimesta kolmen kuukauden kuluttua jäädyttämisestä.-18 on myös Suomen Elintarviketurvallisuusviraston suositus pakastimen lämpötilaksi.Lähde:
: Näin kauan pakastettu liha säilyy syötävänä
Näytä koko vastaus
Voiko vuoden vanhoja pakasteita syödä?
Vanha ei muutu tuoreeksi – Ruokahävikkiä torjuessa moni nakkaa pakastimeen eilisen päivän tähteitä. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta kannattaa olla tarkkana, että pakastimeen ei päädy sellaisia ruokia, jotka ovat jo elinkaarensa päässä. – Pakastin ei ruokaa enää paranna, joten on ihan turhaa pakastaa jo valmiiksi vanhaa ruokaa, Hopsu-Neuvonen sanoo.
Hopsu-Neuvonen suositteleekin, että pakastimeen laitetaan vain tuoreita ruoka-aineita. Kun ruokaa valmistaa kerralla isomman erän, siitä kannattaa panna sivuun valmiita ruoka-annoksia ja pakastaa ne jäähdytettyinä saman tien. Jauheliha pilaantuu nopeammin kuin kokoliha, sillä jauhettaessa lihan joukkoon sekoittuu happea.
Kuva: Colourbox Pakastimesta sulatettu herkku kannattaa käyttää aina mahdollisimman pian. Pakastaminen rikkoo ruoka-aineen solurakenteita ja niiden kautta aukenee reittejä mikrobeille, jotka puolestaan pilaavat tuotteen.
Näytä koko vastaus
Voiko liha pilaantua pakkasessa?
Lihatuotteiden pakastaminen ja sulattaminen – Pakkaamaton raaka liha kannattaa pakastaa mahdollisimman pian ostohetken jälkeen, pakastepussiin käärittynä. Näin säilytät lihan laadun mahdollisimman hyvänä. Pakatun lihan voi pakastaa omassa pakkauksessaan.
Pakastamisessa kannattaa hyödyntää pakastimen pakastus -toimintoa, jolloin jäätyminen tapahtuu nopeammin ja säilyttää lihan laadun paremmin. Kuinka kauan liha sitten säilyy pakastimessa? Mitä rasvaisempi liha, sitä nopeammin se pilaantuu pakastimessakin. Esimerkiksi rasvaista jauhelihaa ei kannata pakastaa kolmea kuukautta pidempään, kun taas vähärasvaisempi jauheliha säilyy jopa puoli vuotta moitteettomana, jos pakastimesi lämpötila on vähintään –18° C.
Kaikki porsaanlihatuotteet kannattaa käyttää kolmen kuukauden sisällä pakastamisesta. Lihavalmisteet, kuten makkarat, pekonit, leikkeleet ja jopa maksamakkarat voi niin ikään pakastaa. Ne kannattaa kuitenkin aina pakastaa avaamattomissa pakkauksissa, jolloin vakuumipakatut tuotteet säilyvät hyvänä useita kuukausia.
- Suojakaasun pakatut tuotteet, kuten leikkeleet kuivuvat melko nopeasti pakastimessa, joten niitä ei kannata säilyttää siellä kovin pitkiä aikoja.
- Pekonia ei kannata säilyttää pakastimessa yli kolmea kuukautta rasvaisuutensa vuoksi.
- Lihan sulattaminen kannattaa tehdä hitaasti jääkaapissa, jotta liha säilyy mehevämpänä.
Sulamisen jälkeen liha on kypsennettävä saman tien, etteivät bakteerit pääse lisääntymään ja pilaamaan lihaa. Pakastettu liha pilaantuu sulatuksen jälkeen tuoretta lihaa herkemmin eikä kerran sulatettua lihaa saa pakastaa uudelleen.
Näytä koko vastaus
Mitä syödä Nyhtökanan kanssa?
Tarjoa liha esim. tortilloiden tai hampurilaisten kanssa. Toimii myös mainiosti paahtoleivän päällä.
Näytä koko vastaus
Mitä on Nyhtöpossu?
Nyhtöpossun nyhtämistä haarukalla. Nyhtöpossu on sianlihasta pitkään hauduttamalla tehtyä ylikypsää lihaa, joka nyhdetään haarukoilla riekaleiksi ja nautitaan tyypillisesti barbeque-kastikkeen kanssa voileivän välissä. Nyhtöpossu valmistetaan etuselästä eli kasslerista tai lavasta. Ruokalaji oli erityisen suosittu vuonna 2013, ja eräs ruokablogi suomensi nimen pulled pork nyhtöpossuksi.
Näytä koko vastaus